Virvon varvon, terrorin ja rasismin torjun…

Belgian terroriteot ja Suomessa keskusteluun noussut lapsiin kohdistuva rasismi eivät ole niin kaukana toisistaan kuin äkkipäätä luulisi. Molemmat ilmiöt purkautuvat samasta syvyyden lähteestä, jossa kanssaihmisellä ei ole yhtäläistä ihmisarvoa, vihan kohteena hän kelpaa oman aatteen polttovoimaksi ja silloin hänen kohtelullaan ja kohtalollaan ei ole väliä.

Rasisminvastainen viikko sai lähtölaukauksen, joka osoitti sen viettämisen enemmän kuin tarpeelliseksi. Palmusunnuntaina isoäiti Tampereelta päästeli sielunsa kyllyydestä sellaista tekstiä, että tolkun ihmiselläkin pahaa teki. Pienille virpojatytöille pitäisi jakaa kondomeja ja puoluetoverin säestämänä vielä pekonipaketteja. Viime mainitun kommentin ”asiallisuudesta” sen lausuja piti tiukasti kiinni, edellinen sentään pyysi purkaustaan kohun säikyttämänä anteeksi.

Maanantain aamu-tv:ssä vauvana Suomeen adoptoitu Valtteri-poika ihmettelee kun bussit ajavat pysäkillä pysähtymättä hänen ohitseen.  Tummaihoisena hän saa kuulla ”neekeri”-kommentteja. Naapurin aikuiset valittavat omalla pihalla leikkimisestä.

Mikä näitä aikuisia ihmisiä riepoo, kun oma rasistinen viha pitää purkaa lapsiin? Rasismin syyksi on sanottu erilaisuuden pelkoa ja tietämättömyyttä. Lapsiasiainvaltuutettu muistutti, että lapsi ei osaa suhteuttaa tilannetta kokonaisuuteen, saati pohtia aikuisen käytöksen taustoja. Lapsi ottaa loukkauksen omaa itseään koskevana ja tulkitsee muiden aikuisten puuttumattomuuden samanmielisyydeksi.

Aikuisten rasismi vaikuttaa myös tilannetta ulkopuolelta seuraaviin lapsiin, ja horjuttaa heidän luottamustaan hakea turvaa aikuisesta.

Viime syksynä kaikki eduskuntapuolueet allekirjoittivat rasismin vastaisen peruskirjan. Poliittisilla toimijoilla ja vastuunkantajilla on vielä muita kansalaisia suurempi vastuu osoittaa, missä menee hyväksytyn ja ei-toivotun keskustelun raja.

Monet sanovat, ettei maahanmuutosta voi enää keskustella, tulematta leimatuksi rasistiksi. Väitän, ettei se pidä paikkaansa. Esimerkiksi terrorismin tuomitseminen ei ole rasismia, raukkamaiset teot eivät kaipaa minkäänlaista ymmärrystä. On myös eri asia pohtia sitä, miten turvallisuusuhkiin tulee vastata tai autetaanko turvapaikanhakijoita paremmin sisäisin siirroin vai kiintiöpakolaisjärjestelmän kautta, kuin halventaa toisen ihmisen yhtäläinen ihmisarvo ja tölviä puolustuskyvyttömiä lapsia.

Rasismia kohdattaessa meillä jokaisella on vastuu puuttua tilanteeseen. Lapsen kohdalla se on aikuisen suoranainen velvollisuus. Rasismissa, jos missä, pitää paikkansa vanha viisaus: maailman ongelma ei ole pahan paljous, vaan hyvän hiljaisuus. Eihän vaieta – eihän.

Jätä kommentti

*