Mitäpä näkkyy synkkyyvessä!

Sylettää tämä synkeys. Uamulla herätessä on pimmeetä, eikä se siitä hirveesti valakene koko päivän aikana. En peukuta enkä tykkee. Mielikii lähtöö laahustammaan synkeissä virroissa. Tekis mieli jiähä peiton alle ja ootella siellä vuon vaihtumista ja valon lisimistä. Vuan ei auta, jottai on tuppastava.

Televisiookaa ei huvittas katella. Joutavoo huttuva, kuumiksia ja parasiittihotelliloita. Immeisiä, jotka luulottelloo olovasa muita kauniimpia ja parempia tai männöövät johonnii etelänhotelliin pitkään lomanviettoon ja riitellöövät ja ryyppeevät vuan siellä. Eikä voi luottoo politiikkoihin, kun puhhuuvat mitä sylyki suuhun tuopi ja uutisoijaannii tavotehakusesti, jotta immeisiä pelottas tulevaisuus vielä enempi.

Omattii murheet tuntuu pimmeessä synkkyyvessä nousovan herkemmin mieleen. Eikä oo ies huvittana kirjuttoo mittää. Vuan illalla piätin, jotta nyt loppuu synkistely enkä lähe mukkaan valitukseen ja nitinään. Jos vaikka kokkeilis katella asioita toisesta näkökulumasta eli ruppeis muistelemmaan, miettimmään ja kahtommaan mittee hyvvee viime päivistä löytys harmoosta hutusta huolimata.

Ja mitteepä löysin:

Toissa uamuna oli remonttipäivä ja remonttimiehet tulivat jo uamutuimaan. Sanovat valamista tulovan iltapäivällä. En viihtinä jiähä niihin jalakoihin tai koko päiväks kaupoille ja niinpä läksin ajelemmaan vanahempiin luo. Piäsin suoraan ruokapöytään, äiti oli laittana tosi hyvvee pottulootoo ja niinpä sai lapssii mahasa täyteen. Passas sitte katella vanahoja valokuvia, miettiä kettee kuvissa mahtas olla, muistella vanahoja aikoja ja lapsuutta. Ja olla kiitollinen siitä, jotta ollaan vielä kaikki tiällä, elämässä.

Kun tulin reissulta kottiin, olivat remonttimiehet justiisa laittamassa minun ovvee kiini. Käytävässä seiso neljä miestä ja sanovat olovasa vastaanottokomitea. Sanoin, jotta kylläpä passoo tullahii, kun on neljä nuorta ja kommeeta miestä oottelemassa. Kyllä se mummonnii silimä leppee mieskommeuvessa. No, kotona oli melekomoinen sekamelska, kun roippeet oli pitänä siirtee yhteen kassaan. Vuan tulipahan tehtyä perusteellinen siivous. Ja nyt oon hyvillä mielin siitä, jotta tuuliainen ei ennee puhalla sissään ja tarkenen viileemmälläi kelillä vähä vähemmällä vuatteella.

Eilen huasteltiin tyttären kansa puhelimessa pitkät, mukavat jutut ja sen piälle katoin vielä kännykästä muutamat poikan kuvvoomat videot mummon kultasiin touhuista. Eipä sitä suurempoo rikkautta ennee tarvihe toivoo elämääsä, kun on nuita tärkeitä rakkaita.

Siivotessa muutin vähä järjestystä, laittelin uusia valosarjoja lyhtyihin, sytyttelin kynttilöitä, istuin kiikkutuolissa kahtelemassa valoja ja mietin, jotta onpa ihan nätti koti ja just nyt on hyvä olla.

Tänä uamuna heräsin hyvillä mielin, vaikka keli ei oo sen parempi kun eilenkään. Kohta lähen kaupalle kahtommaan löytyskö piparimaustetta, kun suunnitelmissa on tekasta tännään taikina ja jos hyvin käypi, niin huomenna tiällä tuoksuu mualiman parraat piparkakut. Niitäpä passoo sittä natustella restentin itsenäisyyspäivän juhlia katellessa.

Näissä parissa päivässä ei tapahtuna mittää elämee suurempia elämyksiä, ihan arkisia asioita vuan. Ne kuitennii sai synkeitten kelien synkeyttämän mielen vähä valostummaan. Ei sitä aina kovin kummasta tarvihe, vähän tarkkaavaisuutta ja huomoo, jotta tavallisen elämän asijat ja ihmiset tekköö elämästä elämisen arvosen. Kelit on mitä on, politiikassa tehhään mitä tehhään, vuan mulla on valta piättee mistee näkökulumasta millonnii kahtelen ja mittee tien sen etteen, jotta oisin kohtalaisen tyytyväinen. Ja sulla on sama valta!

Jätä kommentti

*