Museokortilla alennusta leffalipusta!

Museokortilla pääsee nykyisin jo yli 250:een museoon. Minulle se on nimensä mukaisesti Kaikkien aikojen kortti. Viikonloppuna vinguttelin korttia kolmessa eri museossa. Nyt Museokortti on saanut kaverikseen kourallisen leffateattereita uuden Auguste Rodinista (1840-1917) kertovan elokuvan myötä.
Museokortilla saa -20% alennuksen normaalihintaisesta lipusta RODIN-elokuvaan.
Tarjous on voimassa arkisin ma-to 8. helmikuuta 2018 asti, eikä sitä voi yhdistää muihin etuihin.

Kuopiossa kampanjassa ovat mukana Kino Kuvakukko (alennus vain kassalta) sekä Finnkino.

Auguste Rodin oli kansan mies, itseoppinut ja vallankumouksellinen kuvanveistäjä, aikansa merkittävin. 42-vuotiaana hän tapaa nuoren Camille Claudelin, joka epätoivoisesti haluaa ryhtyä hänen assistentikseen. Rodin huomaa nuoren oppilaansa kyvyt ja alkaa kohdella häntä vertaisenaan.

Luomisvimman oheen kehittyy kiihkeä rakkaussuhde, jossa rakastuminen, eroaminen ja sovinto seuraavat toisiaan. Lopulta Camille päättää lopullisesti jättää Rodinin. Se on päätös, joka on hänelle itselleen kohtalokas ja joka jättää myös Rodiniin syvät haavat.

Elokuvassa käsitellään taiteilijan muitakin suhteita, joista Rose Beuret muodostui elinikäiseksi kumppaniksi. Rodin oli eroottisesti latautunut sensualisti, jolle taide oli ennen kaikkea seksuaalisen ilon lähde – hän oli lihan liikettä veistävä taiteilija, jonka käsittelyssä kivi heräsi eloon.

Suuri yleisö tuntee Rodinilta ainakin hänen kuuluisan Ajattelijansa (1879-1899):

Kuva: Wikipedia.

Elokuva trailerin voi katsoa täältä.
Kauneus löytyy vain työstä,
ilman sitä olemme hukassa.”

Hyviä leffahetkiä!

Jätä kommentti

*