Jouni Airaksisen Luonnosta – Ihmistä -näyttely on parhaillaan esillä Galleria Ars Liberassa. Taiteilija on mestari luomaan niinkin erikoisesta materiaalista kuin polyuretaanista yllättäviä mielleyhtymiä. Ihastuin ensimmäisen kerran Airaksisen taiteeseen toden teolla kesällä 2014, kun Tämä ei ole hiilipiirros -teos leikki ja kommentoi kuuluisaa René Magritten maalausta Tämä ei ole piippu (1929). Leijuvia ”puunrunkoja” näin loppukesällä 2016. Paljastettakoon myös, että olen ollut aikoinaan Airaksisen opissa tekemässä omaa polyuretaaniveistosta, mutta kuvanveisto missään muodossa ei ole oikein minun lajini.

Jouni Airaksinen hyödyntää näyttelyissään silloin tällöin linkkejä taidehistoriaan. Ei liene yllätys, että kyseiset teokset vetävät minua puoleensa muita enemmän. Niin tälläkin kertaa. Alakerran näyttelytila täyttyi suurikokoisesta installaatiosta Viivakko – Laokoonin pojat Gordionin kimpussa.

Jouni Airaksinen: Viivakko – Laokoonin pojat Gordionin kimpussa, installaatio, 2018.

Teoksen nimellä viitataan Vatikaanin museoissa olevaan kuuluisaan veistokseen Laokoon ryhmä. Veistos kuvaa, kuinka merikäärmeet kuristavat hengiltä troijalaisen papin Laokoonin ja hänen poikansa. Tapahtuma kuvaillaan Vergiliuksen runoelmassa Aeneis. Vergiliuksen mukaan Laokoon varoitti päästämästä kreikkalaisten puuhevosta kaupungin muurien sisälle. Kun Laokoon oli uhraamassa härkää Poseidonille, merestä nousi kaksi käärmettä, jotka kiertyivät kuolettavasti Laokoonin ja hänen poikiensa ympärille. Veistoksen hahmot symboloivat inhimillistä urheutta, joka taisteli pahansuopia yliluonnollisia voimia vastaan.

Gordion viitannee tässä myyttiseen Gordionin solmuun, jonka avaajasta tulisi legendan mukaan Aasian kuningas. Aleksanteri Suuren kerrotaan avanneen solmun lyömällä sen rikki miekallaan. Jouni Airaksisen installaatiossa Laokoonin pojat eivät olisikaan uhreja, vaan ratkaisemassa legendaarista solmua?

Hagesandros, Athenodoros ja Polydoros: Laokoon ja hänen poikansa, marmori, 100-luvulta.

Jaakko Rönkkö kirjoitti Taide-lehdessä (6/2005) Airaksisen taiteesta seuraavaa: ”Jouni Airaksisen taiteen teema on koko hänen taiteilijanuransa ajan ollut mieshahmo. Tämä arkkityyppinen valinta on avannut tekijälleen mahdollisuuden tulkita ihmisen olemassaoloa laajimmassa mahdollisessa mitassa. Airaksisen taide on sivunnut jokaisen kohdalle tulevia myyttejä: syntyminen, kasvaminen, työ, kuolema.”

Isojen ja miehisten aiheiden lähteillä tunnutaan olevan tässäkin installaatiossa, mikäli keskitytään linkittämään teos nimenomaan taidehistoriaan. Sen sijaan itse teos on tulkintaansa herkempi. Tilassa kiemurtelevat putkien ja oksien yhdistelmät muodostavat kuin kolmiulotteisen piirustuksen. Viivasto – viivojen viidakko – tai viivakko, kuten Airaksinen on työnsä nimennyt.

Jouni Airaksinen: yksityiskohta installaatiosta Viivakko – Laokoonin pojat Gordionin kimpussa, 2018.

Installaatio on niin suurikokoinen, että sen keskellä ja sisällä mahtuu kulkemaan. Korkeimmat oksat kiemurtelevat kattoon, kun pisimmät oksat kurkottelevat tilan kierreportaita.

Jouni Airaksinen: yksityiskohta installaatiosta Viivakko – Laokoonin pojat Gordionin kimpussa, 2018.

Jouni Airaksinen: yksityiskohta installaatiosta Viivakko – Laokoonin pojat Gordionin kimpussa, 2018.

Keskelle teosta on solmittu kenties juuri se Gordionin solmu. Sen kerrotaan metaforana viittaavan myös ratkaisemattomaan ongelmaan. Edellä mainittujen taidehistoriallisten viitteiden ja myyttien yhdistelmästä syntyy loppuajatus jossa pohdin, että Airaksisen työssä elämä näyttää urheasta ja loputtomasta yrityksestä huolimatta olevan yksi ratkaisematon viivojen ja polkujen viidakko. Ja hyvä niin. Jälkiviisaana on hyvä sanoa, että oma mutkainen polkuni on tähän saakka ollut paljon mielenkiintoisempi ja hedelmällisempi kuljettava (vaikeuksista huolimatta) kuin tasainen ja suora matka.

Jouni Airaksinen: yksityiskohta installaatiosta Viivakko – Laokoonin pojat Gordionin kimpussa, 2018.

Jouni Airaksisen näyttely on esillä Galleria Ars Liberassa (Suokatu 30) 20.5. saakka.
Käykää ratkaisemassa oma Gordionin solmunne! ;)