Vaarallisinta on hyvän hiljaisuus

Tänään sunnuntaina 27.1 vietetään Suomessa vainojen uhrien muistopäivää, joka on ollut almanakoissamme vuodesta 2002 alkaen. Sen vietto alkoi Euroopan parlamentin 1995 antamasta suosituksesta, mutta jostain syystä Suomi ainoana länsimaana ei nimennyt päivää Holokaustin muistopäiväksi, vaan juutalaisvainojen lisäksi siihen on liitetty ”muiden kansanvainojen” muisto.

Juutalaiset eivät toki olleet Hitlerin hallinnon ainoita uhreja, mutta he olivat ainut ihmisryhmä, jonka natsit pyrkivät tuhoamaan täysin. Päivää kuitenkin vietetään Auschwitzin keskitysleirin vapautuksen vuosipäivänä; ja tänään siitä tulee kuluneeksi 74 vuotta.

Ensimmäisenä meppivuotenani Euroopan parlamentissa pääsin itse vierailemaan tammikuun lopulla Holokaustin muistotapahtumassa kylmässä ja viimaisessa Auschwitzissa. Kokemus riipaisi syvältä. Palellessani keskitysleirin aukealla omassa untuvatakissani ja suomalaisissa talvisaappaissa mietin niitä miljoonia, jotka yrittivät selvitä samassa säässä rääsyissä ja paljain jaloin epäinhimillisten kärsimysten keskellä.

Tuo kokemus sai minut silloin liittymään Euroopan parlamentissa toimineeseen antisemitismin vastaiseen ryhmään, jossa monitoroitiin EU-jäsenmaiden tilannetta antisemitismin suhteen. Juutalaisvastaisuus nosti tuolloin päätään etenkin Itä-Euroopan maissa, mitä holokaustista selvinneet joutuivat jälleen todistamaan. Minun oli ”helppo hengittää” aina vuoteen 2011, jolloin Magneetti-median antisemitistiset julkaisut nostivat myös Suomen noihin raportteihin.

Tämän päivän antisemitismi on tyypillisimmin sanallisia tai fyysisiä hyökkäyksiä, uhkailua, häirintää, omaisuuden tuhoamista ja töhrimistä. Erilaiset salaliittoteoriat ja holokaustin kieltäminen ovat osa sitä, samoin nyky-Israelin ja natsi-Saksan rinnastaminen.

Euroopassa antisemitismiä nousee nykyään pääosin kolmesta taustasta: joko äärioikeiston tai –vasemmiston piiristä ja etenkin maahanmuuton myötä islamilainen juutalaisvastaisuus saa Euroopassa lisää maaperää. Valitettavan monessa maassa juutalaisvastaiset asenteet ovat pelottavan vahvoja aivan tavallisenkin kansan keskuudessa.

Näitä asioita en päässyt pakoon, kun palasin takaisin Suomen politiikkaan. Natsi-propagandan jakaminen ei ole ollut ongelma pelkästään ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Helsingin paikallisbusseissa, rautatieasemalla ja eduskunnan edustan patsaissa on nähty juutalaisvastaisia ilmoituksia. Hakaristeillä on töhritty juutalaisen seurakunnan läheisyydessä seiniä. Tuorein tapaus itsenäisyyspäivältä; samaan aikaan kun juttelin presidentinlinnan sisällä Helsingin juutalaisen seurakunnan johtajan kanssa synagogan ja koulun turvallisuudesta natsiliput liehuivat mielenosoituskulkueessa. Kuinka on mahdollista, että Suomeen on syntynyt uusnatsiryhmittymiä vain sukupolvi toisen maailmansodan kauhujen jälkeen?

On erittäin tärkeää, että kasvava sukupolvi tulee syvällisesti tietoiseksi joukkotuhosta Euroopassa vain sukupolvi taakse päin. Sodan aikainen Iso-Britannian pääministeri Winston Churchill kielsi kuolemanleirit vapauttamaan tulleita liittoutuneiden joukkoja hävittämästä leirejä. Hän ennakoi, ettei tule menemään sukupolveakaan, kun osa ihmisistä väittää, ettei kuolemanleirien kauheuksia koskaan tapahtunut. Historian tuntemuksen vaaliminen onkin yksi tärkeimpiä välineitä antisemitismin vastaisessa työssä.

Nykyäänkin jokainen meistä voi omalla asenteellaan vaikuttaa. Sillä aivan kuten 80 vuotta sitten: ongelma ei tänäkään päivänä ole pahan paljous vaan välinpitämättömyys eli hyvän hiljaisuus.

Kommentit

  • Kaarina Heiskanen

    Saksa vainosi juutalaisia (sekä monta muuta ihmisryhmää) systemaattisesti. Suomi luovutti juutalaiset vainoon sopimuksen nojalla. Nyt Eurooppa ja Suomi ovat sopineet sopimuksia, joiden nojalla ihmisiä voidaan lennättää suoraan vainoajien käsiin. Sopimukset vahvistetaan rahalla, jonka eurooppalaiset päättäjät sinisilmäisesti haluavat uskoa menevät palautettavien auttamiseen kohdemaassa. Korruptio ja rahojen sujahtaminen päälliköiden omiin taskuihin – niitä meidän päättäjämme eivät halua muistaa.

    Euroopan päämiehet suunnittelevat turvapaikanhakijoiden leirejä Euroopan rajoille. Niitä on jo olemassa, ja kokemukset niistä ovat äärimmäisen huonoja. Turvapaikanhakijat joutuvat kidutuksen ja ihmiskaupan uhreiksi, heitä katoaa, naisia, lapsia ja nuoria poikia raiskataan. Terveydenhoitoa ei ole.
    Myös Kreikan saarilla sijaitsevat turvapaikanhakijoiden leirit ovat kurjuuden ja toivottomuuden pesiä, joissa jopa lapset suunnittelevat itsemurhaa.

    Nyt ei mene hyvin, Eurooppa. Nyt ei mene hyvin, Suomi.
    Jos oikeasti haluamme kunnioittaa holokaustin uhrien muistoa, lopetamme menneisyyteen tuijottamisen ja teemme oikeita tekoja nyt.

Jätä kommentti

*