Kielillä puhuminen

Tämä uamun lukijan sanomissa oli kirjoitus kielenopetuksesta. Siinä sanottiin, jotta suullinen kielitaito on koko kielitaijon a ja o. Aiheena oli tarkemmin se, että suullista kielitaitoo pitäs testata ylioppilastutkinnossa. En ota siihen sen enempi kantoo, kun mielessä on nyt enempi muistoja omista kouluaijoista ja ylleesä kielillä puhumisesta.

Jotennii on jiäny semmonen mielikuva, että minun nuoruuvessa kielten opiskelun tärkein asia oli oppia kielioppi eikä puhumisella ollu niinkää väliä. Tärkeintä oli osata kiäntee tekstit suomeks, tankata kielioppia ja sanoja. Kielten oppiminen oli ollu kohtalaisen heleppoo eikä matikka kiinnostana yhtää, joten selekee valinta lukioon männessä oli kielilinja.

Englantia ja ruotsia oli luvettu jo keskikoulussa ja niihin lisäks aloin opetella saksoo ja ranskoo. Ranskalaisen ärrän oppiminen ol kuitennii ylivoimasen vaikeeta, sen muistan. Lukijan sanomissa kielten opettaja kirjotti, jotta suomalainen kai pelekee vieläkii toista suomalaista ja sen riittisiä arvioita. Minun kouluaikaan joillai opettajilla oli tapana nolata oppilaita esim lukemalla huonoimpia vastauksia surkeimpina esimerkkinä koko luokalle, joten osasyysä lie ollu silläkii.

Olin meleko vilikas koululainen ja kaikki muut asiat kiinnosti opiskelua enempi. Niinpä en kerennä lukion toisella olemaan juurkaan koulussa ja numerot oli kevväällä sen mukaset. Sain saksasta nelosen ja muutamasta muustahii aineesta ja niinpä piti käyvä toinen luokka uuvelleen. Seuroovan Joulun alla saksan opettaja kysy, jotta kuka arveloo numerosa nousovan kevväästä. Nostin varovasti kättän ja opettajoo nauratti, jotta taijatpa olla oikeessa: numero nous kaheksikkoon. Suureks yllätykseksen kirjoitin sittä aikanaan saksasta ällän. Jotta kyllä sitä hulttioistakii suattaa kasvoo ihan, tai ainakii melekein asiallisia aikuisia. On kyllä tunnustettava, jotta olin kouluaikaan tosi hyvä veikkoomaan kuulonymmärtämisissä.

Vuan se puhuminen. Se on ollu sittä hankaloo ja etennii hijasta, kun on pitänä miettiä ennen suusa aukasua, jotta mitenkä se männöö varmasti kielopin mukasesti. Siinä kerkii noppeemmat jo puhua asiasa loppuun ennen kuin meikäläinen on suana ensmäistäkää sannoo tiristettyä suustaan. Yhessä työpaikassa kävi tarkastajat, joihin kansa piti puhua englantia. Olin kahvitillaisuuksissa meleko hiljanen niihin kieloppivuatimusteni kansa. Sittä kahenkesken puhhuissa tarkastaja sano, jotta sinä puhut ihan täyvellistä englantia ja ettei tarvihe puhuakkaa ihan nuin täyvelleen kielopin mukasesti. Kuulostaa kuulemma hitusen vanahanaikaselta. Vuan mihinkäpä sen hävität, varsinii kun itekkii alakaa olla jo hitusen vanahoo mallistoo.

Oon ollu vähä myöhäisherännäinen ja opiskelin yliopistotutkinnon reilut kymmenen vuotta sitten. Oli kiire valamistua ja jouvuin suorittamaan suullisen englannin näyttökokkeella. Se oli kyllä kova paikka. Päivä koostu neljästä tai viijestä eri kokkeesta ja jokkaiseen männessä ahisti mahottomasti ja jokkaisen jäläkeen oli semmonen olo, jotta nyt kyllä lähen tästä kottiin. Onneks en luovuttana, kun sain sen suoritettua hyvällä arvosanalla.

Vanahemmiten kun ajattelussa on tapahtuna höltymistä ja löystymistä, on jo unohtana kouluaikaset häppeentunteet sun muut turhat kotkotukset ja niinpä on kielillä puhuminennii vähä helepottana. Ulukomuan matkailusta on ollu jonniiverran hyötyä, kun siellä joutuu väkiselläkii vähä puhumaan. Piäsööhän tuota nykysin hyvin puhumaan kielillä kotmuassakii, kun se on ihan paras tapa opetella ja luonnollisestihii mitä enempi ja mitä siännöllisemmin kieltä käyttää, sitä helepompoo puhuminen on. Kun jännitys vähenöö, alakaa muistista puluputtoo sanoja ja innostuneena unohtaa liian tarkan kieliopin nouvattamisen, ei sitä kerkii parraimmillaan ies aattelemaan, kun antaa vuan männä losottoo. Eikä sen oo väliä, vaikka kuulostaakii tankerolta ja nuotti on suoraan savosta.

Kommentit

  • Jari Holopainen

    Kiitos kirjoituksestasi. Tuli mieleen montakin asiaa tästä tärkeästä aihepiiristä. Tällä hetkellä joissain lukioissa haluttaneen kokeilla sellaista, että vain kielillä puhuminen riittäisi. Ei tarvitsisi päätään rassata yhteiskuntaopilla, historialla tai muillakaan elämän reaaliaineilla. Vain uskonto ja terveystieto olisivat pakollisia.

    Halleluja! Suomalaiset arvostavat myös jonoja. Se lienee peruja ylioppilastutkinnosta, jossa opiskelijat laitettiin normaalijakauman muotoon. Mallin mukaan esimerkiksi 5% sai laudaturin ja 5% improbaturin. Uutta mallia on haettu viime aikoina, koska malli on epäreilu ja parhaimman arvosanan saaminen on kilpailuhengen noustessa osoittautunut suht vaikeaksi.

    Mitä vanhemmaksi tulee, sen hullummiksi perustelut tuntuvat käyvän. Toisaalta ymmärrän sitäkin, että hyvä arvosana saattaa kannustaa aivan toisella tavalla kuin välttävä.

    Suulliset tentit ovat aihepiiri, mitä Suomessa ei oikein tahdota ymmärtää. Joensuun opiskeluaikana alkoivat opiskelijavaihdot ja Virosta tullut opiskelija kertoi, että heillä suurin osa tenteistä oli suullisia (80-luvun lopulla). Olen miettinyt usein sitä, millainen maailma olisi, jos Suomessakin tähän päädyttäisiin. Suulliset tentit ovat vaativat, olen kerran itsekin sellaisessa ollut, mutta ehkä niihinkin voisi oppia ja tuttua. Haluttaneenko Suomessa sitten enemmän mustaa valkoisella, ts. että kirjallisesta tentistä jää todistusaineistoa, näin voi asianlaita hyvinkin olla.

    • Tuula Ärväs

      Kiitos kommentista ja mielenkiintoisista ajatuksista. Kirjallista tenttiä lienee tosiaan helpompi arvioida, kun vastaukseen voi palata ja pystyy ehkä helpommin vertaamaan niitä keskenään, jos tarvii niitä jollekin jakaumalle asettaa.
      Nykymualimassa vois tietysti videoida suullisen tentin, vuan suattas jännityskerroin nousta melko korkealle.

Jätä kommentti

*