Epäilin, näin, voitin itseni

koru_14-1

Anna Rikkisen valokuvia ja Shu-Lin Wun koruja.

Kuopion taidemuseossa avautui torstaina Koru5 – Kansainvälinen korunäyttely. Korutaiteen on perinteisesti ajateltu kuuluvan osaksi muotoilua ja taidekäsityötä. Näyttelyn tarkoitus onkin nostaa korutaide taiteen marginaalista lähemmäksi keskiötä. Korutaide ja -muotoilu ovat aina olleet oman tutkimusalueeni ulkopuolella, vaikka käytän monenlaisia koruja jatkuvasti arkielämässä. En siis pelkää tai ujostele koruja, päinvastoin, mutta minulla oli vahvat epäilykseni siitä, voisiko koru todella olla taidetta.

koru_7-1

Gésine Hackenberg: Horn of Plenty (with fruit mand vegetable objects of own choice), 2013-2015, hopea,nahka, kupari, electroformattu kupari (punakullattu, patinoitu), tompakkiketju.

koru_12-1

Edgar Mosa: Atlas, 2013, rauta, messinki, kulta.

Nykyisistä korusuunnittelijoista tulee ensimmäisenä mieleeni paikalliset: Ritva-Liisa Pohjalainen, Saurum ja Jenni Rutonen Design. Kaikilla vahva näkemys, mutta siitä huolimatta olen lokeroinut heidät muotoilija-kategoriaan taiteilijoiden sijaan.

Kuopion taidemuseossa avautuu ihan toisenlainen maailma. Kaikkia esillä olevia taidekoruja yhdistää sama kuin perinteisiäkin koruja: ne kulkevat kantajansa mukana, mutta näitä ei ole tehty pelkäksi kaunistukseksi ja koristukseksi. Materiaalit ovat usein arkisia ja orgaanisia jalometallien ja jalo- sekä korukivien sijaan.

koru_1-2

Céline Sylvestre: Les amarres, 2013, nenäliina, hiekka, pellava.

koru_3-1

Olivia Monti: Very long chain (taustalla); Kusari shoulder armour (edessä); posliini, messinki.

koru_kahleet

Vasemmalla Sara Gackowska: Exchange of thoughts, 2013, hematiitti, naru, kangas; Oikealla kilvoituskahleet, rautaa, 1700-1800-luku, RIISA – Suomen ortodoksisen kirkkomuseon kokoelmat.

Koru on aina kehollinen kokemus, kun kaulakoru, rannekoru tai korvakorut ovat ihokosketuksessa. Näyttelyn korut vievät ajatuksen askeleen pidemmälle. Osa taiteilijoista on kasvattanut korun kokoa niin suureksi, että pelkkä kaunistautuminen saattaa muuttua taakaksi. Tätä korun ja koristautumisen painolastia kuvastavat myös esimerkiksi ranskalaisen Céline Sylvestren, puolalaisen Sara Gackowskan ja italialaisen Olivia Montin korut. Toinen ääripää taiteilijoista on luonut henkäyksen kevyitä koruja hyvin ohuista materiaaleista.

koru_5-1

Dimitar Stankov: Kaulakoruja; hopea, kulta, puuvillalanka.

Korutaiteen erottaa korumuotoilusta mielestäni se, että ensiksi mainittu uskaltaa hullutella enemmän. Korumuotoilu on aina riippuvainen käytettävyydestä, mutta korutaide häivyttää raja-aitoja luovan ja riippumattoman taiteen välillä. Näyttelyssä saa yllättyä. Jokainen löytää oman suosikkinsa, korun, jonka haluaisi mukaansa. Toisaalta näyttely mahdollistaa myös epäilyn siitä, kuinka jotakin korua voisi ikipäivänä käyttää yhtään missään, juhlassa saati arkielämässä.

koru_13-1

Mette Saabye: Objects of desire 1-7.

Taide saa pysähtymään ja toiset korut tekevät sen toisia paremmin. Hämmentävin kohtaaminen oli kotimaisen Nelli Tannerin Objektien kohdalla, kun en vain saanut kiinni ajatuksesta, että esineet olisivat koruja. Taidehistorioitsijana hymyilin luxemburgilaisen Birgit Thalaun paketoiduille pahvikoruille – nainen tuntee taidehistorian. Tunnetuin paketointitaiteilija on bulgarialainen Christo, joka muistetaan muun muassa paketoidusta Berliinin valtiopäivätalosta (1995) ja Biscayne Bay saarten ympäröinnistä vaaleanpunaisella kankaalla (1983). Christon tavoin Thalaun koruissa oli havaittavissa kritiikkiä kulutusyhteiskuntaa kohtaan.

koru_8-1

Birgit Thalau: Rintakorut Dachbodenfund (rar!! antik!! selten!!), 2013, pahvi, teippi, kupari.

Omaksi suosikikseni nousi ruotsalaisen Daniela Hedmanin muotokieleltään perinteinen kaulakoru, jossa puolikkaiden koivupallojen päälle oli kiinnitetty kuparilevy ja kokonaisuus oli sidottu yhteen langalla. Kupariympyröihin oli painettu sormenjälkiä, mikä vei lopputuloksen juuri sopivasti persoonalliselle tasolle. Kotimaisista tekijöistä ihastuin Sirja Knaapin rintakoruihin. Näyttelykokonaisuuden joukossa nämä olivat käytettävyydeltään sieltä turvallisimmasta päästä, mikä kenties vaikutti osaltaan suosikkilistaukseen.

koru_9-1

Daniela Hedman: Beach, 2013, koivu, kupari, lanka.

koru_10-1

Yksityiskohta Daniela Hedmanin kaulakorusta.

koru_4-2

Sirja Knaapi: Rintakoru Grandma, 2014, koivuviilu, koivu, kangas, maali, alumiini, teräs.

Koru5 -näyttely rikkoi omat ennakkoluuloni ja osoitti, että koru voi olla taidetta. Koru voi kommentoida ympäröivää yhteiskuntaa samalla tavoin kuin perinteisenä pidetty taidekin. Se voi herättää aggressiota, surua ja iloa. Ajatusmaailman heiluminen taiteen ja käytettävyyden välillä herätti ristiriitoja, mutta se oli osa nautintoa. Näyttely ei olisi ollut mitään ilman omien ajatusten haastamista. Kiitokset Kuopion taidemuseolle, joka on uskaltanut nostaa korutaiteen marginaalista keskiöön.

Kokonaisuus on tehty näyttävästi ja omia ajatuksiaan tämän hetken kansainvälisestä korutaiteesta pääsee testaamaan 10. syyskuuta 2016 saakka.

Kommentit

  • Jari Holopainen

    Kiitos mainiosta jutusta. Kilvoituskahleet olivat itselle uusi tuttavuus. Erään sivuston mukaan niiden pitämiseen on luostarissa täytynyt olla ohjaajavanhuksen siunaus.
    En ymmärrä koruista juurikaan. Sellaisen havainnon olen elokuvista vuosien varrella tehnyt, että usein korut symboloivat jollain tavalla saavutettua asemaa yhteiskunnassa. Sukupuolten roolijako on sekin selvä: miesten tehtävänä on koristaa ja ehkä lopulta kahlehtia puolisonsa.
    Hieman synkkä ja yksipuolinen kuva edellä sanotusta voi syntyä. Atlas-kuva kertonee muutoksesta tässäkin traditiossa. Ennen pallo oli jalassa, nyt kaulassa.

    • Henna Hietainen

      Kiitos viestistäsi Jari!
      Kyllä, kilvoituskahleiden käyttöön vaadittiin luostareissa ohjaajan siunaus. Joissain tapauksissa kahleiden käyttämisestä tuli hengellisen maineen tavoittelun keino, jolloin se toimi varsinaista tarkoitustaan vastaan. Pyhittäjä Serafim Sarovilaisen kerrotaan sanoneen nuorukaiselle, joka pyysi siunausta kilvoituskahleiden käytölle: “Tee lähimmäisillesi hyvää, siinä sinulle kilvoitusraudat.”

      Tästä korunäyttelystä saa irrotettua monenlaisia näkökulmia, tässä vain omia havaintojani. Olisi mielenkiintoista kuulla muidenkin näyttelykävijöiden ajatuksia, mikä sytyttää, mikä ei ja millainen yleisvaikutelma näyttelystä jää? Ja mikä tärkeintä: voiko koru olla taidetta?

      Hieno vertaus ja loistava oivallus tuo “ennen pallo oli jalassa, nyt kaulassa”!

  • pia/aurinkokujalla

    Upeita juttuja.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    • Henna Hietainen

      Hei Pia! Kiitos vinkistä, mutta satun jo omistamaan samanlaisen kakkuvadin ja kahdelle ei taitaisi olla käyttöä.

Jätä kommentti

*