Lapsuuden taidekokemuksista

Osalla on sellainen käsitys, että ymmärtääkseen taidetta, pitäisi olla vuosien koulutus tai syventyminen aiheeseen. Samalla tavalla joku ajattelee, että on turha aloittaa balettia aikuisiällä, kun on kasvanut jo ohi siitä ammattilaisvaiheesta. Ikä tai aika eivät poista nautintoa, vaikkei ammattilaiseksi enää ehtisikään. Minua ei viety lapsena museoihin tai gallerioihin katsomaan taidetta, kumpikaan vanhemmistani ei ole työskennellyt kulttuurin tai kuvataiteen parissa, mutta huomasin jo varhain olevani kiinnostunut kuvista ja kaikesta visuaalisesta. Uskon ja tiedän, että kiinnostus taidetta kohtaan voi herätä kenessä tahansa, milloin tahansa, ilman koulutuksia tai taustavaikuttajia. Se vaatii kuitenkin jokaiselta itseltään tietynlaista herkistymistä ja rohkeutta heittäytyä teosten maailmaan. Lapsena on luontaisesti herkempi, joten aikuisena se vaatii kenties enemmän rauhoittumista aiheen äärelle.

Ensimmäiset muistoni taiteesta (vaikkei sitä lapsena sellaiseksi osannut nimetä) ovat kotikunnan julkiset taideteokset. Siilinjärvi ei valitettavasti kukoista taiteen tyyssijana, mutta kaksi teosta ovat piirtyneet verkkokalvoille:

tt-1

Kylällä kulkiessa kunnantalon vieressä istuu huilua soittava poika. Tämä oli lapsena kiehtova: oman kokoinen, harmaa ja hiljainen poika. En muista koskaan kuulleeni kuka veistoksen on tehnyt ja miksi se on aikoinaan istutettu paikalleen. Itse asiassa veistoksesta ei ole sen yhteydessä mitään tietoja, mikä oli pettymys. Otin yhteyttä kunnan kulttuuritoimistoon, josta tuli tieto, että pojan olisi veistänyt Kalle Väänänen vuonna 1974. Mutta miksi, sitä en ole saanut selville. Väänänenkään ei nimenä kerro mitään. Jos joku tietää tämän pojan tarinasta enemmän, kertokaa ihmeessä!

tt-2

Toinen veistosmuisto ovat kirjaston edessä metalliputkien päissä seisovat elementit. Nämä kyllä vetävät katsetta puoleensa, mutten ole koskaan pitänyt niistä. Olen tuijottanut niitä vuodesta toiseen eikä mielipiteeni ole muuttunut senkään jälkeen, kun olen kouluttanut itseäni taiteen pariin. Ne näyttävät polkupyörän satuloilta, vaikka niiden on tarkoitus olla siilinjärveläisen säveltäjäprofessorin Ahti Sonnisen (1914-1984) muistomerkki. Tämänkään teoskokonaisuuden yhteydessä ei lue kuka teoksen on valmistanut ja milloin.

tt-3

tt-4

Edellä mainitut veistokset ovat jääneet näkömuistiin, mutta ensimmäinen kokonaisvaltainen hyvänolontunne syntyi television ääressä. Yle näytti 90-luvun alussa lastenohjelman, jossa mustatukkainen piirrostyttö vieraili harmaahapsisen miehen kanssa puutarhassa. Muistan ohjelmasta vain välähdyksiä, kuten sen, että tytöllä oli olkinen lierihattu, mukana oli musta kissa, vaarilla oli silmälasit ja puutarha oli uskomattoman kaunis. Häkellyttävin elementti oli kuitenkin se, kun piirrosanimaatio muuttui eläväksi kuvaksi. Piirrospuutarha muuttui oikeaksi puutarhaksi. Se oli lapselle jotain ennennäkemätöntä ja todella vaikuttavaa. Muistan hippusia myös siitä hyvänolontunteesta.

Ohjelma oli tehnyt vaikutuksen, mutta se katosi pitkäksi aikaa muistin perukoille, josta se pomppasi syystä tai toisesta mieleeni yläasteen ja lukion taitteessa. Laitoin jopa Ylelle kyselyn, että muistaisiko kukaan sellaista lastenohjelmaa pienestä tytöstä, joka seikkaili piirrospuutarhassa, joka muuttui lopulta oikeaksi. Noh, ei kai kukaan voi tuollaisen vihjeen perusteella mitään etsiä, saati löytää, siitä lastenohjelmien loputtomasta suosta. Muisto painui jälleen pimentoon.

monet

Claude Monét: Charing Cross Bridge, 1899. Colleción Carmen Thyssen Bornemisza, Madrid. Kuva täältä.

Opiskellessani muutamaa vuotta myöhemmin kuva-artesaaniksi kävimme läpi taidehistorian klassikkoteoksia ja huomasin rakastuvani Claude Monet’n impressionistisen utuisiin maisemiin ja luontokuviin. Tästä ei mennyt montaa hetkeä, kun tuo lapsuuden animaatiomuisto yhdistyi Monet’n maalauksiin ja puutarhaan. Claude Monet’n puutarha! Se piirrosanimaatio oli Monet’n puutarhasta ja se paikka on oikeasti olemassa!! Vuosikaudet mukana kannettu epämääräinen, mutta tärkeä lapsuusmuisto täydentyi.

Tästä taisi mennä vuosi tai kaksi eteenpäin, kun EMMA ilmoitti tuovansa Espooseen 12 x Claude Monet ja suomalaisia impressioita -näyttelyn. Olin riemuissani! Claude Monet saapuu Suomeen! Niin hullulta kuin se kuulostaakin, ajoin päiväseltään Siilinjärveltä Espooseen ja takaisin vain nähdäkseni maalaukset luonnossa. Ja mikä kruunasi reissun: EMMAn yhdessä tilassa pyöri se lapsuuden animaationi, joka sai nyt myös nimen – Linnea maalarin puutarhassa (1993). Alun perin tarina on kirjoitettu lastenkirjaksi.

tt-5

Neljä vuotta myöhemmin teimme ystäväni kanssa matkan Pariisiin ja lapsuusmuisto muuttui todeksi, kun vierailimme Givernyssä Monet’n puutarhassa. Olo oli epätodellinen. Minun animaationi muuttui eläväksi, kun astelin niitä samoja polkuja Linnean jalanjäljillä.

plk tt-6

tt-10

tt-9

gvrbrd

tt-11

tt-7

apc2

Claude Monét: Water Lilies, Evening Effect, 1897-1899. Kuva täältä.

Tämä tarina synnytti voimakkaimman kipinän taiteen ja kulttuurin pariin. Lapsena en ymmärtänyt kaikkea näkemääni enkä tiennyt mitä taide tarkoittaa, mutta tunne on se mikä on kantanut innostusta ja inspiraatiota eteenpäin.

(Mustavalkoiset valokuvat ovat Monet’s Years at Giverny: Beyond Impressionism, 2012 kirjasta)

Jätä kommentti

*