Elämä on vuarallista

Meinasin eilen uamuna kävellä auton alle. Männä pohotin omissa ajatuksissan, enkä huomannakkaa, että vihreet olikii vuan toiselle kavun puolikkaalle. Kohti ajavan auton etupenkkiläiset olivat pukena piälleen huomioliivit, vuan eipä ne näkynä ennen kuin kohalla enkä niitä mietteissän ois muutenkaan huomanna. Onneks korvat ei ollu tukossa, kuulin hyvin selevästi pitkän riikkarin huuvatuksen. Hyppäsin askelen taaksepäin ja taisin säikytellä kuskia enempi kun hän minua. Ihan oma vika ois ollu, jos oisivat piälle kurrauttanneet. Jos osasivat lukkee huulilta, niin näkivät jotta ou nou, sori, sori.

Kyllä pitäs immeisen kulukee liikenteessä keskittyneenä siihen mitä ympärillä tapahtuu, vuan nyt oli olovinnaan niin tärkeet kirja-aatokset, jotta olin ihan muissa mualimoissa. Loppumatkan kirjastolle kulin sittä tarkkaavaisempana enkä ennee joutuna mihinkään vuaratilanteisiin.

Niistä tuli mieleen yks fasaanipariskunta. Asuin vajjoo kymmenen vuotta sitten pikkukylällä, josta oli seihtemenkymmenen kilometrin työmatka. Tuas yhtenä päivänä ajelin kaikessa rauhassa töihin, kun huomasin pelekeejän puolella tien laijassa ukkofasaanin ja toisella puolen tietä oli kait sen emäntä. Katoin etempee, jotta mikähän homma nuilla lie männeillään. Vuan se selevis lähempänä. Emäntä ootti siihen asti, kun olin melekein kohalla, lähti sittä viipottammaan tien yli, osu tietenniippä keulaan ja heitti henkesä. Puskurissa on vielähii muisto siitä törmeemisestä.

Kerroin surullisen fasaanitarinan sittä myöhemmin siskolle ja hän eppäili, jotta oiskoon ollu perheriita tai peräti erorosessi männeillään ja akkafasaani oli itemurhatunnelmissa. Vai liekkö ollu kisa siitä kumpiko kerkii tien yli lähempänä autoo. No, se kisa loppu siltä pariskunnalta siihen.

Semmosia kisoja ei kehtoo liikenteessä ruveta pitämään, kun etennii suojatielle suapi ihan muutennii männä välillä henkesä uhalla. Vuan ei siitä sen enempee.  Tuli mieleen tuas ihan toinen tarina, kun kerran vuosia sitten olin ajamassa pyörällä peräkärrin kansa. Pyörätie oli huonossa kunnossa ja minun kärri mansikkalastissa, joten ajoin ajotien laijassa niin reunassa kun pystyin. Tiesin, jotta pitäs ajjoo pyörätiellä, mutta en halunna marjasualiin mänevän ihan hilloks jo kotimatkalla pyörätien röykytyksessä.

Kärri oli sen verran levveempi, että se mäni vähä valakosesta viivasta ajotien puolella. Takkoo tuli kovalla vauhilla kaks autoo ja jäläkimmäinen jarrutti sittä kivakasti ja pysähty ihan etteen. Autosa nous tielle keski-ikänen mies, joka huuti mulle nuama punasena, jotta eikö pyörätie kelepoo ja ens kerran ajan piälle. Hyppäs sittä autoosa ja jatko matkoosa. En kerennä puolustelemaan ratkasuan ja piätin, jotta eipä tule sitä ens kertoo, kun tämä kerran nuin sinkeelle vettää.

Siitä lähtiin on itesuojeluvaisto toimina paremmin, toisin kun joillai muilla pyöräilijöillä. Jotkut ajjoo kurrauttaavat semmosella vauhilla suojatielle, että ei mitenkään kerkiis autolla jarruttamaan tai väistämään, jos semmonen suhari kohalle sattus. Vaikka ois etuajo-oikeutettu, niin ehke kannattas henkesä säilyttämiseks vähä katella.

Yks päivä olin autoilemassa Puijonlaakson ostarin lähistöllä ja pyöräilijä kiänty yhenäkin suojatielle iliman mittää ennakkovarotusta eikä näyttäny kahtelevan yhtää sivuilleenkaa. Onneks olin sen verran etempänä, jotta en kerennä piälle ajamaan, onneks. Rännikavuilla pyöräilijöillä onnii sittä monesti vielä enempi villinlännen meininki. Ihmettelen, kun ei enempi rytise. Vuan suattaapa ne enimmäkseen hiljokseen huavasa nuolla, jos eivät sen pahemmin loukkaannu törmäyksissä.

Nämä pyöräasiat pyörii mielessä sen tähen, kun kirjastolta palatessa melekein törmäsin  pyöräilijään, joka tulla kurrautti semmosella vauhilla toriteltan takkoo, jotta eipä ollu sillonkaa ettäällä alle jiänti. Arvelin, jotta kaks tämmöstä tilanne yhelle päivälle riittää, joten on paras viettee loppupäivä kiikkustuolin seutuvilla, jos piäsöö rappusista kompastumata. Kotonahan ei tarvihe pelätä mittää… kuhan vuan varroo, jotta ei istu puikkoon, kompastu kiikun jalakaan, mattoon tai kynnykseen, vetäse lehellä huavoo sormeesa tai leikkoo sitä veitellä, polta näppiään tai kieltään, tukehu ruokaasa, tipaha pöntöltä, sängystä tai keittiöjakkaralta tai sotkeevu ommiin koipiisa tai näppäryyteesä.

 

 

 

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    Laitoin peukun, oli mukava silmitellä. Saatoin lukea jo uudelleen, mutta juttu vain tuosta paranee.

    Luen vastakin!

    • Tuula Ärväs

      Kiitos palautteesta ja hyvän mielen tuomisesta.

Jätä kommentti

*