Uhkaako alueellinen energiaköyhyys?

Hallituksen budjettiesitys kurittaa harvaanasutulla maaseudulla eläviä. Erityisesti energiaverotuksen kiristäminen tuntuu haja-asutusalueilla, sillä se iskee asumiseen, liikenteeseen ja yrittämiseen. Liikennepolttoaineiden veronkorotukset ovat selkeä aluepoliittinen lisävero, koska maaseudulla ei ole julkista liikennettä vaihtoehtona. Kansalaisten kiukkua on lisännyt, että samaan aikaan monet sähköverkkoyhtiöt korottavat sähkönsiirtomaksujaan.

Vielä kevään vaalikeskusteluissa useampikin nykyisistä hallituspuolueista lupasi vaikuttaa energiaköyhyyden ehkäisyyn. Osa keinoista, kuten alueellinen hinnan sääntely, ei varmaan menisi läpi markkinataloudessa. Sen sijaan viranomainen voi säännellä mm. sijoitetun pääoman tuottoa.

Sähkön jakeluverkkoyhtiöt ovat monin paikoin yli-investoineet maakaapeleihin parantaessaan toimitusvarmuutta. Näissä investoinneissa kustannustehokkuus ei aina ole ollut prioriteetti. Suomessa suurin sallittu tuotto sijoitetulle pääomalle on yli kuusi prosenttia, kun se esimerkiksi Ruotsissa on reilut kaksi prosenttia. On hyvä, että hallitus aikoo nyt tarkastella sekä tuottoa että hintavertailuun käytettävää ajanjaksoa. Nämä ovat kuitenkin keinoja, jotka vaikuttavat vasta viiveellä ja välillisesti sähkönkuluttajan kukkaroon.

Joissakin Itä-Euroopan maissa energian hinta on porrastettu kotitalouden tulojen mukaan. Suomessa ei ole koskaan ollut halua sotkea sosiaali- ja energiapolitiikkaa keskenään. Sen sijaan meillä kannattaisi tutkia sähköverotuksessa siirtymistä Ruotsin malliin. Siinä harvaan asutuilla seuduilla on alempi sähkövero, joka vaikuttaa suoraan energian loppuhintaan.

Naapurimaassamme sähköveron noston yhteydessä vuonna 2017 Pohjois-Ruotsin asukkaat saivat kolmanneksen verohelpotuksen sähköverosta. Ruotsin vuoden 2018 hinnoissa ruotsalainen maksoi normaalisti sähköveroa 32,5 äyriä/kWh, mutta Pohjois-Ruotsissa vero on vain 22,9 äyriä/kWh.
Sähköveron laskeminen ei välttämättä aiheuttaisi edes samassa suhteessa lovea valtion sähköveron tuottoihin, vaan saattaisi jopa kasvattaa kokonaiskertymää. Edullisempi sähkön hinta saattaisi nimittäin houkutella siirtymään esimerkiksi öljylämmityksestä sähköllä toimiviin ilmalämpöpumppuhin tai maalämpöön. Tämä nopeuttaisi siirtymistä öljylämmityksestä ekologisempiin ja vähäpäästöisempiin vaihtoehtoihin.

Nythän tilanne on päinvastainen, kun jatkuvasti nousevat suuret sähkön siirtomaksut ja korkeat verot tekevät öljystä lämmityslähteenä edelleen houkuttelevaa, mikä ei edistä Suomen hiilineutraalisuustavoitteita. Esimerkiksi Vihreiden valta-alueella Helsingissä kaukolämpöä tuotetaan pääosin kivihiilellä. Omakotitalossa asuvan siirtyminen ilmalämpöpumppuun tai maalämpöön on siksi etenkin pääkaupungissa erittäin ympäristöystävällinen valinta, vaikka sitä ei alueellisella sähköveron porrastuksella tuettaisikaan.

Sähköverokeskustelussa ei kyse ole pelkästään asumisen hinnasta, vaan koko kansantaloudessa pyörivästä ostovoimasta. Oma koti on edelleen suomalaisen elämän kallein hankinta, ja suhteessa käytämme asumiseen enemmän kotitalouden varoja kuin vaikkapa Etelä-Euroopassa asuva.

Alueellinen ja ihmisryhmien välinen epätasa-arvo uhkaa kasvaa. Esimerkiksi kerrostalossa kasvukeskusten liepeillä vuokralla asuvan lapsiperheen tuloista asuminen vie noin viidenneksen, kun vanhassa omakotitalossa yksin asuvalla eläkeläisnaisella asumismenot voivat nielaista lähes puolet käytettävistä tuloista.

Kehitykseen olisi syytä puutua, mutta sen sijaan hallitusohjelmassa on entisestään asumisen kustannuksia kiristäviä kirjauksia kuten asuntolainan korkojen verovähennyksen poistaminen ja kotitalousvähennyksen rajaaminen. Kotitalouksien ahdinkoa ei tule lisätä, vaan on huomioitava kokonaisuus; niin asumismenot, veronkorotukset, lämmitystapamuutokset kuin verovähennysten leikkaukset.

Jätä kommentti

*