Tasapainoilua luonnonvarojen kanssa

Söin perjantaina herkullista porkkanakeittoa, hyvin maustettua kasvispihviä ja monipuolista salaattia sekä banaanikakkua jälkiruuaksi. Lounaassani ei ollut mitään muuta erityistä, mutta sen kaikki ruokalajit oli valmistettu hävikkiruuasta siihen erikoistuneessa ravintolassa.

Hävikkiviikko pyrki muistuttamaan meitä suomalaisia kuluttajia siitä, että haaskaamme syömäkelpoista ruokaa keskimäärin 24 kiloa vuodessa. Ostamme liikaa, jätämme lautaselle, unohdamme jääkaappiin. Kotitalouksien osuus hävikkiruuasta on merkittävä, sillä julkiset keittiöt ja kauppa kierrättävät jo nyt tehokkaammin. Monissa kunnissa ylijäämäruokaa myydään tai lahjoitetaan eteenpäin. Kaupat ovat puolestaan löytäneet seurakunnat ja hyväntekeväisyysjärjestöt, jotka tekevät ruokatyötä tai jakavat hävikkiruokaa leipäjonoissa.

Silti ruokahävikin mittasuhteet ovat käsittämättömän suuret. Rahassa mitattuna heitämme Suomessa pois 500 miljoonaa euroa vuodessa; ilmastovaikutuksiltaan tämä vastaa 100 000 auton vuosipäästöjä. Maailman laajuisesti tilanne on vielä pysäyttävämpi: neljäsosalla globaalista ruokahävikistä kaikki aliravitut ihmiset saisivat mahansa täyteen. Joten maailman pelastamiseksi jokaisesta ei tarvitse tulla vegaania; hyväksi aluksi riittää, kun syö kohtuudella ja lautasensa tyhjäksi.

Kuiva ja kuuma kesä on muutoinkin pistänyt pohtimaan elintarvikeketjua. Jotain on pielessä, kun ruokahävikki kasvaa ja kuitenkin samanaikaisesti alkutuotanto horjuu. Muuttuneet ilmasto-olot ovat jo vaikuttaneet dramaattisesti satonäkymiin ympäri maailman; ja joissakin maissa hätäteurastetaan karjaa rehupulan takia.

Suomessa on varauduttava siihen, että roolimme ruuantuottajana kasvaa. Puhdas ruoka ja toimiva elintarvikeketju kun eivät ole maailmalla itsestään selvyyksiä. Kohta ne eivät ole sitä meilläkään, kun maatalouden kannattavuus yhä heikkenee ja tiloja lopetetaan ennätysvauhtia. Tilanne maatiloilla on äärimmäisen stressaava, sillä myös viime vuoden sato oli heikko runsaiden sateiden vuoksi. Kyseessä on monien ainoa tulonlähde, ja tilannetta pahentavat mittavat velkataakat etenkin nuoremman polven maatalousyrittäjillä.

Suomessa on säilytettävä pellot viljeltyinä, satsattava maatalouden kannattavuuteen ja ekoloogisuuteen ja panostettava alan tutkimukseen sekä tuotekehitykseen. Tilojen jatkuvuus on varmistettava ja tuottajan on saatava työstään ansaitsemansa palkka. Myös elintarviketeollisuus ja vähittäiskauppa pitää velvoittaa osallistumaan esimerkiksi rahaston kautta satovahinkovakuutusten maksamiseen ja kantamaan siten osansa sääriskistä.

Ylipäätään luonnonvarojen resurssiviisaassa käytössä tarvitaan pitkäjänteistä suunnittelua sekä tutkimusta ja koulutusta. Näissä me suomalaiset olemme yleensä olleet varsin hyviä. Esimerkiksi kelpaa vaikkapa biopohjaisten muovien kehityshankkeet.

Muovia korvaavien materiaalien tutkimussektorilla VTT on alan kansainvälisiä pioneereja, ja se palkittiin maailman talousfoorumissa Davosissa tammikuussa biomuovien kehitysprojektistaan. Useat suomalaisyritykset ovat mukana mm. biohajoavien ekologisten päivittäistuotteiden ja pakkausten valmistuksessa

Kertakäyttömuovien kulutusta halutaan maailmalla rajoittaa ja laajentaa muovituotteiden valmistajien ja maahantuojien vastuuta muovijätteestä. Samalla vauhditetaan siirtymistä kiertotalouteen. Sitran asiantuntijat uskovat, että muovia korvaavien biopohjaisten tuotteiden kysyntä tulee kasvamaan räjähdysmäisesti, kun muovista halutaan eroon. Suomella voi olla tämänkin ympäristöhaasteen ratkaisussa merkittävä rooli.

Jätä kommentti

*