Uudistunut Lapinlahden taidemuseo Eemil on aloittanut näyttelykalenterinsa raikkaasti. Yhtä raikkaalta näyttää myös itse rakennus – sekä sisältä että ulkoa. Kävin tutustumassa uudistettuun museoon Kirsi Neuvosen Luontoäidin helmassa -näyttelyn myötä. Kirsi Neuvonen kuuluu Suomen ykköstaidegraafikoihin, jonka teosjäljen tunnistaa moni vaikkei varsinaiseksi taiteentuntijaksi itseään mieltäisikään.

Olen ilokseni saanut vuosien varrella tutustua taiteilijaan ja vierailla hänen työhuoneellaan Jyväskylässä. Olen kirjoitellut Neuvosen näyttelyistä vuodesta 2013 alkaen, joten osa teoksista on tullut jo hyvin tutuiksi. Luontoäidin helmassa -näyttely koostuu mm. erilaisista mekkoteoksista. Ompelijan tyttärenä Neuvonen on käsitellyt teoksissaan sekä omaa historiaansa että naiseutta. Leveähelmaisiin mekkoihin on kuvattu luonto milloin ruusuisena, milloin pistävän havuisena, milloin hämäränä aarniometsänä. Mekoilla samaan aikaan korostetaan ja peitetään naiseutta. Hameen ja mekkojen helmat ovat mielestäni eräänlaisia vertauskuvia turvallisuudesta, sillä moni tietää sanonnan ”hameen helmoissa pyörivistä lapsista”. Toisessa elämänvaiheessa ”äiti karistaa lapset helmoistaan maailmalle”. Näin ollen mekkojen helmoihin mahtuu kokonainen maailma.

Näyttelyssä luonto astuu teoksiin sisälle myös toisella tavalla, kun muuttaa hieman katsettaan. Ikkunoista heijastuva maisema peilautuu teosten lasipinnoille, jolloin kokonaisuus saa jälleen uudenlaisen merkityksen.

Mekot kulkevat mukana myös eräänlaisissa muotokuvissa. Näyttelyssä on mekkoasuisia tyttöjä, mutta he ovat kääntäneet selkänsä kohti katsojaa. Pääosaan nousevatkin hiukset, joiden sidontamalli johtaa ajatusta. Toisella tytöllä hiukset oli sidottu pyöreälle nutturalle, mutta iso osa hiuksista oli myös pörröisenä ja avoimena. Toisella tytöllä hiukset oli kiedottu tiukkaan verkkoon. Äkkiseltään voisi kuvitella, että tiukkaan ja täsmälliseen hiusmalliin kiedottu tyttö olisi enemmän läsnä, mutta kenties muottiin pakottaminen on kuitenkin saanut hänen ajatuksensa karkaamaan, hän on Poissa. Sen sijaan hiukset villinä pörhistelevän tytön voisi kuvitella olevan poissaoleva, mutta päinvastoin hän onkin Läsnä. Kenties juuri sellaisena kuin tahtookin olla. Neuvonen on nimileikeillä luonut teoksiin jännitteisen ja mielenkiintoisen tunnelman.

Taiteilijaa ja minua yhdistää myös kiinnostus taidehistoriaan. Eemilin näyttelyssä on esillä viittauksia kotimaisen taidehistorian klassikkoteoksiin. Esimerkiksi Tikapuita pitkin taivaaseen -teos on saanut inspiraationsa Hugo Simbergin Haavoittuneesta enkelistä. Neuvonen on kuitenkin poistanut omasta teoksestaan enkeliä kantavat pojat. Nyt teoksen tunnelma on alkukuvaa lohduttomampi. Ikään kuin enkeli olisi lukittu tilanteeseen, jossa hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin odottaa kipuamista askel askeleelta kohti taivasta. Haavoittuneessa enkelissä on toivoa, sillä pojat kantavat ja näin auttavat haavoittunutta.

Satuihin viittaavia teoksia en muista aiemmin nähneeni. Vanhoihin soppakulhoihin oli kuvattu kannen päälle satujen päähenkilöt ja kulhoon viittaus niiden tarinaan. Kaunotar ja hirviö -teoksessa kulhon kyljessä oli ruusu, joka symboloi hirviötä vangitsevasta taiasta. Iloisesti loikkivan Pinokkion alapuolella kirmasi aasi, joka muistutti kiusauksista ja niiden seurauksista. Pinokkio -teoksessa oli myös voimakkaat vastavärit, punainen ja vihreä, mitkä tekivät teoksesta vielä intensiivisemmän.

Näyttely sopi teemaltaan kuusten suojassa sijaitsevan Eemilin tunnelmaan. Nettisivuilla näyttelyä kuvaillaan seuraavasti: ”Näyttelyssä on kyse ihmisestä ja luonnosta inspiroitumisesta, kauneuden kaipuusta, luonnon, elämän ja ajan rytmistä.” Jostain, joka koskettaa meitä kaikkia.

Luontoäidin helmassa on esillä Eemilissä vielä viikon ajan, 17.9.2017 saakka!