Pistettäänkö hyvvee kiertämmään!

Uamutv:ssä oli juttu naisesta, joka lahjotti helsinkiläiselle kioskille viissattoo euroo. Nainen oli nukahtana puistonpenkille ja pari nuorta oli käyny kysymässä onko kaikki kunnossa. Siitä ilahtuneena hän oli lahjottanu rahan, joka jaettiin ilimasena jäätelönä lapsille. Tuosta jutusta tul hyvä miel itellekkii, kun hyväntahtosta toisista huolenpittoo ja muihin huomioimista ei tässä mualimassa oo millonkaa liikoo.

Viime talavena juutuin auton pohjasta lummeen ja peitin puolet ajokaistasta. Yritin kaivella autoo pois muihin tieltä, vuan en iteksen suana irti eikä kukkaa näyttännä joutavan appuun. Sitte tul nuormies, joka rupes ihan pyytämätä avittammaan. Suatiin porukalla pirssi melekein irti ja loppuvaiheessa tuli vielä keski-ikänen miessii avuks puukkoomaan.

Kiittelin ja kysyin, jotta mitenkä voisin korvata vaivannäkköö. Nuormies sano, jotta ei tarvihe mitenkään, hän avitti vasta toissapäivänä toisennii autoilijan hangesta ja on MUKAVA AUTTOO! Tämä mummo oli yhtä hymyä, että onko tuommosia ihanuuksia olemassakkaa.

Ihan sammoihin aikoihin muutin uuteen kottiin ja hilasin romujan alakerran kappeessa käytävässä. Vastaan tuli samassa talossa asuva nuorimies, joka kysy, voisko auttoo. Tuommosissa tilanteissa melekein häkeltyy, kun avun tarjoominen ei oo mitenkää itestäänselevyys.

Niitä huonompia esmerkkiä nimittäin löytyy. Yks niistä oli alakukesästä, kun olin satamassa kahtomassa yhtä tapahtummoo ja sato vettä, yllättäin. Istumapaikkoin takana seiso suurin osa porukasta, vuan immeiset nous näihin etteen penkeille seisommaan. Yks mies sano etteen tulleelle naiselle, jotta nytpä myö ei nähä tiältä mittää. Nainen sano olevasa niin pien, ettei ite niä muuten mittää ja nakotti vuan siinä pariskunnan eessä. Siinä tilanteessa on tietennii vähä vaikeaa aatella muita, mut toi mieleen nuin ylleisesti, jotta onkohan se minä, minä ja minä oikeesti aina tärkeintä ja tietenniippä sennii, että voisko kaikki ottoo seuroovan kerran mukkaan kertakäyttösaetakin.

On ihan terveellistä miettiä, miten suhtautuu toisiin ja etennii niinsanotusti huasteellisempiin immeisiin. Kerran juttelin oman poikan kansa puhelimessa ja taustalla kuulu joku mies huutelovan närkästyneenä joittai parkkipaikasta. Poika vastas miehelle ystävällisesti ja kiittel kohteliaasti. Kysyin, jotta mitenkä nuin nätisti vastasit mokomalle rähjeejälle ja hän sano, jotta hän ei haluva alentua samalle tasolle. On tunnustettava, jotta muna on viisaampi kun kana.

Ja siitä tuli mieleen, kun tämä kana muutti vuosia sitte ihan itekseen uuteen kaupunkiin, josta en tuntenu kettää. Alussa oli aika yksinäinen olo ja päivä tuntu het paljo mukavammalta, kun vaikkapa kaupan kassa hymmyil mulle tai autoilija piästi mänemään suojatien yli. Siinä tul semmonen olo, jotta minähii oon olemassa.

Monilla ihan pikkujutuilla, kun esmerkiks oven aukasulla toiselle, voipi tuuva hyvvee mieltä. Tai ei tarvihe sen enempi kun tervehtiä nuapureita tai miks ei joskus ihan tuntemattomiakii ja vaikka sannoo muutaman mukavan sanan. Oonpa kuullu niistähii, jotka jättää uimahallissa kolikon vuatekuapin ovveen seuraavalle yllätykseks. Yks tuttu kerto aikonnaan laittavasa liikenteessä lentosuukkoja sopivissa tilanteissa.

Ystävällisyys ja toisten huomioiminen on enimmäkseen halapoo lystiä eli suattaapa siinä sivuvaikutuksena suaha itelleennii ilosta ja hyvvee mieltä. Mielkuvitus on rajana siinä mitenkä myö muuttii voitas laittoo hyvvee kiertämään ja jos ei muuta keksi, niin voipahan sitä katella ystävällisesti kanssakulukijoita ja vettee vähä suupieliä kohti korvia, kun sehän kuulemma nuorentaakii ja ainakii ilime näyttää ilosemmilta.

Jätä kommentti

*