Onko maku mielessä!

Nykymualimassa leikataan monista asijoista ja yritettään tehä kaikenmualiman tuottavvuusloikkia ja niinpä oon minähii osallistuna talakoisiin. Leikkasin muutaman viikon kirjuttamisesta ja loikkasin Joulun viettoon. Enkä suana yhteiskuntasopimusneuvotteluja tehtyvä kirjuttamisen parriin palloomisesta ennen kuin tänä uamuna, kun kuletusliitto ei osallistuna neuvottelluun enkä suana ihteen hivutettua konneen iärelle, vuan jäin vähä pitemmäksii aikoo kiikkustuoliin ja muihin humputuksiin.

Kirjutin tosin yhen kirpeenlivakan kirjutuksen eellämainituista asioista, vuan kun en niistä mittää ymmärrä, niin jätin vielä hautummaan. Eikä lehessäkkää oo juur ollu uutisia, joita piäsis viäntelemään mielesä mukkaan, eikä mittää hyvveekää, paitsi Lapillahen kilipikonniin syntymä. Jotta onnee vuan sinne!

Tänä uamuna arvelin, jotta on se vuan viimen otettava kone esille ja ruvettava hommiin. Lehtee lukkiissa huomasin, jotta belgialaiset oli selevittänä, jotta maku on immeisen korviin välissä. Olivat tullu siihen tulokseen, jotta väittämät muuttaa ruuvan makua. Olivat syöttänä koehenkilöille vähärasvaseks miellettyvä juustoo ja het oli pahemman makusta. Samoin oli käynä suolan kansa, jos luki, jotta juustosta on vähennetty suoloo, niin olpa maistuna tuimalle.

Pikkusen on tuas kerran Joulun seutuun livennä suklaan syönti käsistä ja rupesin miettimmään mikä sais tuon mualiman parraan herkun maistumaan pahalle. Arvelin, jotta vaikuttasko nuo pelekät omat mielkuvat makkuun, kun rasioissa on vuan houkuttelevia kuvia.

Ostin uuven vuon jäläkeen halavalla muutaman rasian vastasen varalle, kun olivat sopivasti puoleen hintaan. Voiphan niistä syyvä myöhemmin tai viijä lahjaks jollehii, arvelin. Vuan nyt pitihii tieteen nimissä tutkia tähellistä asijoo. Aukasin het uamutuimaan ensmäisen ja voi mikä ihana tuoksu sieltä löyhähti nokkaan. Pari palasta kerkesin jo siinä huumassa syömään, ennen kuin muistin tutkimuksen. Hyi hitto miten pahalle haisoo piätin, märännölle ihan. Ei sanottavampoo vaikutusta. Otin varmuuveks kolomannen, jos ois ruvenna maku muuttummaan korviin välissä. Ihan selevästi maistu erilaiselta, vuan sittä huomasin, jotta niin pitihii. Ensmäisessä oli suklaan sisällä toffeeta ja toisessa mantelimarsipaania. Voi miten hyvälle maistuvat kumpanennii.

Uusia ratekioita miettiissän söin muutaman lissee, eikä aikookaa, kun 190 ramman rasia alako olla lopuillaan. Koko tehtävä oli piässy unohtummaan herkkuja maistellessa, jotta millekkäs se tuo kinuskihasselpähkinä tahi mansikkaunelma maistuu. Kahvista en tykkee, vuan annappa olla, kun suklaarasijassa on kaputsiinoryhveli. Hyvin vettää sehhii iäntä kohti.

Olin ostana alennushuumassa ihan uuvenlaisia konvehtiloita ja siinä oli niin paljo hyviä, uusia makuja, jotta. Piakkoin huomasin, jotta olikii tullu suurin osa päivän kaloritarpeesta hankittua pelekän uamupalan aikaan. Lootassa on ennee kolome konvehtia kahestakymmenestä ja elämä alakaa maistua meleko imelälle, jopa ypläkälle. Veikkoisin, jotta kuhan otan välliin vähän suolasta, voitaleipee, viimesettii livahtaa mahhaan.

Pitäkööt pelkialaiset tutkimuksesa. Suattahan se juuston maku ollahii korviin välissä, vuan kokkeilisivatpa suklaalla. Sen maku näytästää tämän empiirisen kokkeen tulosten mukkaan olovan mahassa. Kun on lotassu melekein rasiallisen, niin alakaa viimen kyllöttee. Pittää jatkoo testiä myöhemmin ja raportoija sittä, jos onnistun muokkoomaan maun korviin välissä huonommaks. Vuan aina pittää vaikka väkisin nähä asioissa jottai hyvveekii ja olokoon se tänä uamuna sittä vaikka se, jotta oon minä ainahii tämän testin jäläkeen hetken meleko makkee mummo.

 

 

Jätä kommentti

*