Havainnoimisen taide

Ostin joitain vuosia sitten Frankfurtin lentokentältä koneen vaihtoa odotellessa Alexandra Horowitzin teoksen On Looking – Eleven Walks with Expert Eyes (2013). Tätä ei ole ilmeisesti käännetty (vielä) suomeksi. Kirjan idea on hauska. Horowitz kulkee yksitoista erilaista kävelykierrosta tutussa ympäristössä yhdentoista erilaisen ihmisen kanssa. Mukana ovat mm. kaupunkisosiologi, taiteilija, geologi, fyysikko, äänisuunnittelija sekä lapsi.

tt-blogi-1

Jokainen voi samastua tilanteeseen, jossa esimerkiksi oma työmatka tuntuu itsestäänselvältä. Sama tie, samat mutkat, samat talot, samat puut ja pensaat, kenties aamuisin samat ihmisetkin. Arjessa rutiineihin ei kiinnitetä huomiota. Horowitz osoittaa, kuinka erilaiset ihmiset havainnoivat eri asioita ja muuttavat näin tavallisen huomionarvoiseksi. Mikäli vaihtaisit työmatkaa vaikka työkaverisi kanssa, kiinnittäisit huomiota kulkemaasi reittiin tarkemmin. Samalla huomioisit ympäristöäsi enemmän. Tapa havainnoida ympäristöä riippuu paljon myös siitä, minkä alan ihminen on kyseessä. On luonnollista, että esimerkiksi arkkitehti keskittyy nimenomaan rakennusten tarkkailuun ja biologi nostaa keskiöön elävän luonnon.

tt-blogi-2

Kirja esittelee ilahduttavia esimerkkejä siitä, mitä eri kulkijat näkevät, miten he näkevät ja ennen kaikkea miksi suurin osa ihmisistä ei näe samoja asioita huomionarvoisina. Yksi mielenkiintoisimmista, ja ehkä samalla raskaimmista, kirjan osioista oli kävely Horowitzin oman 1,7- vuotiaan pojan kanssa. Tämä osio oli otsikoitu Paljoudeksi. Hän kirjoitti, kuinka pienen lapsen kanssa ollaan kävelyllä ilman, että varsinaisesti edes kävellään. Maailma on täynnä ärsykkeitä ja huomionarvoisia asioita heti kun avaa ulko-oven. Itse asiassa jo paljon ennen sitä, sillä esimerkiksi portaat tai porraskäytävä herättävät mielenkiinnon. Aikuinen turhautuu tässä nopeasti. Tulehan jo! Eihän tässä olla päästy vielä edes ovesta ulos!

tt-blogi-4

Tuo lapsenomainen innostus ja kiinnostus kaikkea paljoutta kohtaan on antanut minulle avaimia hankalissa taidekohtaamisissa. Silloin pitää vain osata virittäytyä tunnelmaan oikein. Jos kohtaan taideteoksen, josta en osaa sanoa mitään tai ilmaisumuoto on vieras, on helpointa lähteä purkamaan kokonaisuutta ihan yksinkertaisista yksityiskohdista. Keskittyä materiaaliin: miltä se näyttää? Väriin: millaisen tunnelman se antaa? Tekniikkaan: mistä se muistuttaa? Vastaamalla kysymyksiin saa avattua lukkoja, joiden myötä löytää kenties uusia ovia havaintoihin ja tulkintoihin.

tt-blogi-3

Tuttuus ja rutiini auttavat unohtamaan. Ympäristöään ei havainnoi enää aktiivisesti, kun tekee ja toimii samoin kuin arjen keskellä on tottunut tekemään. Tämän vuoksi taidetta tehdään ja sitä katsotaan. Maailmaan ja arkeen saa uudenlaisia näkökulmia, kun niitä etsitään ennakkoluulottomasti. Taide pakottaa havainnoimaan ja huomioimaan itseään. Taiteilijat ovat eräänlaisia tulkkeja Horowitzin kuvailemilla poluilla, antamalla vihjeitä siitä mitä, miten ja miksi he näkevät asiat toisin. Katsojan on vain uskallettava heittäytyä oppaan vietäväksi.

Jätä kommentti

*