Lukasin tämän päivän lehestä, jotta immeiset on nyt alakana riijellä jo siitähii mitenkä se vainaja hauvataan ja minnekkä ja kuka sen tekköö eli entinen sanonta on suana ihan uuven merkityksen. Ei millää meinanna ensin männä mulla jakeluun, jotta riijellään poltettuin vainajiin tuhkistakkii ja hiljaseks vettää vielä nyttii.

Vuan onpahan se niinnii, jotta mikkää ei oo vierasta meille immeisenlapsille. Ei oo ilonpäiviä juur millonkaan. Het synnyttyä riäkästään ensmäisen kerran, jotta tännekkö piti tulla, kun ois ollu niin mukava vuan kellua huolia ja murheita vailla äitin mahassa. Meleko pian sitten aletaan itkemmään tissin tahi tutin piälisiä. Sitte kun syntyy sisko tahi veli, niin ennen puhumista jo harjotellaan käsvälitteisesti repimällä omat ja toisennii lelut käsistä. Ja eiköhän se koko kultanen lapsuusaika ja ainai aurinkoiset kesät mäne enempi ja vähempi sisarusten kansa joutavista rähistessä ja pihan kaveriloihin kansa turpakäräjiä pittäissä. Koulussa sittä joko kiusattaan muita tahi ollaan kiusattavina tahi kumpoohii ja muutennii ottaa piähän.

Monet muistelloo mitenkä mukavoo aikoo se lapsuus ja nuoruus on ollu. Mullai ol niin mukavia muistoja siihen asti, kun löysin teinikalenterin vuolta kirves ja kuokka. Olin silloin viijentoista ja siinä kalenterissa ol paljo tapahtumija, kun ol liiletetty vaikka minkälaisissa mänölöissä ja pietty porukalla hauskoo, vuan silti luki usseemman päivän kohalla, jotta vituttaa. Jotta semmostahan se, mullahii.

Ja jos ei muuten ota piähän eikä riitele kaveriloihin kansa, niin viimestään murrosiässä ruvetaan otattelemmaan vanahempiin kansa, jotta kuka se oikein tietää, miäree ja on muka oikeessa. Samalla katellaan seurustelukumppania, jonka kansa piästäs loppuiäks jähisemmään ja tekemään lapsia, joihin kansa riijellä sittä muut joutoaijat. Ja sittä väsytään siihen ainaiseen riitellyyn ja erotaan ja jatketaan sittä käenviäntöö siitä, kuka ottaa lapset ja mitenkä ommaisuus ja velat jaetaan.

Siinä sivussa on valamistuttu ammattiin ja alotettu työt ja piästy riitelemmään ikäviin työkaveriin kansa ja vaikka ne ei oiskaa niin ikäviä niin ainahan niistä riittää valittamista. Ja jos ei muuten löyvy työpaikalta hankaluuksia, niin jotkut hakkeutuu työkaverista esmieheks. On varmasti noppein uraputki mukavasta työkaverista kuspiäks. Ja esmiehethän on muutennii monen mielestä jo olemassaan muna-aivoja.

Yhistystoiminnasta en ies kehtoo kirjottoo, suati taloyhtiön hallituksesta tahi metästysseuroista ja muistan jostai joskus lukeneen, jotta seurakunnissa essiityy paljo työpaikkakiusoomista…

No, vuan sitte jokkainen aijallaan vanahennoo. Myö kaikki haluttas ellee pitkään, vuan kukkaa ei haluvais tulla vanahaks. Mahoton yhtälö, vuan jos kuitennii päiviä riittää, niin ehtoopuoleen voipi tulla yksinäisemmäks, kun ikätoverit ruppee siirtymään tuonilimasiin. Ja monesti ikkääntyissä ne ikävämmät persoonallisuuspiirteet vielä korostuu, jotta enempi riitoo tietää sehhii.

Perilliset ei välttämätä käy muuten, kun tarkastamassa, jotta oiskoon jottai ennakkoperinnöks kelepoovoo tai onko tulovat perinnöt tallella. Niistähän sitä voipi sitten ruveta sisarustesa kansa jo valamiiks riitelemmään. Ja jos ei vielä vanahempiin elläissä riijellä, niin sitte kuoltua viimestään perinnönjaossa männöö välit koko sukkuun.

Ja nyt tul sitte tämä viimesinnii riitelynaihe, jota en ois millään osanna arvata tulovaks. Siitä oon kuullu, jotta ermielisyyttä tulloo hauvataanko arkussa vai uurnassa eli muavutettaanko vai poltettaanko. Vuan nyt sittä tapellaan kuka suapi uurnan. Syitä en ruppee ies arvailemmaan, kun ihmismiel kulukoo jokkaisella omia, omituisia polokujaan.

Sitä tässä kuitennii mietin, jotta minkääntähen myö ei tiällä voija yrittee ellee kaikessa rakkauvessa. Ja jos nyt ei ihan rakkauvessakkaa, niin voishan sitä jotennii koittoo olla ies sovussa toistesa kansa. Ja jos ei aina ihan sovussakaan pystytä olemaan, niin voishan sitä yrittee sopija ja tehä kompromissija. Ihan turhista asijoista otetaan nokkiimu ja ussein ne kaikkein turhimmat riijanaiheet liittyy jotennii rahhaan tahi ommaisuuteen.  Vuan jospa se lie mukavampi kuuhottoo yksinäisenä katkeruutesa kuppeessa riitelyn piälle miettimässä, jotta sainpahan kuitennii viimesen sanan… ja tuhkauurnan.