Tarina elämästä

Sain muutama viikko sitten tyttäreltä lahjaksi paksun mustan kirjan. Sen kannessa lukkoo kultasella My life story eikä siinä lukena muuta kun vähä ohjeita. Minun pittää nyt ite kirjottoo siihen oma elämänkertan. Se ei tietenkää oo tulossa julukisseen levitykseen, vuan se on tarkotettu minun lapsille, lapsenlapsille ja ehke siitähii etteenpäin, luettavaks sitte kun en oo ite ennee elämästän kertomassa. Tyttären suatesanat kirjailijalle oli: ”siihen pitäs sittä kirjuttoo sillä lailla, jotta sitä voipi lukkee muillekkii”. Mittää suurten dramaattisten paljastusten, skandaalinkärystä opusta ei ilimeisesti kannata ruveta ruostoomaan, vuan meleko asiallinen, silti rehellinen kertomus minun elämästä.

Kirjaan on varattu tilloo sadalle vuodelle, jota ensin vähän mietin, jotta mitenkähän tuosta innostuu, tullooko kirjutettua mittää, mittee siihen nyt ensinnäkkää vois laittoo, vielä käsin pitäs ruapustoo ja mitenkä sitä muistaa, kun elämee on jo muutama vuos yli puolen vuossaan. Vuan eipä ois tarvinna eppäillä. Kun ens kerran avasin kirjan kynä käissä, alako mielessä puluputtoo lapsuuven tapahtumia ja hyvä, kun kerkesin kirjata kaikki ylös. Sittä pitikii jo ottoo esille apupaperi, johon laitoin ranskalaisilla viivoilla muistiin tarinanpätkiä, jotta eivät kattoo mielestä toisia kirjuttaissa ja pyssyy jonniilainen aikajärjestys.

Enpä ihan heti arvannakkaa miten mukavan tehtävän sain. Ihan kaikkee ei oo tarvinna syvältä mielen sopukoista kaivella, kun kävin muutama vuos sitten elämänkaarikirjottamisen kurssilla, jossa jo käytiin läpi tapahtumia lapsuuvesta aikuisuuteen. Siellähii tuli tosi mielenkiintosia ja hyviä löytöjä ja hoksauksia. Jottii tapahtumat on olleet niin vaikuttavia, jotta johhii toinen asia on jiänä niihin taakse piiloon ja nyt vasta niitä uuvelleen pohtiissa löytyy ihan toisenlainen merkitys, näkemys  ja muisto. Ja niihän sitä sanotaan, jotta asioita kerratessa myö rakennettaan historijoo, justiisa niitä merkityksiä ja näkemyksiä yhä uuvelleen ja uuvelleen.

Kirjassa on tilat valokuville, vuan lapsuuskuvia on meleko vähä omissa varastoissa, joten otin eilen vanahempiin luona käyvessän yhen alpumin ja nipun irtokuvia mukkaan, jotta suan valamistuttoo niitä kirjoo varten. Illalla selasin kuvia ja tulipa hyvä mieli niitä kahtoissa. Muutennii tämä rojekti on tuona paljo mukavia ja lämpimiä muistoja. Eilen juteltiin pitkään äitin kansa lapsuuvesta ja uskon, että kumpikii sai uutta näkökulumoo meijän elämään. Isältä kyselin kansa etennii meijän yhteisestä ampumaharrastuksesta.

Kuulin molemmilta tarinoita vanhoista asioista, joita en ite välttämättä muista ja ymmärrän niitten kertomusten pohjalta tuas vähä enempi siitä minkälainen minusta on tullu ja minkätähen. Meitä on ensin syntynä kolome siskosta kolomen vuon sissään, minä kolomantena ja pienenä ollaan aina kulettu porukassa toimittamassa asioita kaupalla, postilla ja maijon haussa. Postissa olivat sanoneet meitä punasiks tytöiks, kun meillä oli kaikilla ollu äitin ompelemat punaset takit ja housut. On mukava mielikuvitella semmosta pikkuväkkee mänemässä porukalla äitin asioille.

Vaikka oon muistellukkii ommoo lapsuuttan meleko mukavana aikana, niin tämän kirjarojektin pohjalta kuva siitä on tullu vielä paljo myönteisemmäks. Onhan siellä tietennii ikäviäkii tapahtumia, vuan sitähän suapi jokkainen ihan ite piättee mihinkä sen huomijosa kohistaa ja mitkä asiat haluvaa pittee piälimmäisenä mielessään.

Kuhan suan nua alakuvuosiin kuvat valamistutettua ja laitettua paikolleen, niin sittähän minä ruppeen kirjassa piäsemään kohta keskikouluun. Eessä on vielä iso, kymmeniin vuosiin elämäntarinarojekti ja monenlaista elämäntapahtummoo suapi käyvä läpi eli itkua ja naurua sun muuta tunnekirjoo on tulossa.

Niitä elämän räsymaton tummempia raitoja on vuosiin varrella jo joutuna miettimään erlaisista näkökulumista, vuan jospa kirjottelun myötä ossois vielä löytee, jos sattuu tarvihtemmaan, vieläi uuvempia ja parempia näkökulumia ja etennii niistä suatuja oppia. Vanahoja, voimakkaita tunnereaktioita aiheuttaneita tapahtumia ei sua laitettua laatikkoon, jonka vois siirtee ikiaijoiks hyllylle pois mielestä. Sieltä ne aktivoituu sillon tällön koko elämän aijan, vuan niihin tunnesisältö laimennoo vuosiin varrella, jos opettelloo piästämään irti niistä ja antamaan ainahii itelleen anteeks, jos semmonen on tarpeen.

Vuan tähän astisen perusteella voin jo sannoo, jotta minun elämäntarinassa on riittänä hauskuutta ja hassuttelua, immeisiä sitä ja murheitahii jakamassa, asiallinennii oon malttana olla jossai tilanteissa ja pannoopa eppäilemmään, jotta oon ainahii tähän asti suana ellee meleko rikkaan ja ihan hyvännii elämän.

 

Jätä kommentti

*