Mätäkuu takaisin

Kuten vanha kansa tietää, heinäkuun 23 päivä alkaa mätäkuu, joka vuoteen 1995 löytyi merkittynä virallisista Helsingin yliopiston almanakoista. Mutta eipä löydy enää. Vielä seuraavana vuonna ihmiset haikailevat kadonneen mätäkuun perään, mutta sitten kansa tyytyi kohtaloonsa. Mätäkuun kunniaksi ajattelin, että poliitikollekin yksi pakina aiheesta sallitaan, vaikka joidenkin mielestä tämän ammattikunnan ulostulot ovat mätäkuun juttuja ylipäätään. Varpaisjärven […]

Lue lisää

Vasta-aloitteet ongelmista pienimpiä

Oikeusministeri Jari Lindström otti kantaa kansalaisaloitejärjestelmään, ja totesi sen muuten toimivaksi, mutta ns. vasta-aloitteet ongelmalliseksi. Hänen mukaansa tästä seuraa aloitteiden ja vasta-aloitteiden kierre. Eduskunta on hyväksynyt lainsäädännön muuttamisen vasta yhden kansalaisaloitteen osalta eli avioliittolain muuttamisen sukupuolineutraaliksi. Niinpä ministerin kritiikin täytyy koskea Aito avioliitto -kansalaisaloitetta, joka jätettiin eduskuntaan juuri ennen istuntotaukoa ja käsittelyn tulisi alkaa heti […]

Lue lisää

Brexitin jälkeen

Eduskunnan keskustelussa Brexitistä otsikoihin nousi ulkoministeri Timo Soinin matkailu, vaikka monessa puheenvuorossa oli erinomaista pohdintaa EU:n tulevaisuudesta ja niistä asioista, joiden on muututtava, mikäli EU aikoo pysyä eurooppalaisen yhteistyön rakenteena. Unionissa on toistuvasti vastattu jokaiseen kriisiin: enemmän EU:ta, enemmän yhteisvastuuta ja enemmän komission valtaa. Monista kansalaisista tuntuu, ettei EU-politiikan suuntaan voi vaikuttaa, vaan valta on […]

Lue lisää

Federalistien liittovaltiointo ajoi Brexitiin

Iso-Britanian kansanäänestystä ja lopputulokseen johtaneita syitä on arvioitu monelta kannalta. Olisiko EU:ssa syytä katsoa peiliin ja pohtia, onko harjoitetulla politiikalla osansa Brexitissä? Itse olen sitä mieltä, että  Iso-Britannian EU-eron taustalla on unionissa, etenkin erilaisten kriisien yhteydessä, harjoitettu federalistinen politiikka. Talous- ja maahanmuuttokriisien yhteydessä sama kuvio on toistunut. Liittovaltiota ajavien vastaus jokaiseen kriisiin on aina enemmän EU:ta, […]

Lue lisää

Keskusta hoipertelee alkoholipolitiikassa

Keskustan eduskuntaryhmän kanta ratkaisi sen, että jatkossa vähittäiskaupoissa myydään nelosolutta, vahvoja lonkeroita ja limuviinoja. Samalla Alkojen myyntiaikaa jatketaan iltayhdeksään ja ulkomainen nettikauppakin oltaneen vapauttamassa. Keskustan hoipertelu alkoholipolitiikassa on ollut surullista katsottavaa. Tämä on se sama puolue, joka vielä ennen eduskuntavaaleja listasi ohjelmissaan keskioluen myynnin siirtämisen Alkoihin. Vielä helmikuussa puolue piti alkoholilain kokonaisuudistuksen tärkeimpänä tavoitteena kulutuksen […]

Lue lisää

Hallitukselta tekoja eikä vain voivottelua veroparatiiseista

Kansainvälisen veronkierron rumat kasvot paljastuivat kun panamalaisen Mossack Fonseca -yhtiön kautta tapahtuneen verovälttely ja omaisuuden piilottelu tuli julkisuuteen.  Suomen hallituksen avainministerit ovat tuominneet veronkierron kovin sanankääntein, mutta hallituksen teot ovat tähän asti olleet päinvastaisia. Ylen ajankohtaisohjelmassa verohallituksen edustaja totesi, että heillä on vain 15 verotarkastajaa kansainvälisen veronkierron tutkimiseen. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä esitti syksyllä vaihtoehtobudjetissaan 10 miljoonan […]

Lue lisää

Perustulokokeilussa paljon epävarmuuksia

Perustulokokeilun eri malleja selvittänyt työryhmä suosittaa kokeiluun ns. osittaisen perustulon mallia, jossa 550 euron päälle rakentuvat syyperusteiset etuudet. Eläkeläiset on tarkoitus jättää kokeilun ulkopuolelle. Esitetyn osittaisen perustulon mallin suurin heikkous liittyy verotukseen ja siihen, ettei se pura riittävästi byrokratiaa ja kannustinloukkuja. Mallissa on laskennallisesti käytetty tasaveroprosenttia. Esimerkkinä käytetyllä 550 euron perustulolla tasaveroprosentti olisi 43 prosenttia, […]

Lue lisää

Virvon varvon, terrorin ja rasismin torjun…

Belgian terroriteot ja Suomessa keskusteluun noussut lapsiin kohdistuva rasismi eivät ole niin kaukana toisistaan kuin äkkipäätä luulisi. Molemmat ilmiöt purkautuvat samasta syvyyden lähteestä, jossa kanssaihmisellä ei ole yhtäläistä ihmisarvoa, vihan kohteena hän kelpaa oman aatteen polttovoimaksi ja silloin hänen kohtelullaan ja kohtalollaan ei ole väliä. Rasisminvastainen viikko sai lähtölaukauksen, joka osoitti sen viettämisen enemmän kuin […]

Lue lisää

Vammaiset ja vanhukset norminpurun sudenkuoppiin

Hallitus aikoo karsia kuntien lakisääteisiä tehtäviä ja velvoitteita muun muassa byrokratiaa keventämällä ja hallintoa joustavoittamalla. Nämä tavoitteet ovat itsessään kannatettavia, mutta pettymys oli melkoinen kun valtiovarainministeriön reformipaperi kuntien kustannusten karsimiseksi sisälsikin 60 miljoonan euron leikkaukset vammaisten ja vanhusten palveluihin. Leikkurin alle ovat joutumassa mm. vammaisten liikkumista tukevat palvelut, henkilökohtainen apu sekä asumista tukevat palvelut. Säästöt […]

Lue lisää

Hyvää Naistenpäivää!

Nainen heitti kolikon toivomuslähteeseen ja toivoi: ei ruoanlaittoa, ei siivoamista, ei lasten kiukuttelua, ei vastuuta mistään… meni hetki ja nainen muuttui; mieheksi! Vitsi taitaa olla vanhentunut monessa mielessä. Suomalaisen tasa-arvokeskustelun ytimessä ei hetkeen ole ollut villakoirien jahtaaminen ja muu kotitöiden jakaminen, vaan enemminkin koulutukseen, työ-markkinoihin ja palkkakehitykseen liittyvät vinoumat. Samoin tasa-arvo-käsite ei ole enää pelkästään […]

Lue lisää

Hallitus hötkyilee kabotaasikuljetuksissa

Hallitus on tuonut eduskuntaan esityksen, että kansalliset kabotaasisäännökset kumotaan, vaikka komissio on vasta haastanut Suomen kansalliset määritelmät. Hallitus hötkyilee nyt kansallisten kabotaasisäännösten purkamisessa ja aiheuttaa arvaamattomia vaikutuksia kotimaiselle kuljetuselinkeinolle. Kabotaasin eli toisen maan alueella tapahtuvaa sisäisen liikenteen tilapäisyyden ja kuljetusten määritelmää ei ole EU-asetuksessa säännelty, minkä vuoksi Suomi on tarkentanut niitä kansallisella lailla. Nykylainsäädännön mukaan […]

Lue lisää

Yhteiskuntasopimusneuvottelut alkuun ”kisälli -tes:llä”

Yhteiskuntasopimusneuvotteluja viritellään taas; onneksi, sillä Suomen talous ei kestä lukkiutunutta tilannetta kovin kauan. Vienti kituu, velka lisääntyy ja kasvu on heikompaa kuin muulla euroalueella. Kun neuvottelujen aloittaminen on aina vaikeaa, ja kenenkään ei kärsisi menettää kasvojaan, niin jospa solmun aukeaminen lähtisi neutraalin ongelman ratkaisemisesta. Molempien työmarkkinaosapuolten intressissä on parantaa oppisopimuskoulutuksen houkuttelevuutta. Nykymuotoinen oppisopimuskoulutus on sidoksissa […]

Lue lisää

Maakuntien satraapeiksi

Hallitus ei näköjään haasteita kaihda. Ikään kuin sote- ja itsehallintoalueuudistuksessa ja niihin liittyvässä kunta-, vero- ja valtionosuusuudistuksessa ei olisi savottaa kylliksi, puolueet ovat saaneet pohdittavakseen myös vaalitapauudistuksen. Eduskuntapuolueiden puoluesihteerien pitäisi antaa yhteinen näkemys vaalijärjestelmän uudistamisesta, mutta sitä tuskin syntyy. Esitettyä listavaalitapaa kannattaa lähinnä oppositiopuolue SDP ja osa Keskustan väestä. Suljetussa listavaalissa puolueet laittavat ehdokkaat haluamaansa […]

Lue lisää

Aenako aaki?

Eduskunnan talousvaliokunta käsittelee parhaillaan liikeaikalain kumoamista. Toteutuessaan hallituksen esitys siirtää Suomen niiden harvojen maiden joukkoon Euroopassa, joissa kauppojen ja kampaamojen aukioloa ei säännellä millään tavoin. Kaupat voivat olla halutessaan auki 365 päivää vuodessa vaput, pääsiäiset, itsenäisyys- ja joulupäivät mukaan lukien. Turhan byrokratian purkaminen on sinällään hyvä asia, mutta aivan näin pitkälle meneviä linjauksia eivät edes […]

Lue lisää

Mikä on tulevaisuuden kunta?

Sote -uudistusta on kohdeltu pitkälti sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnollisena uudistuksena, mutta samalla kyseessä on nykyisen vahvasti itsehallinnollisen ja järjestämisvastuullisen kunnan joutsenlaulu. Uudistuksen myötä monien kuntien budjeteista ja henkilöstöistä yli puolet siirtyy uusille itsehallinnollisille sote -alueille, joiden päättäjät valitaan suorilla vaaleilla. Näiden alueiden lukumäärä ja rahoitus tulisi ratkaista vielä kuluvan kuun aikana hallitusvetoisessa parlamentaarisessa seurantaryhmässä. Sen […]

Lue lisää

Aikalisä hallintarekisteriasiassa tarpeen

Valtiovarainministeriön esitys hallintarekistereistä on kuumentanut keskustelun osakeomistuksen avoimuuden hylkäämisestä ja mahdollisuudesta veronkiertoon. Keskustelussa on unohtunut, että ulkomaisten pankkien hallintarekisterien kautta on tähänkin asti voinut sijoittaa suomalaisiin osakkeisiin ja suomalaiset ovat voineet sijoittaa ulkomaisiin osakkeisiin. Tällöin ostajaksi merkitään se pankki, jossa hallintarekisteri on. Verottaja saa tiedon suomalaisten sijoituksista ulkomailla, jos niitä tuloutetaan Suomeen ja silloin, jos […]

Lue lisää

Kotimaiselle tuotannolle tukea eläinsuojelukriteerillä

Pohjois-Savon maaseutunuorten valiokunta tarjosi keväällä jokaiselle alueen kansanedustajalle mahdollisuuden omaan kummitilaan. Tartuin tilaisuuteen tutustua nuoren maaseutuyrittäjän arkeen ja vaihtaa näkemyksiä puolin ja toisin. Maaninkalaisella kummitilallani rakennetaan parhaillaan1,4 miljoonan robottinavettaa, laajennetaan tilakokoa ja pirtissä pyörii kolme alle kouluikäistä. Kerralla kyllä selvisi, ettei huushollissa tarvitse peukaloita pyöritellä ja pohtia, mitä vapaa-ajallaan tekisi. Suomalaiset tuottajat ja elintarviketuotanto ovat […]

Lue lisää

Ohjelma, johon Kreikka ei sitoudu ja IMF ei usko

Tänään sitten vihdoin viimein saatiin julki hallituksen kanta Kreikan rahoitustukineuvottelujen aloittamiseen. Perussuomalaiset, keskusta ja kokoomus tukivat Suuressa valiokunnassa ns. Kreikka III:n ohjelmaneuvotteluiden aloittamista Euroopan vakausmekanismista eli EVM:stä sekä ns. siltarahoitusta eli ERVM:stä myönnettävää hätälainaa. Edellinen tarkoittaa julkisuudessa olleiden arvioiden mukaan yli 80 mrd:n euron uutta tukipakettia seuraavan kolmen vuoden ajalle ja jälkimmäinen 7 mrd:n euron […]

Lue lisää

Ei tukea Kreikan rahoitustukiohjelmaneuvottelujen aloittamiseksi

Suuri valiokunta käsitteli viikonloppuna hallituksen kantaa ns. Kreikka III:n ohjelman aloittamiseksi Euroopan vakausmekanismista eli EVM:stä, joka tarkoittaisi julkisuudessa olleiden arvioiden mukaan jopa 80 mrd:n euron uutta tukipakettia seuraavan kolmen vuoden ajalle. Esitin kokouksessa lausumaa, jolla Suomen hallitus velvoitetaan päämieskokouksessa vastustamaan rahoitusohjelman aloittamista ja esitin vaihtoehdon IMF:n lainaohjelman jatkamiseksi. Viimeisetkin luottamuksen rippeet menivät, kun Kreikan hallitus […]

Lue lisää

Turvapaikanhakijoiden sisäiset siirrot väärä vastaus vakavaan ongelmaan

Suuri valiokunta käsitteli tunteita herättänyttä turvapaikanhakijoiden taakanjakoa ja sisäistä siirtoa EU-maiden kesken. Suomen hallitus on asettumassa tukemaan komission esitystä Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien 40 000 turvapaikanhakijan hajauttamisesta ympäri Eurooppaa, Suomen osuus tästä on 800. Tilanne Välimerellä on vakava, mutta EU:n lääke turvapaikanhakijoiden sisäisistä siirroista väärä. Turvapaikanhakijoiden siirtäminen EU-maasta toiseen lisää entisestään vakavaa rikollisuutta, kuten ihmiskauppaa […]

Lue lisää