Vammaiset ja vanhukset norminpurun sudenkuoppiin

Hallitus aikoo karsia kuntien lakisääteisiä tehtäviä ja velvoitteita muun muassa byrokratiaa keventämällä ja hallintoa joustavoittamalla. Nämä tavoitteet ovat itsessään kannatettavia, mutta pettymys oli melkoinen kun valtiovarainministeriön reformipaperi kuntien kustannusten karsimiseksi sisälsikin 60 miljoonan euron leikkaukset vammaisten ja vanhusten palveluihin.

Leikkurin alle ovat joutumassa mm. vammaisten liikkumista tukevat palvelut, henkilökohtainen apu sekä asumista tukevat palvelut. Säästöt on tarkoitus toteuttaa mm. asettamalla vammaisten tarvitsemille palveluille 75 vuoden yläikäraja. Ei – kukaan ei uskottele, että 75 vuoden iässä vamma häviäisi – mutta rajaamisella erityispalveluista kunnat noudattaisivat ikäpyykin jälkeen vain sosiaalihuollon yleisiä velvoitteita. Ikävä kyllä vaikeimmin vammaisten henkilöiden vammasta johtuviin erityisiin palvelutarpeisiin ei silloin pystytä vastaamaan.

Lisäksi suuri osa erityispalveluita saavista ihmisistä on ollut syntymästään saakka vaikeasti vammaisia tai vammautunut nuorella iällä. Harvalle on päässyt työeläkettä kertymään, ja elämä on sinnittelyä sairaudesta tai vammasta johtuvien lääke- ja terveydenhuoltokustannuksien kattamiseksi pienellä takuueläkkeellä. Tällaisilta ihmisiltä henkilökohtaista apua tai asumisen tukipalveluita leikkaamalla ei paljoa säästetä, vaan luodaan vain lisää toimeentulotukiasiakkaita.

Kristillisdemokraatit olivat kaukaa viisaita, kun vaalien jälkeen hallitustunnustelija Sipilän kysymykseen sitoutumisesta kuntien normien purkuun muistutimme: ”Osa kuntien velvoitteista takaa heikoimmassa asemassa olevien elintärkeitä oikeuksia ja palveluja. Kuntien velvoitteiden karsiminen ja normien purku ei saa tarkoittaa kenenkään heitteille jättämistä.”

Valtion ja kuntien vaikea taloudellinen tilanne ei ole kenellekään epäselvää. Kuitenkin normin purkaminen laista tarkoittaa siihen suunnatun valtionosuuden poistamista. Tällöin jää kuntien omaan harkintaan, paljonko ne pystyvät rahoittamaan palvelun saatavuutta ja sen tasoa. Tästä seuraa, että köyhissä kunnissa on väistämättä heikommat palvelut. Ei kai alun perin norminpurkutalkoilla tavoiteltu ihmisten ja alueiden eriarvoistumista?

Säästöjä tarvitaan, mutta ne on haettava keinoilla, jotka eivät kosketa ihmisarvoisen elämän turvaavia vammaispalveluja, kuten henkilökohtaista apua tai asumisen palvelua. Myös yli 75-vuotiailla vaikeavammaisilla tulee olla oikeus ikääntyä arvokkaasti!

Jätä kommentti

*