Galleria Ars Liberan vuoden 2018 viimeinen näyttely esittelee Timo Tolosen maalauksia. Näin Tolosen maalauksia ensimmäisen kerran edesmenneessä Galleria 12:ssa vuonna 2010, ja kuvailin jo tuolloin taiteilijan teoksia sanoilla: värejä, tunnelmaa, taituruutta. Niitä kaikkia on esillä myös tämänhetkisessä Tiet ja kadut -näyttelyssä. Värimaailma on kuitenkin vuosien saatossa muuttunut. Ihastuin aikoinaan seesteisiin ja utuisiin sinisen ja harmaan värimaailmoihin, mutta uusimmassa näyttelyssä värit ryöpsähtävät tajuntaan myös kirkkaan punaisina ja oransseina. Tolonen kertoo viehättyvänsä orientaalisesta väripaletista: ”Monesti suomalaisen kaupunkimaiseman värit ovat saaneet vaikutteita esim. persialaisista matoista”. Tämä tieto antaakin kaupunkikuville uuden kerroksen.

Yläkerran näyttelytila on rauhallinen ja seesteinen, sellainen mitä Toloselta osasin odottaa. Alakerta sen sijaan räiskyy väreissä, ja on itse asiassa paljon yläkertaa mielenkiintoisempi. Kolmiulotteisuuden illuusio on kiehtova. Kaukaa katsottuna kaupunkikuvat ovat hyvin realistisia, mutta mitä lähemmäs kohdetta astuu, yksityiskohdat muuttuvat värikentiksi, pieniksi läiskiksi ja pitkiksi siveltimenvedoiksi. Ruuhkaisissa kaupunkikuvissa on mitä katsoa. Ihmiset ja autot kulkevat teiden yli kuin muurahaiset. Värivalot heijastuvat märkään asfalttiin tehden kokonaisuudesta värikkään kuin sirkuspaletti.

Tallennetut katunäkymät ovat samaistuttavia. Huomiota herättää se, että useat kaupunkikuvat kuvaavat niitä suomalaisille masentavimpia hetkiä. Maisemassa ei ole lunta, maa on musta ja taivaalta sataa vettä, kenties räntää. Kukaan ei tietääkseni nauti tästä vuodenaikojen välivaiheesta, loka-marraskuun pimeydestä. Tästä huolimatta Tolonen tuntuu tarjoilevan katsojille iloisia kuvia. Tunnelma on rauhallinen, vaikka kuvista voi halutessaan helposti löytää myös liikenteen melun, vääränlaisen kenkävalinnan myötä kastuneet sukat ja ytimiin asti hiipivän kylmyyden sekä jatkuvan väsymyksen. Se persialaismaton kirkas väripaletti toimii. Väreillä on merkitystä.

Alakerrasta oli vaikea valita suosikkia, mutta Kadunylittäjissä oli lopulta eniten mielenkiintoista hälinää. Autot kulkevat jonossa kahteen suuntaan ja jalankulkijat puikkelehtivat niiden välistä suojateiden yli. Kuvassa näkyy sateenvarjoja, tummia vaatteita, punaisia jarruvaloja, valoa hohtavia näyteikkunoita ja ylöspäin kohoavia rakennusten kivijalkoja. Auto on pysähtynyt suojatien eteen ja odottaa, että henkilö saa työnnettyä lastenvaunut jalkakäytävän reunan yli. Auton valokeilassa sadepisarat ovat hajonneet pieniksi hehkuviksi timanteiksi. Maalauksen värit tuntuvat miltei surrealistisilta, mutta silti tilanne on samaistuttava ja todellinen.

Timo Tolonen käyttää maalauksissaan usein kapeaa vaakasommitelmaa. Tämä luo lisää maisemallisuutta ja tapahtuman tarinallisuutta. Katse liukuu vasemmalta oikealle ja oikealta vasemmalle. Mutta mitä järkeä on maalata yksittäisiä ja ihan tavallisia katunäkymiä? Tolonen onnistuu maalauksissaan tekemään niin sanotusti tyhjänpäiväisestä merkityksellistä. Kulttuurin tallennusta tämäkin. Teoksia on helppo lähestyä, sillä esittävät teokset luulisivat puhuttelevan myös niitä abstraktia taidetta vieroksuvia. Kontakti teoksen kanssa syntyy etenkin silloin, jos katsoja tunnistaa maiseman. Kadunylittäjät oli taiteellisesti mielenkiintoisin, mutta tunteisiini vetosi eniten Moottoritie 2. Ohitan tämän kohdan päivittäin. Samaistun kuvaan, se on osa minun maisemaani. Tutulla maisemalla on heti syvällisempi merkitys. Jollekin toiselle se saattaa olla täysin vieras, ja tämä maisemien yllätyksellisyys ja omaksuttavuus tekevät tavallisista katunäkymistä merkityksellisiä. Kun ne irrotetaan perinteisestä kontekstistaan ja tuodaan gallerian seinille, niistä tulee jotain muuta kuin pelkkiä maisemia. Arkinenkin näkymä muuttuu merkitykselliseksi. Katsoja luo siihen kontaktin, vaikka näkymän ohittaisi luonnossa muuten kokonaan.

Näyttelyllisesti alakerta on yläkertaa tasapainoisempi ja toimivampi. Yläkerran rauhallinen ensivaikutelma johdattaa katsojan hieman harhaan, sillä alakerrassa alkaa näyttelyn todellinen liike. Tällaisenaan Tiet ja kadut tarjoaa varmasti jotain sekä Tolosen aiemmasta tuotannosta nauttiville (kuten itselleni), mutta näyttää myös suunnan kohti uutta. Näyttelyn kaikki teokset on maalattu vuosina 2017-2018, mutta huomasin lopuksi hylkääväni aiemmat ajatukseni rauhallisuudesta ja seesteisyydestä. Olen kiinnostunut näkemään lisää näitä persialaismattojen värittämiä kaupunkimaisemia!

Timo Tolosen näyttely Tiet ja kadut on esillä 6.1.2019 saakka.
Seuraava juhlavuoden näyttely esittelee Markus Pitkäsen taidetta.