Kimppakivvoo itesiälin kansa

Ootko mahtana millonkaa herätä uamulla siihen, jotta yksinäisyys kuhjottaa petikaverina. Se ylleesä yrittää tarjota kimppakivvoo itesiälin kansa ja mikäpähä siinä, joskus sehhii pittää ottoo hetkeks hytisemmään peiton alle. Vuan ei kannata tehä siitä vakituisempoo kumppania, tulloo liian kylymä. Sille pittää hetken piästä sannoo, jotta alahan männä matkoihis, muita kiusoomaan, minun kottiin et majjoos tie.

Se kannattaa laittoo meleko noppeesti taipaleelle sen tähen, kun itesiälistä erroon piäseminen helepottaa uskomattoman paljo elämee. Ei tarvihe ennee suostua uhriks eikä ressukaks, sen kaveruuvesta kun ei oo kellekkää mittää hyötyvä. Kyse on meleko paljo asenteesta, piätöksestä. Elämä käyttää meitä kaikkia välillä polovillaan ja sieltä on vuan kammerrettava ylös ja Heikki Kovalaisen sanoin nostettava nokka ylös ja lähettävä kohti uusia nöyryytyksiä.

Minnuun iski lunssa ja kippeenä oleminen monesti vettää siipiä muahan. Eilen herätessä yritti mieleen tunkee ajatus, jotta elämä on ihan sieltä ja syvältä. Vuan arvelin, jotta enpä suostu tännään tuohon. Pistin piällen ja lähin kylille lippasemmaan. Ostin torilta vattuja ja mänin istuksimmaan puistoon. Matkassa oli varalta kirja, jos ei sattus olemaan mittää mielenkiintosempoo kahtelemista, niinkun esmes muihin elämä.

Alottelin siinä lukemista, vuan lähipenkillä oli mänössä semmoset soijinmänöt, jotta niitä jäi väkisinnii vähän seurailemmaan. Söin vattuja ja tul mieleen ihan runollisesti, jotta vadelmat on meheviä kun suudelmat. Vuan ennen kuin kerkesin miettiä aihetta sen syvällisemmin, siihen pyörähti toinen pariskunta, joka kuvas ihteesä vähän väliä. Mietin, jotta ei sillä taustalla tainna olla niin suurta merkitystä. Tärkeempöö oli piästä toisen kainaloon ja yhteiseen kuvvaan.

Jos yksinäisyys korventaa mieltä, niin tuossahii tilanteessa sitä suattas valahtoo itesiäliin. Vuan voipahan sitä kokkeilla muistella millonka viimeks ite pussail yhtä kiihkeesti, minkälaista se ois, jos ois joku jonka kansa tai miettiä sitähii halluisko sitä ensinkään. Voiphan se olla niinnii, jotta haikailoo semmosen perrään, joka ei oikeesti kiinnostakkaa. Se kun tuo meijän mieli on niin kummallinen rakkine. Siellä kulukoo vaikka minkälaista ajatusta, suurin osa ihan joutavia. Ja sittä myö vielä monesti uskotaan niihin. Sen tähen kannattaa joskus kokkeilla ommiin piähänpinttymiisä kysseenalastamista.

Siinä muita katellessa huomasin, jotta ommoo mieltä ei vaivannakkaa ennee mikkää. Elämä tuntuhii aika mukavalta. Semmosen ihmeen suattaa suaha aikaseks, kun keskittyy just siihen, mittee on tekemässä tai ympärillä tapahtumassa. Mullahii oli huomio poikessa oman navan ympäriltä muissa ihmisissä. Puiston läpi kävel vaikka minkälaista sakkia. Immeisillä on immeisten murheet ja se näkkyy joistai selevemmin kun jostai toisista. Ilosia nuamoja on monestihhii vähemmän, vuan suattaapa jostai välillä kuuluva pieniä naurunhörähyksiä. Minunnii mielessä alako kuulua hyvänmielen hykerrystä ja nuhahii melekein herkes vaivoomasta ihan huomoomata.

Sittä penkkiä lähesty vanahempi rouva, joka jäi juttelemmaan penkkisijottelusta. Illalla oli ilimeisesti johhii porukka pitänä pilleita puistossa ja vetänä penkit ryhmään. Siihen ne oli sittä jiäneet. Vuan ei moitittu yhtää, ihmeteltiin vuan kun roskia ei ollu ensinkään. Sitten rouva lähti jatkamaan matkoosa ja mäni istumaan toiselle penkille. Harmi, kun en hoksanna sannoo, jotta mahtuu tähän penkille toinennii. Semmosista immeisistä kannattas pittee kiinni, jotka joskus löytää myönteisiähii näkökulumia asioihin ainaisen valittamisen sijjaan.

Vuan eipä sitä aina kaikkee älyvä. Vuan jos sinä oot tänä uamuna herännä yksinäisyyven kylymästä kainalosta, niin katoppa, ulukona paistaa aurinko. Jotta eikun paltotta niskaan ja pihalle kahtelemmaan mittee mualimassa tapahtuu, nauttimmaan aurinkoisesta päivästä ja vaikkapa huastattammaan muitahii satunnaisija elämänmatkailijoita. Jotta kylillä nähhään!

Kommentit

  • Jari Holopainen

    Tulen minäkin vastaanotolle hoetoon ja kirjoitan lyhyen lokimerkinnän. Mietin tuota nuorten halua ottaa kuvia valittunsa kanssa – asia lienee ihan vilpitön sillä mukavahan se on muistella rakastumisen tunteita myöhemmin ja kun tulloo se tasasempi vaihe. Sitten voe innostua uuvestaan.
    Yön pimmeinä tunteina huomaan sellaisen ajatuksen hiipivän myös mieleeni, ettei vain tärkeää ole kertoa muille, että on valittu. Välineestä tulee ihhaillun normin ylläpitoväline. Se voe olla yhtä tärkeä kuin oma kulta kaenalossa. No tiijä tuosta, tiälläkin on aarinko paestanna jo niin monta päevee yhtä soittoo että nyt voes jo vähän sattoo. Sade virkistää.

Jätä kommentti

*