Vaihtoehtoisia totuuksia

Lehtopöllön poikasella ja Pori Jazzien entisellä toimitusjohtajalla ei äkkipäätä tuntuisi olevan yhteistä, vaan on. Vaihtoehtoisten totuuksien vallitessa kumpikin päätyi some -hyväksikäytetyiksi. Sähköisen median aikakaudella tärkeintä on nostattaa tunteet pintaan, vaikka osatotuuksilla. Sosiaalinen media hoitaa loput.

Pori Jazzien toimitusjohtajaan Aki Ruotsalaan kohdistunut some-lynkkaus lähti liikkeelle yhden toimittajan ivallisesta kolumnista ja toisen tekemästä tarkoitushakuisesta haastattelusta ja tahallisesta väärinymmärtämisestä.

Ruotsalasta leivottiin kuvaa homofobisena pikkukunnan virkamiehenä, jota porilaisten parhaaksi ei tulisi merkittävän kulttuurifestivaalin johtoon valita. Ruotsalan taustasta löytyi niinkin epäilyttävä juttu, että hän oli vuonna 2011 KD-Nuorten puheenjohtajana puolustanut erään kristillisen median Älä alistu –kampanjan olemassaolon oikeutusta sanan- ja ilmaisunvapauden nimissä. Tuossa kampanjassa puolestaan nuori nainen kertoi uskoontulostaan ja seksuaalisen suuntautumisensa muutoksesta homoseksuaalista heteroseksuaaliksi.

Nuori nainen ei puhunut ”eheytymisestä” eikä Ruotsala ottanut siihen kantaa, vaan totesi ihmisen kokemasta elämänmuutoksesta: ”En minä voi sitä kyseenalaistaa, jos ihminen näin kokee”. Ruotsala vielä teroitti haastattelussa, ettei rinnasta kaverinsa huumeista vapautumista, omaa 9-vuotiaana kokemaansa hengellistä heräämistä ja Älä alistu -kampanjan muutoskertomusta; ovatpahan kaikki vain erilaisia elämänmuutoksia.

Pari tuntia haastattelun julkaisusta ja klikkiotsikot huusivat: ”Puolustaa homojen eheyttämistä; rinnastaa homouden ja huumeidenkäytön”. Sen jälkeen valveutuneet poliitikot ja kulttuuriväki twiittasivat: ”boikotoin Porin Jazzeja” ja lopulta ensimmäiset sponsorit kertoivat yhteistyön päättymisestä. Ennen iltauutisia Pori Jazzien hallitus päätti yksipuolisesti purkaa elokuussa alkavaksi sovitun työsopimuksen.

Alle kuudessa tunnissa some-ajan toverituomioistuin oli puhunut. Kahden akateemisen loppututkinnon kaveri, sisäministeriössä palvellut ja rauhanturvatehtävissä johtajaominaisuudet käytännössä testannut nuori perheenisä huomasi olevansa työtön.

Hyväntahtoisena ja fiksuna ihmisenä tunnetun Ruotsalan tueksi rientäneet saivat seuranneessa mylläkässä myös osansa. Professoritasolta entinen ministeri toivotettiin ”hevon helvettiin” ja kansanedustaja -kollega kertoi tekevänsä allekirjoittaneesta tutkintapyynnön poliisille ja vaativan edustamani puolueen lakkauttamista rasistisena järjestönä. Kollegan ryhmäpuheenjohtaja onneksi tarkensi muutaman päivän päästä, ettei ulostulo edustanut alkiolaisen kansanliikkeen näkemystä laajemmin.

Syntyi myös vastareaktio. Tukea ja rohkaisua sateli eri suunnista. Aika moni vastaamistani puheluista alkoi sanoilla: ”En ole minkään sortin uskovainen, mutta…” Ruotsalan kohtelun koettiin heijastavan julkisen keskustelun ilmapiirin muutosta laajemminkin. Suomessa suvaitaan entistä huonommin erilaisia näkemyksiä: ”on hyväksyttyä tulla ”kaapista ulos”, mutta ei toisin päin.” Viittaukset Ruotsalan taustaan irtisanomisen yhteydessä koettiin jopa kristillisen vakaumuksen vainona. Voivatko ”vääränlaiset” mielipiteet johtaa syrjintään työmarkkinoilla? Samoin mielipiteiden polarisaatiostakin USA:n malliin ja toisten ohi puhumisesta oltiin huolissaan.

Alle viikko Pori Jazz kohusta media sai jälleen tunnekuohunsa. Twitterissä levisi kuva lehtopöllönpoikasesta väitetyn tuhotun pesäpuun kannonnokassa. Siitä tuli hetkessä symboli ahneen metsätalouden piittaamattomuuden seurauksille. Sanomalehdet julkaisivat kuvan, Yle uutisoi ja valveutuneimmat poliitikot pohtivat pöllö-pololle nimeä. Sivu-uutisena muistettiin mainita yksisilmäisesti avohakkuut valtionmailla kieltävä kansalaisaloite, ja kas, allekirjoituspiikkihän siitä seurasi.

Tunteikkaan uutisen ainut huono puoli on se, ettei se ole totta. Silminnäkijöiden ansiosta paljastui, että pöllönpoikanen tuotiin oikeasta pesäpuusta lavastusta varten, ja alueella oli nimenomaan säästetty pesäpuu suojavyöhykkeineen.

Johtopäätös runsaan viikon uutisvirtaa seurattua: ei suomalaisia tarvitse varoitella ulkovaltojen hybridivaikuttamisesta ja trollaus-kampanjoista. Kyllä me tätä menoa saamme maan sekaisin ihan itse.

Kommentit

  • Veikko Kastinen

    Onneksi pöllöt eivät välitä ihmisten pöllöydestä.

  • Terhomatti Hämeenkorpi

    Olipas se helkkkarin hyvin kirjoitettu blogi tästä suomi-nimisen maan nykyhulluuden tilasta.

  • Jarmo Ahvenus

    Hienosti kirjoitettu; mitäpä tässä maassa muutakaan voi tehdä, kun oikeuslaitoskaan ei enää ole entisensä. Ehkä sydänkristittyjen rukousrintama on kaikkein parasta julkisuudessa kommentoimisen pohjaksi! Kiitos, Sari!

  • Lauri Kajander

    Kannattaa lukea pöllökuvan ottaneen Jukka Tannerin vastine Ilta-Sanomista. Medialle ei todellakaan tässä tapauksessa voi antaa kovin hyvää arvosanaa, mutta väittämällä kuvaa valheeksi osallistut itse totuuden muunteluun.

    Kuvaaja ei ole missään vaiheessa väittänyt, että pesäpuu olisi kaadettu. Mitään epäselvää ei sen sijaan ole siinä, että pöllön pesämetsässä tehtiin avohakkuu muutaman metrin päässä pesästä. Ja niin tehdään joka vuosi kymmenien tuhansien linnunpesien vieressä tai kohdalla.

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005727297.html?ref=rss

  • Noku

    Eniten toivoisin uskovilta rehellisyyttä!

  • Järkyttynyt

    Ei Suomessa enää sananvapautta. Toisinajattelijat saavat heti polttomerkin otsaansa.

    Outoa sekin että prisma ketju tukee PRIDE kulkuetta.

  • Juuso

    Pori Jazz on syyllistynyt syrjintärikokseen. Meidän on kiittäminen Johanna Korhosta kun hän 2015 voitti KHO päätöksellä irtisanomisensa joka perustui Korhosen sukupuoliseen suuntautumiseen. Jää nähtäväksi miten Ruotsalan casessa käy kun oikeutta hakee valkoinen, kristitty heteromies.

Jätä kommentti

*