Poronpimpittäjät ja muuta kansanperinnettä

Perjantain Savon Sanomissa oli mielenkiintonen juttu. Suomalaisen kansanperinteen mukkaan karhu pelekäs naista, jos nainen nosti helemasa ja pyllisti sen eessä. Pohjois-Karjalassa oli kuulemma aikonnaan ollu ihan ammattikseen karhunpyllyttäjiä suojelemassa laijunmaita.

Siitäpä lähtikii mielkuvituksen perinnetieto kertomaan, jotta Lapissa käytettiin naisia karhun karkotuksessa porotokan läheltä, vuan siellä ammatti oli poronpimpittäjä, kun siellä helemat nostettiin etupuolelta ja kallistettiin vähä sammaantyyliin kun Veljmies Kuopion torilla.

Selevittelin sitte vielä lissee ihan omasta piästä missee muualla moista alapiä- ja vähä muutahii energioo on voitu käyttee. Arvelin, jotta voiphan siinä olla joskus vetovoimookii enempi kun poistyöntöö. Karhunpyllistäjät seiso suorilla jaloilla, vuan jos onnii kyykyllään, niin sittä onnii jo toinen iäni kellossa. Sillon on kysseessä pupunpeputtaja. Jos sattuu nykymualimassa vielä olemaan vanahankansan jäneksiä, niin kahtokeeha naiset ympärille marjametässä vessahään yllättäissä, suatatta suaha pupupaistin.

Ja voiphan se vetovoima olla toisessahii kohti ja siitä piättelinnii, jotta ennenvanahaan on varmaan käätetty pupunpeputtajiin lisäks teerentissittäjiä mehtämiehen apuna. Naiset on männä leuhottana eellä ja vetelly männessään puseronhelemoja kohti leukoo ja mitä pitemmät tissinvarret, sitä enempi ja isompoo sualista. Ja oisko ollu vielä hirvenhuarottajiahii, mää tiijä.

Asijasta kolomanteen: mualima on muuttuna eikä ennee tarvihe suojella laijunmaita. Ommoo yksityisyyttä ehke enempi ja välittömät kontaktit muihin on vähentynä sitä myötä.  Sattoin vuosiin piästä voipi nettilehestä tai jostai hienommasta keksinnöstä lukkee vai tuliskoon tuo jo ajatuksensiirtona semmosta perinnetietoo, jotta yhteisöllisyys muutti muotoosa kakstuhattaluvun alakuvuoskymmenellä. Sillon alako ilimaatuva kännykäntillittäjiä kaikkiin paikkoihin. Keskenään ei juur puhuttu, naplattiin vuan ommoo puhelinta ja viestiteltiin sen välityksellä vastapiätä istujallehii.

Vuan jotennii minusta tuntuu, jotta tuo suunta ei voi jatkuva. Jossai oon jo nähnä pilikistelemässä välillä piilonvieressä olleita ammattikuntia: hyvänmielenhyrisyttäjiä, naurunhyrräättäjiä ja ilonpilikistäjiä, ihan iliman kaljankillittäjiä. Kun kerta on kansanperinteen mukkaan ollu ennennii vahvoo naisenergioo, niin on sitä nyttii.

Eiköhän piätetä porukalla lopettoo se keski-ikästen jurotus ja rohkastutaan vielähii enempi heittäytymmään ikkuisesta suorittamisesta ja rahankerruusta hassuttelluun, hupsuttelluun ja hauskanpittoon, ja otetaan miehettii mukkaan. Ei meijän kenenkään tarvihe aina olla niin totisia, eikä ihan aikuiseks tarvihe kasvoo millonkaan.

 

Jätä kommentti

*