Hän juo ja juo kunnes juopuu ja taakastaan hetkeksi luopuu

Juominkinen turjottaa kotona. Takana on raskas työviikko ja miestä väsyttää. Elämä tuntuu jotennii laimeelta ja merkityksettömältä. Se on vuan yhtä puurtamista ja ankeeta arkee. Ilot on meleko vähissä ja vaikka niitä oissii, ei niitä arjen ankeuvessa kerkii kahtelemmaan suati huomoomaan. Myönteinen ajattelu on Juominkisesta homojen hommoo, kun kaikki männöö kuitennii loppuin lopuks persiilleen. Ikkeekii on tullu, nuoruus on yhtä kaukana kuin otalta taaksepäin karkoova hiusraja.

Jotkut jaksaa vielä rehkiä kuntosalilla sixpäkkisä etteen. Juominkinen lopetti mokoman hiottelun vuosia sitten, kun ei ennee jaksana reuhtoo niin isoilla painoilla kun muut. Hän kahtoo peilistä kuvvoosa ja miettii, jotta tämän mahan aikaansuamisseen ei oo riittänä sixpäkki eikä sitä oo tehty mäyräkoiroo juoksuttamalla, vuan siihen on tarvittu ihan rehellisiä entisaijan kaljakorillisia ja monta.

Peilikuvan aiheuttama mielleyhtymä suapi Juominkisen hiipparoimaan jiäkuapille. Siellä oottaa rentouttaja tai oikeemmin sanottuna tölökkikaupalla sitä. Ei tarvihe aukasta ainuttakkaa, kun mielala alakaa jo nousemmaan. Vuan enempi siihen huomijoon panneutumata, Juominkinen suhhauttaa ensmäisen. Muutaman jäläkeen olo alakaa olla hipleimmillään. Mieleen ei tule ajatustakaan seuroovan uamun kissanpaskan mausta suussa ja synkeistä vesistä, joissa joutuu ajelehtimaan koko päivän ja joskus vielä seuraavannii. Se on sen aijan murheita, nyt männään vauhilla nousukiijossa.

Juominkinen istahtaa tölökki käissä nojatuoliin ja kaivaa essiin kännykkäsä. Se on vanahoo vähä-älystä mallia, kaikki turhat hömpötykset puhelimessa on turhia. Juominkinen soittaa kaverille ja toiselle ja kolomannelle. Viimein tärppee. Suurimmalla osalla kaveriloista on akka, joka ei piästä miestään mihinkään, mutta onneks löytyy niitäkin, jotka on Juominkisen tappaan vappaita kulukemmaan. Sovitaan, jotta otetaan ensin kumpanennii vähä pohjia kotona ja sitten nähhään lähikuppilassa. Ei tuaskaa yksinäistä iltoo, Juominkinen miettii levollisena.

Muutaman tölkin jäläkeen Juominkinen haistaa kainaloosa, pikkusen lemahtaa hiki, vuan se peittyy, kun laittaa leukaperriin vähä tabac originalia ja vaihtaa piälle ryppysen, mutta puhtaan paijan. Se on Juominkisen rakkain muisto, vuolta 1985, ensmäiseltä ja ainualta ulukomuanreissulta Inglesistä. Hyvä paita, vasta muutama pien reikä rinnuksessa. Sitte vielä vetästään märällä kammalla takatukka ojennukseen ja niin on mies valamiina muailmanvallotukseen.

Juominkinen alakaa pikkuhiljoo olla lievässä laitamyötäisessa ja mieleen juolahtaa, jotta jospa tänä iltana onnistas. Kunpa paarissa ois Riitta, unohtumaton nuoruuvenrakkaus ja Juominkisen elämän nainen. Ei oo Riitan jäläkeen tullu toista yhtä ihanoo. Mieli alakaa muuttua nostalkiseksi, vuan liika tunteellisuus ei sovi Juominkiselle, joten töppöstä luun nennään ja kylille.

Paarissa oottelookii jo Känninen ja Juominkinen kurvoo seurueeseen tiskin kautta. Pöyvässä on Kännisen kavereita, juttua tuntuu riittävän, aiheena on tietennii urheilu. Juominkisella on omakohtasta kokemusta aiheesta, hän ottaa heti ossoo keskustelluun ja huastaa porukalle olleesa aikonaan luppoova keihäänheittäjä. Hän arvioi olleesa niin hyvä, jotta iliman loukkaatumisia ois meleko varmasti yltänä mualiman parraimmistoon, tahi ainahii Suomen. Ennusmerkit olivat kaikinpuolin luppoovat, nuortensarjan ylivoimanen piirinmestari 70-luvun lopulta ja kerrannii hän nuorten kisoissa melekein voitti Kimmo Kinnusen. Jutusta tulloo Kännisen mieleen vitsi siitä, mittee Kimmo Kinnunen näki saunan lauteilla. Vitsi on tuttu kaikille, mutta suapi aikaan melekosen naurunremakan.

Juominkista harmittaa, kun hänen urheilu-urasa hehkutus häviää joutavan vitsin taakse ja varsinnii, kun hänen etunimesä on sama kun Kinnusen isällä. Vuan mitäpä tuota miettimmään ja juttu jatkuu urheilusta politiikan kautta pakolaisiin. Siitä asiasta löytyy monenlaista mielpiettä, piäasiassa mietintöjä siitä minnekkä ne vois kenennii mielestä toimittoo ja missee niihin asiat ois setvittävä. Vuan sittä joku tietää kertoo, jotta yhelle mustatukkaselle tuttavalle oli kaupassa huuveltu, jotta mänkee vuan työkii perkele kottiino tiältä. Kaveri oli sanona huutelijalle olovasa kotosi Alapitkältä, jotta ihan kotmaista tuotantoo ja olhan tuo huutelija sittä pyyvelly anteeks. Sitä mietitään hetki hiljokseen, vuan pakolaisista tulloo väistämätä mieleen naisasiat ja niihin siirryttään pikasesti, jotta ei vuan juolahtas mieleen mittää empaattisija ajatuksia.

Naisista riittääkii puhetta. Niihin petollisuuvesta, pihtoomisesta, hormooniin kulettelemista mielaloista ja eikö nuo suurin osa lie kuitennii loppuisa lopuks lespoja. Ja eihän siinäkää mittää, jos piäsis kerran kolomanneks. Vuan sitte Juominkisen mieleen tulloo tuas Riitta ja se kyssyy Kännisen kaveriloilta tuntooko kukkaa sitä. Ja yks tietää sen. Juominkisen mielala nousoo melekein euforian puolelle ja hän antaa heti puhelinnumerosa ja viestin vietäväks Riitalle. Sille pittää ehottomasti kertoo, jotta se on Juominkisen elämän nainen ja suurin rakkaus. Kyllähän se Riitta varmaan on tähän päivään männessä antana anteeks ne pettämiset. Kun eihän hän tahallaan, muut naiset houkuttelivat ja veivät huonoille teille ja siihenhän se urheilu-urahii tyssäs.

Vuan urheiluun palloominen ja naisjutut katkii siihen kun alakaa karaoke. Nuoremmat miehet käypi porukalla vetäsemässä Aikuisen naisen, vuan Juominkinen tutkii pitkään laululistoo, laulasko Lapin kesän vaiko Olen suomalainen. Loppuisa lopuks hän piätyy pienessä uhossa Popedan Ukkomehtoon. Laulun jäläkeen kaverit sannoo, jotta ihan ookoosti mäni, vaikka oot joskus vetänä paremminnii. Juominkista vituttaa moinen vähättely. Kasin laulaja kuitennii koulussa ja opettaja sano, jotta ois tullu ysikii, jos ei musiikinteorijakoe ois männy penkin alle.

Vuan ilta on noppesti lopuillaan. Hatunjaossakaa ei satu kettää sopivoo Riitan korviketta kottiinvietäväks. Miesporukassa lähetään käppäsemmään, jalaka vippassoo mukavasti ja kotimatkalla lauletaan poikain kansa kovvaan iäneen ”voolaree ja frutti di maaree” ja siinä ilossa ja onnessa tuntuu, jotta vois kannatella koko mualimoo harteillaan.

Tämä tarina ei ole tosi. Se synty siitä, kun heräsin uamuyöllä joka viikonloppuseen urospuolisten Juominkisten kavullahuuteluun ja laulantaan, mielessä rupes pyörimään kuvitelmat niitten illan kulusta enkä suana ennee unta. Se ei voi olla tosi, kun nämä livehuutelijat ja laulajat kuulostaa nuorilta miehiltä ja tässä tarinassa ne on vanahempia eikä tosimiehet laula karaokessa. Vuan nyt se on joka tappauksessa kuviteltu ja lähen kokkeilemmaan, jos tulis vielä tuutilullaa.

 

Kommentit

  • Jari Holopainen

    Kysyin eräältä nuorelta mieheltä eräällä keskustelufoorumilla hänen kertoessaan näistä samankaltaisista tarinoista, jotta miks? Humaltuminen tekee iloiseksi, hän vastasi.

    Eihän siinä muu auttanut kuin uskoa miestä. Köörissä on varmaankin tätäkin hauskempoo. Riitan korvikkeen kohalla suattaa tilanne olla semmonenniin, että miehet hakkoovat puuttuvaa suhettaan issäänsä, Sellaiset hetket suattavat olla lopulta harvinaisia.

  • Veikko Kastinen

    Hyvä oli tarina ja voishan tuo olla tosikin. Mielikuvitus on siitä hyvä että siinä voi nähdä näkymättömiäkin.

Jätä kommentti

*