Juoppohullun päiväkirja

Olipa erikoinen teatterikokemus. Kävin eilen katsomassa Juoppohullun päiväkirjan ja vieläkin on jotenkin hämmentynyt olo. Tästä ei pysty kirjottamaan murteella, savolaisuuden ylittävä kokemus ilmeisesti.

Olen kerran yrittänyt lukea Juoppohullun päiväkirjaa, mutta en päässyt paria sivua pidemmälle. Kiinnostus ei silloin herännyt, mutta nyt tuli mahdollisuus nähdä esitys ja onneksi läksin katsomaan.

Käsiohjelman mukaan esityksessä seurataan alkoholisti Juha Bergin elämää, sen euforisia nousuja ja kestämättömiä laskuja. Hillittömät tapahtumat ja absurdit käänteet naurattavat, mutta herättävät myös monia kysymyksiä ihmisestä. Juoppohullun päiväkirjaa voisi kutsua ankaraksi farssiksi meistä ihmisistä, mutta samalla se sisältää myös tragedian, rakkaustarinan ja peilikuvan maasta jossa elämme.

Rakkaustarina jäi meleko ohueksi kaiken muun hillitömän kohelluksen ohessa, mut toisaalta onneksi. Tyypillisimmät kliseet alkoholistin ja läheisten suhteista oli jätetty pois ja hyvä niin. Kaveruussuhteet eivät tässä esityksessä olleet niinkään hyötysuhteita, vaan pääosin yhdessä (viinan ja muitten tärpättien) jakamista. Naisia ja panettamista oli niin kuin kännisekoiluissa kait useimmiten on. Videopätkillä oli saatu aikaan mielenkiintoisia kuvauksia tapahtumista ja pääosan esittäjä Mikko Rantaniva onnistui roolissaan erinomaisesti. Näyttelijäsuoritukset kaikkinensa olivat pääosin hyviä ja uskottavia, niitä ihailin.

Esityksessä lensi eritteitä, härskejä juttuja ja kännisekoilujen seurauksena saadut alapäänotukset sun muut visvat ja kihelmöinnit nostettiin reippaasti ja avoimesti esiin. Hetkittäin katsomossakin joutui käymään niin lähellä yökkäysrefleksiä, että oli pakko peittää kasvot. Jossain kohtauksissa nauru purkaantui vaivattomasti, toisissa lähes myötähäpeässä ja jossain se kietoutui jo lähelle melkein kauhua ja oksetusta.

Väliajalla juotu piccolokuoharin loppu tuntui takertuvan kurkkuun jatkon odotuksessa ja  seurueemme keskustelussa alkoi pilkistellä lähes psykedeelisiä viboja, joten aamulla olin onnellinen siitä, että heräsin omasta sängystä ja etten oikeasti ollut mukana Bergin bileissä. Vaikka kohtaukset vietiin melko lailla älyttömyyksiin, niissä oli pitkälti kai myös totuuden siementä. Voihan se joillakin olla noinkin ja onhan niitä omiakin nuoruusvuosian muistoja, jotka hitusen muistuttaa jotain esityksen miedoimpia kohtauksia..

Absurdit tilanteet ja älyttömät touhut seurasivat toinen toistaan vauhdilla, jossa ei meinannut pysyä mukana. Berg ei esityksessä pelastunut, mikään ei maailmassa muuttunut eikä syvempää tarkoitusta tai erilaisia tasoja löytynyt. Eikä ollut tarpeenkaan, esitys oli jotenkin inhottavan sopiva juuri sellaisenaan. Eikä poislähtiessä oikein tiennyt oliko näytelmä ollut ihan kamala vai ihan kamalan hyvä ja tuntui, että pitäisi mennä uudestaan katsomaan, että mitä ihmettä…

 

Kommentit

  • Jari Holopainen

    Juopottelun asema tai pikemminkin muistelu on muuttunut Suomessa korkeakulttuuriksi. Aika monella niitä kokemuksia tuntuu riittävän aina kirjan kansiin asti. On sinällään mielenkiintoista, että juoppohullut pyrkivät muistelemaan, mitä tuli tehtyä. Eikös juopotellessa pyritä unohtamaan?

    • Tuula Ärväs

      Monenlaiset ”selviytymis”tarinat on tämän päivän sankaritarinoita, vaikka sankaruus olisikin aika kaukana todellisuudesta. Kiitos kommentista!

Kommentointi on suljettu.