Mistä tunnet sä ystävän!

Kotona kiikkustuolissa kiikutellessa tulloo mieleen monenlaista ajatusta. Tänä uamuna oon miettinä ystävyyttä. Sitä on monensorttista. Kukkaa ei varmaan toivos ystäväkseen semmosta, joka heti selän kiännyttyä levittellöö kaikki sallaisuutes muille. Ei ainainen ja jatkuva toisista juoruilukaan oo kovin mieltä ylentävvöö, vaikka sitähii tulloo tehtyä joskus ite kennennii. Ei tie miel olla semmosenkaa ystävä, jolle on vuan hänelle sopivissa tilanteissa tarvittava eikä toiveissa ois olla likasankona, johon murheet kuahetaan, mut sittä huolten kaikottua unneutettaan kokonaan.

Ystävyyssuhteet ja ystävät on erilaisia, niinkunon meijän omattii taijot ja tarpeet. Jossai elämäntilanteessa voipi tuommonennii eellämainittu sopia elämään. Ja vaikkois kuin hyvä, tasaveronen ja vastavuoronen ystävyyssuhe, niin suattaa siinähii tulla vastoinkäymisiä ja hankalampia vaiheita. Niistä seleviää ylleesä keskustelemalla ja niinhän ne väittää, jotta elämän hankaluuvet opettas eniten.

Vuan puhutaanhan sitä mallioppimisestahii ja mielellään ottaassii ystävyysasioissa mallia semmmosesta, jolla on syvän paikallaan. Mulla on muutama hyvä ystävä, mut nyt halluisin kirjottoo yhestä sielunsiskosta, joka löyty kysiltä reilut neljä vuotta sitten. Oltiin samassa huoneessa tippaletkuin piässä. Kun alottettiin juttelemmaan, niin muutaman lauseen jäläkeen jo tuli mieleen ajatus, jotta tuohon immeiseen haluan tutustua paremmin ja hälle oli tullu ihan sama tunne. Ehkä yks syy meijän yhistäjänä on jonnii verran ronski huumorintaju. Tippatelineistä tuli äkkiä meille poikaystävät, hänen oli Usko ja minun Toivo. Päivätanssiin lähtemistäkii suunniteltiin näihin suluhojen kansa, vuan ei suatu lähtee huonetta pitemmälle.

Vieläkää ei oo käyty tanssiloissa, kun on jonnii verran välmatkoo, mut puhelin rällättää sitä usseemmin, monesti viikkoon. Kahesti on suunniteltu hänen kyllään tulloo minun luo, vuan molemmilla kerroilla hän onnii kyläreissun sijjaan joutuna sairaalaan. Joten on nyt jätetty kyläsuunnitelmat vähemmälle, ihan kaiken varalta.

Kerran sain viestin ambulanssista ”elä hättäile, jos ei kuulu muutamaan päivään, oon mänössä kysille. Soitan, kun pystyn”. Yhen kerran hällä oli huonoja uutisia, joista juteltiin puhelimessa. Heti puhelun jäläkeen tuli viesti ” jäi kysymätä mitä sinun lunssalles kuuluu, kun puhuin vuan omista murheistan”. Ei kait immeinen voi tuon enempi aatella muita ja on sanottava, etten oo ikänän tavannu toista nuin suur- ja lämminsydämistä immeistä.  Ja hän jaksaa omista sairauksistaan ja vaikeuksistaan huolimata olla ystävänä ja tukena monille muillekkii kun mulle.

Kun hän sairastu ruusuun, hän kielti jyrkästi olevasa Rentun ruusu ja sano, jotta tiijättä nyt mitä kukkia ei ennee tarvihe tuuva. Kun hänestä tehtiin yheksänvarpainen, niin hetken soppeutumisen jäläkeen hän huomas jottai hyvveekii: siästyy kynslakkoo. Elämän vaikeuksille, sairauksille ja vastoinkäymisille voipi naurookkii, välillä. Ja jaksaakii paremmin, kun ei ota ihteesä, elämee ja ongelmiaan aina niin vakavasti.

Hän opettaa omalla esmerkillään miten voipi löytee iloja elämääsä kaikesta ikävästä huolimata, miten liiallisen oman navan ympärillä pyörimisen vähentäminen keventää, miten toisia tukemalla suapi merkitystä itelleennii ja miten sisulla ja syvämellä männään etteenpäin vaikeuksista huolimatta.

Myö annetaan ihan liian harvoin myönteistä palautetta ja kiitosta niille ihmisille, jotka on tärkeitä, rakkaita ja tekköövät meijännii elämästä valosampoo, ilosempoo ja helepompoo. Oon onnellinen, kun oon löytänä semmosen ystävän. Toivoisin, että muuttii ois yhtä onnekkaita ja että opittas itekkii olemaan hyviä ystäviä muille.

Kiitos Päivi ystävyyvestä, rinnalla kulukemisesta, jakamisesta, tuesta, kannustuksesta, työntö- ja vetoavusta, yhteisistä itkuista, elämänilosta, rohkeuvesta, esmerkistä, hupsutteluista, hassutteluista, nauruista ja siitä, että oot aina oma ihana ihtes!

Jätä kommentti

*