Vuosi lähestyy loppuaan, mutta Galleria Ars Liberan juhlavuoden näyttelyt jatkuvat vielä helmikuun alkuun 2019 saakka. Parhaillaan esillä on Seppo Kääriäisen näyttely Elämää väreissä. Kääriäinen on koloristi, jonka työt tunnistaa etenkin keltaisesta värimaailmasta. Punainen kulkee rinnalla myös voimakkaana. Taiteilijana Kääriäinen on toiminut 1970-luvulta lähtien ja hän on myös opettanut kuvataidetta useita vuosia.

Näyttely on pienimuotoinen läpileikkaus taiteilijan tuotantoon parinkymmenen vuoden ajalta. Yläkerrassa värimaailma ja tunnelma on sellaista, johon olen Kääriäisen tuotannossa jo ehtinyt tottua. Alakerrassa on muutama ravisteleva yllätys, kun esimerkiksi Käsienpesu -teoksesta (1997) löytyy alkukantaisia ja jopa kalevalaisia piirteitä. Tässä teoksessa siveltimenvedot ja värien kontrastit ovat terävämpiä. Värimaailma on murrettu ja ihmishahmot veistosmaisia. Värit kerrostuvat herkullisen paksuiksi kerroksiksi ja katse etsii lisää sävyjä kerrosten lomasta. Alakerran kokonaisuus on teemoitukseltaan melankolisempi (saapuminen, lähteminen, kuolema) kuin yläkerta.

Seppo Kääriäisen luoma ilmaisu on muuttunut vuosien varrella herkemmäksi. Värien kontrastit eivät ole enää niin voimakkaita, hahmot ovat suurpiirteisempiä ja kokonaisuus lähestyy abstraktiota. Kääriäinen kertoo teostensa aiheiden kumpuavan alitajunnasta, unista ja lapsuuden kokemuksista. Värit ovat maalauksissa viittauksia tunteisiin: iloon, suruun, ahdistukseen, pettymykseen, pelkoon tai toivoon.

Kääriäisen taide palauttaa mieleeni venäläisen Wassily Kandinskyn (1866-1944) kehittelemän menetelmän värien merkityksestä taiteellisessa ilmaisussa. Kandinskyn sanotaan olleen modernismin edelläkävijä ja ensimmäinen abstraktin taiteen luoja. Kandinskyn vuonna 1912 julkaistu Taiteen henkisestä sisällöstä on mielestäni edelleen erittäin pätevä opas (hieman raskaslukuinen), mikäli taiteenkatsoja haluaa ymmärtää abstraktia taidetta. Kaikki lähtee väristä, jota muoto tukee, mutta kun esittävyys kadotetaan, jää jäljelle tunne. Kandinsky kirjoitti mm. että ”Kuvan väriloiston täytyy kiehtoa katsojaa valtavasti ja samalla siihen tulee kätkeytyä syvällinen merkitys.”

Valtava väriloisto hehkuu myös Kääriäisen maalauksissa, ja tunne nousee pääosaan. Kandinskyn mukaan väri vaikuttaa katsojaan sekä fyysisesti että psyykkisesti. Fyysisessä vaiheessa värin kauneus lumoaa katsojan ja vetää katsetta puoleensa. Esimerkkinä hän käyttää sinooperinpunaista, mikä ärsyttää katsetta kuin liekki. Psyykkinen vaikutus tapahtuu katsojan mielessä, kun jokainen alkaa värin kautta tulkita teosta omalla tavallaan. Esimerkiksi yhdistämään sinooperinpunaisen lepattavaan liekkiin.

Yhdeksi omista suosikeistani näyttelyssä nousi teos Valokylpy. Ensinäkemältä kokonaisuus on vain keltaista pintaa, kunnes joukosta alkaa nousta ihmishahmoja ja sitä kautta tarinoita. Oikeassa reunassa olevat hahmot tuntuvat katoavan maalaukseen. Aivan kuin he pyyhkiytyisivät tuulen mukana pois. Vasemmassa alareunassa on hahmotettavissa kasvokkain oleva pariskunta. Ensisuudelma? Keskellä seisoo suoraan katsojaa kohti oleva hahmo, jonka vasemmalla puolella istuu toinen hahmo. Istuva henkilö näyttää kuin olisi tarrautunut kiinni seisovan jalkaan. Älä lähde. Kokonaisuudesta syntyy mielikuva, että maalaukseen on piilotettu useampia tarinoita samanaikaisesti.

Teos on nimetty vihjailevasti, Valokylpy ei selitä teoksen tarinaa. Värinä keltainen säteilee ympärilleen; saa kokonaisuuden näyttämään hehkuvalta värikylvyltä. Silti teoksessa on minulle jokin pieni melankolinen vire. Minulle teoksesta ei välity nimen ja värin mukanaan tuoma onnellisuuden aura, vaan jokin hahmoissa pidättelee. Väri kiehtoo katsetta valtavasti, mutta maalauksen sisältö ei antaudu luettavaksi. Jolloin teosta haluaa tuijottaa lisää. Monet Kääriäisen teoksista ovat tällaisia. Ne vihjaavat sommittelulla tai teosnimellä ajatusta johonkin suuntaan ja värimaailma viettelee katseen. Tunne on kuitenkin jokaisen katsojan itse tulkittavissa.

Seppo Kääriäisen Elämää väreissä -näyttely on esillä Galleria Ars Liberassa 23.12.2018 saakka.