Kaikki mittee tarvihet on…

Vietin viime viikon mummon kultaisten ja vanahempiisa kanssa lämmössä lommaillen. Uitiin kolomekymmenasteisessa meressä, lekoteltiin pienten kansa sylikkäin, halattiin ja käveltiin käskäissä. Suatiin ihan varastoon asti lämpöö ja lähheisyyttä. Kaikki huolet ja murheet oli tippuna matkalle, kännykkä ja netti oli käyttämätä, oli ihan irtaallaan aresta. Tarvihti vuan huolehtia, jotta käypi aijallaan syömässä ja muistaa männä nukkumaan, jotta tuas huomenna jaksaa lekotella aurinkovarjon alla, kellua meressä, rakentoo hiekkakakkuja ja –linnoja, katella aaltoja ja sinistä taivasta ja ehke vähä muihin lomalasten touhuja.

Niin rennosta tunnelmasta ei ois halunna lähtee pois. Vuan Helsinkiin laskeutuissa piäs noppeesti kotmuan tuntumaan, kun puuskat riepotteli konetta ja muan kamaralla meinas tuuliainen viijä viimesettii karvat piästä. Valtion rautatiet joutu järjestämmään bussikuletuksen Kouvolasta Kuopijoon, kun Rauli oli tehnä puusavottoo pitkin rattoo. Bussissa veti ja kun ei ollu varustautuna riittävän lämpimillä vuatteilla, niin viluttihii. Nyt on sittä lunssa. Vuan mielessä on vielä reissun lämpö ja hyvä mieli, joten eipä tässä tauvitkaan piäse pahemmin haittoomaan.

Eilen selasin viikon aikana tulleita sanomalehtiä, vuan lopetin sen homman aika lyhyeen. Ei jaksas lukkee ainaista valitusta, ikäviä asioita ja muuta nekatiivista. Mietin minkähänlainen tämä mualima ois jos yritettäs keskittyä ies vähä enempi hyvviin ja myönteisiin asioihin ainasen rutinan ja kitinän sijjaan. En millään haluais luopua tästä hyvästä mielestä.

Varmaan kaikilla on tuttavapiirissä immeisiä, jotka ei niä millonkaa missää mittää hyvvee, elämä on ainaista valitusta ja ikäviä asioita. Kaikilla meillä on aikoja, jollon ei jaksa nähä mittää myönteistä eikä sitä aina ookkaa, kun kaikki tuntuu jyrkältä vastamäeltä. Vuan sehii helepottaa, jos on joku joka kuunteloo ja jakkaa sitä pahhoo mieltä, niin silloin sitä ei jiä niin mytimään siihen ommaan ankeuteesa, nekatiivisuus ei piäse niskan piälle eikä elämästä tule ihan liian synkeetä. Aika moni tiällä ellää immeisen ja kosketuksen puuttessa, sillä yksinäisyys on yks raskaimpia asioita elämässä ja sillon kaikki näyttää synkemmältä.

Oon niin kiitollinen viime viikosta, pienten mummon kultasten ja heijän vanahempiisa seurasta. Eikä se sitä tarkota, jotta pitäs piästä etelän lämpöön, kun sitä ihmisentarvetta voipi tyyyvyttee ihan kotimuassakii. Myö oltiin vuan nyt pitempi aika yhessä, jollon minun hellyysakku piäs lattautumaan ihan täyteen, ylikii ja sen tähen nyt jaan sitä kirjottamalla. Toivosin niin syvämestäin, jotta muillahii ois mahollisuus suaha immeisetarveakkusa laturiin. Akku täynnä aurinko paistaa aina. Kaikkein tärkeintä elämässä on lähheiset immeiset ja rakkaus. Myö tarvitaan toisia immeisiä, jotka välittää ja joista myö välitettään.

Viimesenä reissu-uamuna oltiin oottamassa kentälle vievöö linja-autoo. Isompi mummon kultasista otti vielä lähtiäiskuvia ja otti sitten kuvan jossa oltiin poikan kansa käet toistemu ympärillä. Kuvvooja esitteli otostaan ja sano: mummo rakastaa isiä. Tunnustin rakastavan, vuan enpä ois sitä tullu sanoneeksi iliman pienen huomioo. Pienenä ehke voipi nähä rakkauven paremmin ja selekeemmin ja siitä pystyy puhumaan avomemmin kun isompana, joten toivonpa sitäkii, jotta siinä asiassa myö säilyttäs lapsina aina.

 

Kommentit

  • Mustamies

    Näenhän se elämä männee etiä-päin, kuten Tuula sanailee !
    Jarruttoo, kun ei ite voi, mutta immeisen aivot on onneksi suunniteltu niin, että ne tallentaa mieluummin vuan ”mukavat muistot” elämän taipaleelta.
    Niitä on aina kiva muistella, hyvien kavereitten tai tovereitten kanssa, joko sanailemalla tai kahtelemalla vanhoja valokuvia.
    Mukavia muistoja voipi tuuva myös juluki näen SS:n logeissa !

    • Tuula Ärväs

      Kiitos kommentista Mustamies! Taitaa olla aika yksilöllistä minkälaiset muistot kenellekkii jiäpi piälimmäisenä mieleen. Ite voipi tosin valita mitä muisteloo. Ja se on just niin kun kirjotat, yhessä muistelu on tosi mukavoo.

Jätä kommentti

*