Syöpä – kirjakielellä

Kirjoitin edellisen blogijutun syövästä savon murteella. Sain lukemisen vaikeudesta palautetta, joten asian tärkeyden ja aiheesta saadun myönteisen palautteen vuoksi kirjoitan nyt lähes saman, pienillä lisäyksillä iliman viäntämistä:

Syöpä on vakava sairaus, mutta ei siihen aina niin kuolemanvakavasti kannattaisi suhtautua. Yksin kotona öhöttäessä ja kuolemaa odotellessa mieliala saattaa painua maton alle, mikään ei tunnu miltään ja ajatukset kiertävät toivotonta kehää. Saattaa näyttää, että tämä oli nyt tässä eikä mitään kannata enää edes yrittää. Meneehän se aika niinkin, mutta siinä voi mennä parhaimmillaan tai pahimmillaan pitkään ja tulla pitkä aika noutajaa odotellessa.

Muiden ihmisten reaktiot voivat myös vähän eristää ja tuoda yksinäisyyttä, kun ei jaksaisi kuunnella sitä kauhistelua ja voivottelua, jota sairastuminen tai etenkin pitempi sairastaminen kanssakulkijoissa voi aiheuttaa. Ehkä ei myöskään halua nähdä sitä spanielinkatseista sääliä, jolla syöpäläisiä saatetaan katsoa. Tosin onneksi on enemmän niitä, jotka ovat myötätuntoisia, haluavat ja osaavat olla sairastuneen tukena ja tuovat elämään iloa ja tavallisen elämän asioita. Eikä tukena olemisessa tarvita juuri sen enempää kuin kuulevat korvat ja lämmin sydän.

On ymmärrettävää, että syövättömien tai ainakin diagnosoimattomien voi olla vaikeaa käsitellä syöpäasioita. Ja kun ei oikein tiedä mitä sanoisi, voi mieleen tulla vain surullisia tai jopa kauhutarinoita siitä, miten moni ystävä/sukulainen/tuttava/työkaveri/naapuri/julkkis /siskonkumminkaima on sairastunut, miten kauheasti on kärsinyt ja miten moni on kuollutkin. Ikävät tarinat voivat ahdistaa, jopa pelottaa sairastunutta ja hän voi itse joutua tilanteessa lohduttajaksi.

Joka kolmas sairastuu jossain vaiheessa elämäänsä syöpään, joten siitä on tullut yleisempi ja sen vuoksi ehkä tavallisempikin asia. Lähes aina sairastuminen on järkytys, vaikka se ei  enää välttämättä olekaan yhtä kuin kuolema. Siltä tosin alussa saattaa tuntua. Osa sairastuneista paranee, osalla syöpä uusii ja paranee ja joillekin siitä tulee loppuelämän seuralainen. Nykyään uusiutuvaa syöpää sairastavatkin saattavat hoitojen avulla elää monia, monia vuosia ja yllättää monet pikaisen kuoleman ennustajat useampaankin kertaan.

Vaikka vähä kärjistän, en vähättele sairastuneita, läheisiä enkä sairauden vakavuutta. Mutta elämän, sairauden ja oman itsensä ottaminen liian vakavasti saattaa tehdä päivistä raskaita. Yksi tavoitteeni tälle tekstille on kannustaa ihmisiä elämään niin tavallista elämää kun vain suinkin pystyy ja estämään mieltään sairastumasta syöpään. Jos niin käy, kaikki elämässä tapahtuu syövän ehdoilla ja ajatukset pyörivät melko pitkälti vain siinä. Mitään ei voi tehdä tai suunnitella syövän vuoksi ja kaikki puheet pyörivät vain sen ympärillä. Eikä silloin ole mukavaa tai hyvä mieli kenelläkään. Tietysti jos vointi on huono, toimintakyky ratkaisevasti heikentynyt tai on paljon kipuja, on vaikea siirtää ajatuksia muihin asioihin tai tehdä mitään. Voimiensa mukaan voi silti yrittää suuntautua enemmän elämään ja tavallisen arjen asioihin.

Syöpään sairastuminen aiheuttaa usein kriisin. Sairauteen sopeutuminen ja sen hyväksyminen osaksi omaa elämää on usein melko pitkä prosessi. Mutta jos pystyy jakamaan kokemuksiaan muiden saman kokeneiden kanssa, elämä helpottuu. Puhun suu vaahdossa vertaistuen puolesta, kun olen päässyt omassa ja muidenkin elämässä näkemään ja kokemaan sen merkityksen ja vaikutuksen. Tietysti pitää muistaa, että jos elämä menee sairauden vuoksi liian hankalaksi, kannattaa hakeutua ammattiavun piiriin.

Sairastunut joutuu yleensä miettimään ja käymään läpi sellaisia asioita, joihin läheiset eivät ole valmiita tai joihin heidän voimavaransa eivät riitä. Joskus sairastuneella on liian isot odotukset toisten jaksamisen suhteen tai ei vain osaa siinä järkytyksessä arvioida tai nähdä miten paljon läheisiä voi kuormittaa. Sairaiden ongelmilla ei ole yksinoikeutta eikä niillä yleensä ole ensisijaisuutta toistenkin elämässä. Sairastuneilla tai yleensä kenelläkään ole oikeutta määritellä kenen ongelma on riittävän iso, vaikka toisten ongelmat tuntuisivatkin mitättömiltä omien rinnalla. Kaikilla on omat ongelmansa, tapansa reagoida niihin ja oma napa on kuitenkin kaikilla lähimpänä.

Tällaista ajatuksenvirtaa pulputti tällä kertaa ja summa summarum: jos olet sairastunut syöpään, olet sairastanut sitä jo pidempään tai olet sairastuneen läheinen: älä jää yksin märehtimään, etsi itsellesi vertaisia.  Juttele toisille ja tutustu muihin hoidossa ollessasi tai mene Kysin infuusioyksikön vertaistukihenkilön juttusille. Vertaisia löytyy myös facebookin ryhmistä tai paikallisesta syöpäyhdistyksestä.

Pohjois-Savon syöpäyhdistyksen alueella sairastuneet, läheiset tai muuten asiasta huolestuneet voivat varata keskusteluajan Virpille, ihanalle, isosydämiselle sairaanhoitajalle. Hänelle voi purkaa mieltään, hän ymmärtää ja tietää paljon syövistä. Sieltä voi pyytää tukihenkilöä, jos tuntee sellaista tarvitsevansa ja/tai tulla mukaan ryhmiin. Niissä voi ja saa tuulettaa vapaasti kieltään ja mieltään, saa itselleen tukea ja voi tukea toisia saman kokeneita. Ja paria ryhmää ohjaavana voin kertoa, että harvoin tulee naurettua niin kun syöpäryhmässä.

 

Kommentit

  • seija sanaleikkimökistään

    Kiitokset maalaisjärkevästä, konstailemattomasta ja viisaasta kirjoituksesta. Tarkalla, rauhoittavalla silmällä katselet sairautta eri näkökulmista. Hieno teksti ansaitsee tulla julkaistuksi kahdella kielellä.

    • Tuula Ärväs

      Kauniit kiitokset kommentistasi Seija!

Jätä kommentti

*