Kevättä ilimassa

Kevvään ensmäinen lämmin päivä on aina yllätys. Sen tietää tulovan, vuan ikkään ei voi olla varma millonka se ilimestyy. Oon ennen ollu semmonen vilukissa, joka piti pitkiä kalsaria kessään asti ja villasukkia melekein sandaalissahii ja ainahii yöpuvun kansa, vuan vaihelaatikkoikä tietti vähä muutoksia eli kevennyksiä vuatetuksen suhteen. Eilen sattu kuitennii piälle vielä vähä paksumpi takki ja viistoista lämpöastetta pisti mummon kuumenemmaan. Vuan ei se mittää, kun syynä on kesäntulo.

Kevväällä ruppee polttelemaan näppiä, kun tekis mieli työntee ne multaan. Kesäkukkiin taimia sun muuta vihannesta tekis mieli istuttoo kasvammaan, vuan kun ei oo tilloo. Senpä tähen katse onnii sittä kiäntynä kohti parveketta. Siellä olovat narsissit ja helmililjat ruppee vetelemmään viimesijään ja niihin tilalle oon jo suunnitellu orvokkiin ostoo, vuan kun vanaha kansa sannoo, jotta vielä ei oo niihin aika, niin on jiänä vielä ostamata. Tosin eipä ne viisauvet pie tässä ilimastonmuutoksessa ennee paikkoosa, joten tännään kipasen orvokkikaupalle. On niitä niin mukava katella.

Jo johhii aika sitte näky ensmäiset kevvään merkit leskenlehtinä tien penkoilla. Niihin näkeminen on aina mukavoo, kun on jo vuon vaihteesta oottana kesän tulloo. Syksy on aina vähä semmosta unisempoo aikoo ja tammikuussa tuntuu ihan kun alakas pikkuhiljoo herräillä talaviunilta oottamaan valosampia päiviä.

Nythän valosoo on jo pitkälti ja uamun valetessa kuuluu pihalta jonnii tirpan sirkutus. En vuan tunnista kuka siellä lauleloo, vuan ei sillä niin väliä, hyvä mieli siitä tulloo joka tappauksessa. Lähimetässä on mukava hipsiä, kun siellä on enempihii laulajia ja ne kuuloo kun keskittyy, vaikka lähheisellä rakennustyömualla jyskyttäävättii ja keskittyminen meinoo herpaatua enempi ja vähempi kuivuneita koiranpaskoja väistellessä.

Eilen ajoin uutta hittaampoo tietä Kallansilloilla ja huomasin, jotta rannassa on jiähilettä. Niihin helinä ja kilinä on sittä kaunista mussiikkia. Oon joka kevät yrittänä käyvä sitä kuuntelemassa, eilen en joutana ja liekkö tännään jo myöhästä, kun mittari näyttää jo ennen kuutta kymmentä lämpöastetta. Tuuliainennii tuoksuu kevväälle, vähä märälle mualle ja kesän ootokselle. Kävin sitä äsken parvekkeella haistelemassa.

Sittä yks varma vähä erlainen kevvään merkki on liikenteessä pörreevät urosmartat. Nykysinhän niitä näkköö melekein ympäri vuon, vuan isommissa miärin vasta kevväällä ja kesällä. Sillon isköö mummonnii mieleen, jotta oispa mullai moottoripyörä tai piäsis ies kyytiin.

Vuan nuihin luontoasioihin palataksen. Muistan joitai vuosia sitten, kun olin kevväällä yökylässä vanahempiin luona ja uamusella istua turjotin puolnukuksissa tuvan pöyvän iäressä. Äiti tulla pohotti postilaatikolta lehen kansa, nakkas sen pöyvälle ja sano, jotta pittää laittoo paksumpi takki piälle ja männä kiireellä pihakiikkuun istummaan, kun siellä kuuluu kukkuvan käki. Minä pölöhö jäin sillon tuppaan, vuan nytpä lähtisin äitin mukkaan kuuntelemmaan. Se pittää immeisen kulukee tarkkaavaisena, jotta huomoo illoo ja hyvvee mieltä tuovat asiat. Ne kun on meleko pieniä.

Ootkos sinä kiireiltäs kerennä näkemään  kauniin keltaset leskenlehet, kuulemaan lintuin sirkutusta tai jiähilleitten laulun, haistamaan lähenevän kesän tuoksut tai tuntemaan kevvään hivelyn ihollas?

Jätä kommentti

*