Kasvonsa menettänyt mies

Teatterilla oli eilen vierailunäytäntö: Kasvonsa menettänyt mies. Se perustuu toimittaja Kimmo Oksasen kirjoittamaan kirjaan omasta elämästään. Herpesvirus ja bakteeri olivat lähellä tappaa hänet, mutta tuhosivatkin ”vain” hänen kasvojensa kudokset ja ihon. Kirja on koskettava kertomus kärsimyksestä ja herättää meitä miettimään omaa inhimillisyyttämme ja suvaitsevaisuuttamme, sanotaan kirjan takakannessa.

Teatteriesityksen kerrotaan olevan lämmin, traaginen ja koominen esitys kärsimyksestä, selviytymisestä ja ihmisenä olemisesta. Se on tarina kasvojaan rakastaneesta miehestä joka luuli menettäneensä kaiken, mutta saikin tilalle vielä enemmän – toiset ihmiset.

Näyttelijä Puntti Valtonen esittää uskottavasti Kimmo Oksasta ja muusikko Safka Pekkonen esittää kaikkia muita rooleja, mm. lääkäriä, hoitajaa, psykiatria, ex-tyttöystävää, Oksasen tytärtä. Pekkonen yllätti, sillä en ole nähnyt häntä aiemmin näyttämöllä, ainoastaan muusikkona.

Koska olin lukenut kirjan ennakkoon, osasin vähän odottaa mitä on tulossa. Silti esitys kosketti, huvitti, vähän kauhistutti välillä ja pikkusen itkettikin. Ajatukset kulkivat myös omia teitään, väliajalla mieleen palautui yllättäen suloinen  muisto: kotikylä ja pienen kansakoululaisen ensimmäinen ihastuminen. Katsoin silloin Eeroa kaukaa ihaillen, nyt katsoin Safkaa, edelleen ihaillen, mutta ehkä eri syistä: hän on lahjakas monessa. Roolista toiseen siirtyminen soljui sujuvasti, taidolla ja haitari soi bluesia.

Esitys herätti monenlaisia ajatuksia ja tunteita kuten hyvä esityksen kuuluukin. Kotona mietin elämän erilaisia varjoja: ihmisten suhtautumista toisiinsa, ennakkoluuloja ja syrjintää. Surullisia muistoja muilta kuulluista ja myös omista kokemuksista nousi mieleen. Ikävä suhtautuminen voi kohdistua kehen vaan, esimerkiksi sairauden, työttömyyden tai köyhyyden vuoksi. Menestyvän ihmisen seura on halutumpaa kuin jollain tavalla epäonnisen. Toisaalta onnettomuuden tai vastoinkäymisen osuessa kohdalle on vaarana eristäytyä muista. Vaikeudet saattavat aiheuttaa häpeää, huonommuudentunteita ja ihmisarvon laskua omissakin silmissä.  Silloin kuitenkin useimmat tarvitsisivat kaikkein eniten toisten tukea ja läheisyyttä.

Vaatii rohkeutta ja voimaa hakeutua takaisin ihmisten pariin pettymyksen uhallakin. Vaikka peilit ovatkin vain kauniita varten, on epäonnistumisten ja vastoinkäymisten läpikäymisessä katsottava peiliin ja nähtävä itsensä rehellisesti. Se on raskas tie, mutta muuta mahdollisuutta ei ole, jos haluaa jonain päivänä ajatella kuten Kimmo Oksanen: ”Sairaus ei ollutkaan kirous, se oli siunaus. Kasvonsa menettänyt mies on siksi iloinen tarina. Se on kertomus selviytymisestä, kasvusta, itsensä ja sitä kautta toisten ihmisten kohtaamisesta. Helvetin ja kiirastulen läpi siinä tullaan paratiisiin.”

 

 

 

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    Näytelmä on näkemättä – otetaan harkintaan

    kohtaloita on monia, haasteellisimmasta päästä ovat varmasti terveyteen kohdistuvat vahingot ja onnettomuudet.

    Tiedä tarkkaan tämän näytelmän taustana olevasta sairaudesta, mutta tv-sarjoista on tullut tutuiksi monia lääketieteen tuomia apukeinoja – jopa uusia kasvoja kyetään nykyisin siirtämään potilaille – merkittäviin palovammoihin ja vastaaviin on jo hoitoja – kuinka lienee hoitoja tuohon näytelmän virustautiin (tai mikä sen aiheuttaakaan?).

    plogissasi on kaikkein hienointa myötäeläminen!

    • Tuula Ärväs

      Kiitos. Hänelle on tehty useita toimenpiteitä, ihonsiirtoja ainakin. Hienointa on kuitennii, että elämänhalu säilyi ja elämänilo löytyi.

  • Jari Holopainen

    Kiitos blogistasi.

    • Tuula Ärväs

      Ole hyvä, mukava, kun maistui

Jätä kommentti

*