Anna äänesi kuulua. Perusta blogi!

Bussikulttuurista

Istun bussissa keskimäärin 10 tuntia viikossa. Kuljen pääasiassa välillä Siilinjärvi-Kuopio-Jyväskylä. Ajoittain tulee poikettua myös Joensuussa. Olen ehtinyt vuosien varrella tehdä pientä “kenttätutkimusta” bussikulttuurista. On totta, että Suomessa istutaan aina vapaille paikoille ikkunan viereen niin pitkään, kunnes on pakko alkaa täyttää istuimia jonkun toisen vierestä. Tällöin kysytään: Onko tässä vapaata? tai Voiko tähän istua?, mitkä tuntuvat ihan tyhmiltä kysymyksiltä. Tottakai siihen saa istua – kun muualle ei mahdu! Nämä kysymykset paljastavat sen suomalaisen tilan tarpeen – liian lähelle tultaessa sitä pitää kysyä lupa. Istuessa silmiin katsotaan harvoin, lähinnä katseet suuntautuvat ikkunasta ulos tai tuijotetaan älypuhelimia – kirja kädessä oleva henkilö on suorastaan ihme.

Bussikulttuurin suurin kirous ovat vitkuttelijat. Sen bussikortin, lipun tai käteisen rahan voisi ihan hyvin kaivaa taskusta esiin jo bussia odotellessa tai viimeistään silloin, kun näkee bussin lähestyvän. On erittäin raivostuttavaa, jos joku hidastaa ruuhka-aikaan jonoa ja lähtöä sillä, ettei ole viitsinyt kaivaa korttia/rahaa taskustaan etukäteen.

Toisen kirouksen saavat osakseen istuimen valtaajat. On raivostuttavaa, että mennään ikkunan viereen istumaan ja heitetään kassi/pussi/laukku siihen viereiselle istuimelle. Tällä tietenkin varmistetaan se, ettei kukaan tule rikkomaan sitä suomalaiselle tärkeää henkilökohtaista tilaa kysymällä: Onko tässä vapaata? Vielä ärsyttävämpää on se, että istutaan suoraan siihen käytäväpaikalle ja jätetään ikkunapaikka tyhjäksi…

Siinä, että kysytään lupa vapaalle paikalle istumiseen, on ilmeisesti pientä paikkakuntakohtaista eroa. Jyväskylässä harvemmin kuulee Onko tässä vapaata? -kysymystä, sillä siellä usein vain istutaan viereen. Toistaalta Savossa kuulee Jyväskylää useammin kiitos, kun matkustajat poistuvat kyydistä.

Moni ulkomaalainen pitää suomalaista bussikulttuuria hiljaisena – kukaan ei puhua pukahda. Tämä on osittain totta. Pääasiassa jokaiselle annetaan se henkilökohtainen matkustusrauha, mutta etenkin työmatkalaiset tekevät sääntöön poikkeuksen. Kun aamusta ja iltapäivästä toiseen näkee samojen henkilöiden matkustavan samoilla bussivuoroilla, voi ottaa jo askeleen small talkin puolelle. Siinä voidaan istua jo reilusti lupaa kysymättä viereen ja keskustella säästä, töistä, harrastuksista, tai mitä nyt kukakin sattuu sillä hetkellä miettimään. Aamuisin toivotellaan tutuille matkustajille hyvät huomenet ja hyvät työpäivät. Tuntemattomillekin saatetaan jutella spontaanisti, mutta se riippuu persoonista.

Savolaisessa bussikulttuurissa pidän myös siitä, että asioita uskalletaan sanoa ääneen. Jos matkustaja näkee, että bussin vierellä juoksee matti myöhäinen, yleensä aina joku huutaa kuskille että odota. Ja tähän mennessä olen nähnyt jokaisen pysäyttävän sen verran, että ehtivät kyytiin. Tätä tapahtuu myös Jyväskylässä, mutta esimerkiksi Helsingissä ei tulisi mieleenkään huutaa kuskille odota, jos joku huitoo bussin kyljessä pysähtymään. Kerran olen nimittäin todistanut, että bussi oli vielä pysäkillä, mutta ovi oli kiinni eikä sitä aukaistu, vaikka henkilö koputti ikkunaan. Joten pidän huomattavasti enemmän tästä leppoisammasta savolaisesta tyylistä.

Samalla tavalla kuin matkustajat oppivat tuntemaan toisiaan, oppivat kuskitkin tuntemaan matkustajiaan. Etenkin säännöllisesti kulkevien työmatkalaisten pysäkit opitaan nopeasti – tuo lähtee tuolta pysäkiltä ja tuo jää pois sillä pysäkillä. Tähän kietoutuu myös se leppoisuus. Kerran olin kyydissä, kun kuski huikkasi kysyä, että haluaako joku jäädä pois sen ja sen risteyksen kohdalla? – siis pysäkkien välissä. Tämä oli mielestäni ihana ele, sillä kuski ilmeisesti tiesi, missäpäin eräs vanha rouva asui, ja päätti kyyditä hänet mahdollisimman lähelle kotiovea, ettei tämän tarvitsisi kävellä mahdottoman pitkää matkaa. Ja kaikki tapahtui aikataulussa, mihinkään ei ollut kiire.

Tämä olkoon kiitos kaikille kuljettajille, jotka mahdollistavat meidän muiden pääsemisen paikasta A paikkaan B.

Kertokaapa te puolestanne omista positiivisista julkisen liikenteen kokemuksistanne.

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    Kiitos kysymästä, noinhan se pääosin menee

    – istun bussissa suht’koht’ samoilla paikoilla, jos ne ovat vapaina, ja keskikäytävän puolella ja reppu ikkunapaikalla, kun vaunussa on tilaa, täydessä linja-autossa laitan repun jalkotilaan tai syliin ja varaan vain yhden paikan, ja kysyn tilavarauksen kun ‘joku’ saattaa olla paikalle tulossa (vakiokaveri), ja morjestan lähtiessä tutulle kuljettajalle kun muistan jne.

    – erään vakiovuoron tutuksi tullut kuljettaja tuppasi odottelemaan linja-autoasemalla tolpalla ennen lähtöään, minkä havaittuani totesin hänelle, ettei minua tarvitse odotella – aikataulut ovat sitä varten että joka ei ole tolpalla kun kello lyö, niin tulee seuraavalla kyydillä – tai ajaa taksilla jäljessä – tai jotain – ärsyyntymiskynnys on jo vuosikymmenten saatossa hävinnyt, kaikkeen tottuu
    – Kuopiosta varhain lähdettäessä tulin hiukan myöhässä Pendolinolle – ovet olivat jo kiinni ja konduktööri oli antanut lähtökäskyn – hän havaitsi minut oven lasin läpi – juna pysähtyi – ovi avautui ja: tervetuloa kyytiin, näin Sinut laiturilla ja peruin lähtökäskyni; jossakin vaiheessa junavaunun kaiuttimesta kuului kuulutus: konduktööri kertoi, että tämä on hänen viimeinen työmatkansa ennen eläkkeelle jäämistään, kiitti asiakkaitaan kuluneista työvuosistaan ja vastaavaa; kävin konduktöörivaunussa onnittelemassa saavutuksesta ja eläkepäivistä – muistaakseni annoin hänelle pienen muistamisenkin (muistan hänen nimensäkin edelleen) kaunis kiitos hyvästä palvelusta !

    – kiitin myös Helsingissä Finnairin bussin kuljettajaa, kun kokoussalkkuja raahaten eräänä kesänä tulin tolpalle ja kysyin lähtöaikaa, se oli pian, joten kerroin tulevani seuraavalla vuorolla ja vein rauhallisesti kävellen nipun kirjeitä pääpostin laatikkoon – kävelin takaisin rautatieaseman kulmalle – bussi odotteli siinnä edelleen – teimme kaupat matkalipusta – kiitin kauniisti ja kerroin ettei olisi tarvinnut odottaa – lähtöä odoteltaessa kotiin Kuopioon, väki osoitteli paikkapaikoin toisilleen, että tuota odoteltiin … olisin ehtinyt hyvin iltakoneelle seuraavallakin Finnairin bussilla, mutta hyvä mieli siitä jäi – muistin asian vielä vuosien jälkeenkin

    – eräs kuljettaja lupasi eräänä liukkaana talvipäivänä ilmaisen matkan seuraavalla kerralla, kun hiekoitin erään jyrkän kadun osan kadunvarren hiekkalaatikosta kun autolla ei voinut tuota rinnettä laskeutua eikä kuljettaja itse päässyt lähtemään ulos autosta sen liukumisvaaran vuoksi – kun heitin hiekkaa erään toisen auton perään liukumassa olevan henkilöauton pyörien alle, muistan helpottuneen ilmeen ja kuljettajan reippaan kädenheilautuksen kiitokseksi – tuota linja-auton kuljettajaa en ole vuosikymmeniin tavannut, joten ilmainen kyyti on edelleen lunastamatta, mutta sinäkin iltana päästiin onnellisesti kotiin.

    Kerron lisää joskus toiste…

    • Henna Hietainen

      Kiitos muistojesi jakamisesta. Maailmassa on niin paljon ikäviä asioita, että välillä on hyvä nostaa esille pieniä hyviä tekoja, niin kuin nuo Sinun mainitsemasi. Yleensä sitä vain tuppaa olemaan helpompi valittaa asioista kuin nostaa esiin valoisia puolia. Olipa kiva kuulla esimerkkejäsi hyvistä julkisen liikenteen palveluista.

  • ippe

    minulla on hyvä muisto Mikkelistä kun pikku tyttäreni kanssa olin kiiruhtamassa Visulahdesta rautatieasemalle. ystävällinen kuski ajoi suoraan aseman kautta vaikka ei aivan reitin mukaan mennyt koska ei kuulema haitannut kun muita ei kyydissä ja ei vienyt kuin muutaman minuutin ylimääräistä

    • Henna Hietainen

      Juuri tuollaiset pienet teot tuntuvat suurilta jos ne eivät varsinaiseen “ohjelmaan” kuulu. Hyvää palvelua! :)

  • Eino J. (maallikkona)

    Lisään vielä yhden
    – kun aamutelevisio alkoi, seurasin uutiset ja Kippari Kallen piirretyt ja mitä niitä onkaan, ja toisinaan ohjelma venyi. Jouduin juoksemaan linja-autolle, jolloin tutuksi tullut naiskuljettaja aina muistutti pysäkillä juoksijaa odoteltuaan, että kippari Kalle oli myöhässä …
    ja
    – kun opettelin lukemaan aamun lehden linja-autossa töihin mennessäni, unohduin tai jopa torkahdin varhain aamulla lehden jutun ääreen niin, että linjan kuljettaja pysäytti auton ja tuli viereeni herättelemään – ollaan pysäkilläsi …

    – kuten postauksessasi kerroit, kuljettajat muistavat vakioasiakkaansa varsin hyvin
    – ja asiakkaat kuljettajansa ja tietysti samalla vuorolla kulkijat jäävät niin ikään mieleen – eräistä tulee jopa hyviä tuttuja.

    • Henna Hietainen

      Juuri näin, kuskit ja matkustajat oppivat tuntemaan toinen toisensa enemmän tai vähemmän. Muistan itse herättäneeni yhden matkustajan hänen nukkuessaan, kun tiesin hänen jäävän pois samalla pysäkillä kuin minä – sain suuret kiitokset. Niin olisin tahtinut itsellenikin tehtävän.

      Kerran kuulin eräältä kuskilta, että kun ne tutut ihmiset lähtevät aina samaan aikaan samoilta pysäkeiltä, olo onkin vähän hassu, jos kyytiläisiä ei pysäkillä näykään. Tulee kuulema olo, että ajaa esimerkiksi etuajassa. Mutta itse olen huomannut saman. Jos pysäkillä ei olekaan niitä tuttuja kanssaodottajia, tulee yleensä olo, että joko se bussi on jo mennyt…

  • Seija Hämäläinen

    Matkustan harvoin bussissa, mutta olen siellä nuorilta oppinut kiittämään lähtiessäni.
    Huvitti vähän tässä taannoin kun bussissa kolme nuorta naista keskustelivat vilkkaasti ja kovaäänisesti muistaen sanoa v-alkuisen välimerkin aina sinne mihin se kuuluukin eli joka toisen sanan eteen ja kolmannen jälkeen. Lähtiessä he huikkasivat kuskille iloisesti “kiitos” ilman välimerkkiä. Kummallista.

    • Henna Hietainen

      Hei Seija,kiva kuulla, että nuorilta oppii (kiitos). Mutta hyvä ettei ihan kaikkea… ;)

  • Eino J. (maallikkona)

    ehkäpä tuo kiitos on tarttunut kuopiolaisiin nuoriin eräältä tässä yksilöimättä jäävältä kuljettajalta – muistan sanaa opetetun nuorimmille kulkijoille – olisivat nyt noin tuon Seijan kuvaileman ikäisiä.

    + Kiittäminen meikäläiselle on kuulunut asiakasta rahastettaessa tai jotain vaihdettaessa.
    – Kun kyydistä maksaa, kohteliaisuudet vaihtuvat siinä, ja kun kyyti tarjotaan, kiitetään siitä kyydistä noustaessa. eli linja-autosta poistuttaessa perinteisesti kuljettaja kiittää. Se riittää varmaankin meille.

    + Kun sitten liikun rollaattorin kanssa odotettavissa olevassa tulevaisuudessa, ja se autetaan käsipuolesta tukien autosta ulos – tottahan siitä kiitetään jälleen – sehän on eri palvelu.

    + ? Koska ikäihmisiä on nykyisin yhä enemmän, saatetaan autoihin keksiä jokin kippilava, linja-autothan jo niiaavat hydraulisesti kadun reunuksen tasolle, millä rollaattorimatkustajat heivataan ovesta ulos – saa nähdä.

Jätä kommentti

*