Akvarellitaidetta

Maalaus on hetki, kokemus, pysähdys. Värit elävät vedessä, polskivat elämän yläjuoksussa. Akvarellimaalauksessa pitää napata kaikki mitä virta tuo.”

Näin kuvailee Tuija Suutari tekemistään Galleria Ars Liberan kolmannessa juhlavuoden näyttelyssä. Näyttelyn nimi Akvarelleja ei ohjaile katsojaa muuhun kuin tekniikkaan. Myönnän, että Suutarin luoma värimaailma on kuin suoraan mielenmaisemastani. Puhtaita ja herkullisia punaisia, aniliinia, kirkasta keltaista, lämmintä oranssia ja ripaus rauhoittavaa turkoosia. On vaikea valita suosikkia.

Tuija Suutari: Caramel, 2018.

Tuija Suutarin akvarellit liikkuvat abstraktin ja esittävän taiteen rajamailla. Edellisen Sami Korkiakosken näyttelyn jälkeen osaa katsoa myös abstraktia akvarellitaidetta ilman pakkoa ymmärtää muuta kuin tunnetta. Työt ovat keskenään melko erilaisia vaikka tekniikka on sama. Osa on puhdasta abstraktiota, osassa on havaittavissa selviä ihmis- tai eläinhahmoja, lintuja tai asetelmia. Akvarellimaalauksen jälki on kaunista. Välillä värit leviävät paperille harsonohuina, välillä voimakkaasti ryöpsähtäen. Tämä kuvaustavan vaihtelu tekee kokonaisuudesta mielenkiintoisen.

Kuten mainitsin, suosikkia oli vaikea valita. Sain karsittua viidentoista teoksen kokonaisuuden viiteen lemppariin (Caramel, Chanel 5, Mongolia, Ava ooppera ja Viimeiset siivet), joista Caramel ja Mongolia vetivät pisimmän korren. Päätin lopulta esitellä Mongolian, sillä markkinointikuvaksi valittu Caramel näkyy jo julisteissa ja nettisivulla.

Tuija Suutari: Mongolia, 2018.

Mongolia -teos ei ole kenties näyttelyn kaunein tai tarinallisin, mutta maisemallisin se taisi olla. Ja maiseman katsominen tuo rauhaa. Näyttelyssä huomasin, että vaikka tavallisesti kaipaan omaan taidemakuuni vedoten esittävyyttä, huomasin Suutarin teoksissa viehättyväni nimenomaan niistä ei-esittävistä töistä. Esittävässä taiteessa on nimittäin välillä se vaara, että teos vain toteaa, herättämättä katsojaa oikeasti pohtimaan näkemäänsä ja sen synnyttämää tunnetta.

Tuija Suutari: yksityiskohta teoksesta Mongolia, 2018.

Mitä Mongolia teoksessa sitten näkyy? Äkkiseltään vain värien ilotulitusta. Teoksesta on kuitenkin löydettävissä horisontti, taivas ja maa. Nimi ohjaa tietenkin ajatukset Itä-Aasian valtioon, arojen ja aavikoiden keskelle. Maisemasta nousee esiin muutamia tummia elementtejä, joista oikean reunan hahmon tulkitsin polviaan piteleväksi henkilöksi tai kenties Buddha-patsaaksi. Niitäkin Mongoliassa on.

Tuija Suutari: yksityiskohta teoksesta Mongolia, 2018.

Oikeassa reunassa on tulkittavissa myös purkautuva tulivuori. Sen vieressä loikoilee päätään käteensä nojaava hahmo, joka muistuttaa Tizianin ja Giorgionen Venuksia. Entäs vasemmassa alalaidassa sitten? Kuin pieni vene, joka heijastuu veden pintaan.

Tuija Suutari: yksityiskohta teoksesta Mongolia, 2018.

Näettekö saman? En voi tietää mitä Suutari on teoksellaan tavoitellut, nämä ovat omia tulkintojani. Mieleni hakee teoksesta esittävyyttä, vaikka sitä ei varsinaisesti siinä olekaan. Muutamilla ääriviivoilla voin olettaa Suutarin vievän ajatuksia esimerkiksi ihmishahmoon, mutta kun katsoo tarkemmin, ne ovat vain värialueita. Osa täytetty runsaammin, osa kevyemmin. Akvarellitekniikka on haastava, sillä se ei piilota aiempia kerroksia samalla tavoin kuin esmerkiksi öljy- ja akryylimaali. Veden mukana paperille putoaa väriä, ja kun vesi haihtuu, väri jää.

Tuija Suutari: yksityiskohta teoksesta Mongolia, 2018.

Tuija Suutari kertoi, että akvarellitekniikassa tulee sallia virheet, ja aina ei voi täysin tietää mihin vesi lähtee väriä kuljettamaan. Tässä on myös oma viehätyksensä: sattuma luo jännittäviä yksityiskohtia. Akvarelliteknikka ei ole hätäisen hommaa, sillä eri kerrosten tulee antaa kuivua maalaamisen välillä, jotta kokonaisuus on onnistuneesti kerroksellinen.

Tuija Suutari: yksityiskohta teoksesta Mongolia, 2018.

Minua viehättää akvarellissa sen kaunis herkkyys. Värit kulkevat ja pysähtyvät eri tavoin. Runsas vesimäärä juoksuttaa väriä pitkin paperia kuin pieni puro, mutta kuivalla paperilla väri käyttäytyy terävämmin.

Tuija Suutarin näyttelyssä herkutellaan nimenomaan väreillä. Ne ovat kuin matkoja eri kulttuureihin. Esittävimmissä teoksissa on viitteitä mm. Aasiaan ja Meksikoon. Suutarin akvarelleissa värit leijuvat paperilla hieman samaan tapaan kuin tuoksut ilmassa. Ne herättävät muistoja, vaikka et osaisi suoraan sanoa mikä tai millainen tuoksu on kyseessä. Tämän vuoksi näyttelyssä esillä oleva Chanel 5 on nimetty kekseliäästi. Kuinka maalata tuoksu? Millainen se olisi?

Tuija Suutari: yksityiskohta teoksesta Mongolia, 2018.

Minun oli helppo ihastua Akvarelleja -näyttelyyn. Sen värimaailma on minulle täynnä energiaa, iloa ja voimaa, olematta kuitenkaan päällekäyvä. Olisi tehnyt mieli esitellä teille tässä katsauksessa joka ikinen näyttelyn teos, mutta haastan teidät käymään katsomassa ne itse. Kun teokset liikkuvat esittävän ja abstraktin rajalla, ne ärsyttävät positiivisessa mielessä tajuntaa pitkään. Katse hakee jotain tuttua; ei ehkä sittenkään? No ehkä sittenkin! Näin näyttely pitää kävijää otteessaan vielä pitkään käynnin jälkeenkin. Ja onhan se Caramelin katse vetoava…!

Tuija Suutarin Akvarelleja Galleria Ars Liberassa 11.3.2018 saakka.

Jätä kommentti

*