Galleria Ars Liberan juhlavuoden viimeinen näyttely on käynnissä! Timo Kokko on luonut galleriaan vaikuttavan kokonaisuuden Oh, the Humanity! Kokon teokset ovat koskettaneet minua aiemminkin. Hänellä on taianomainen taito esittää kipeitä ja vaikeita asioita kauniisti, mutta kaunistelematta. Näyttelyn kantaaottavat ja kriittiset teokset ”käsittelevät ekologisia arvoja, kulutusta sekä ihmisyyteen liittyviä kysymyksiä.” Eräänlainen kannanotto on jo sekin, että näyttelyssä myynnissä olevien paitojen myyntituotto lahjoitetaan Luonnonperintösäätiölle. Timo Kokko on taiteilija joka osoittaa, että taiteella pystyy ja voi vaikuttaa: katsojiin, ympäristöön, asenteisiin, ajatuksiin.

Näyttelyn nimi on ensilukemalla toiveikas huokaus ihmiskunnan hyväksi. Todellisuudessa huudahdus on lainattu radiotoimittaja Herbert Morrisonilta (1905-1989), jonka kauhunhetket ilmalaiva LZ 129 Hindenburgin tuhosta ovat jääneet elämään. Itkua, epätoivoa, epäuskoa ja syvää empatiaa toisten kokemasta kärsimyksestä:

And all the folks agree that this is terrible; this is the worst of the worst catastrophes in the world…Oh, the humanity!

Omiin muistoihini on jäänyt ihmiskuntaa järkyttäneenä tapahtumana WTC:n terrori-iskut 2001. Tunnelma oli melko samanlainen kuin Morrisonin sanoihin päättämä radiolähetys:

I can’t, I… Listen, folks; I… I’m gonna have to stop for a minute because I’ve lost my voice. This is the worst thing I’ve ever witnessed.

Maailmaa on järkytetty henkisesti ja fyysisesti usein tuon tapahtuman jälkeenkin. Henkilökohtaisesti olin aivan poissa tolaltani, kun näin mm. Palmyran kulttuuriomaisuuden tuhoamista. Henki salpautuu edelleen tuota katsellessa. Mihin ihmiskunta on mennyt? Ihmisten tappaminen on väärin, mutta maailman yhteisen kulttuuriomaisuuden mukana tuhotaan tuhansia vuosia ihmisyyttä ja inhimillisyyttä. Jos historia tuhotaan, mitä jää jäljelle?

Timo Kokon teoksissa on usein liikettä, mikä vangitsee katseen. Yläkerran näyttelytilassa liehui tuulen voimasta muovista valmistettujen Oh, the Humanity -paitojen taustalla suurikokoinen muovikangas. Muovissa oleva kuva oli pikselöity, jolloin katsojalle teos näyttäytyi vain väritäplinä. Silmiä siristelemällä saattoi saada mielleyhtymän jostain tutusta. Teos kantaa nimeä Burning Monk ja viittaa Thích Quảng Ðức nimiseen buddhalaiseen munkkiin, joka ”poltti itsensä kuoliaaksi vilkasliikenteisessä saigonilaisessa risteyksessä 11. kesäkuuta 1963. Teko oli protesti presidentti Ngô Đình Diệmin buddhalaisia sortaneelle politiikalle.” (Wikipedia)

Aihe on ajankohtainen tänäkin päivänä, sillä polttoitsemurhia tehdään protestina edelleen. Ympäri maailmaa. Timo Kokon teoksessa liekit loimuavat tuulen voimasta. Tähänkö ihmisyys vie? Tuhoamme toisiamme, itsemme ja ympäristömme. Minkä vuoksi? Timo Kokko ravistaa teoksillaan heräämään, olematta kuitenkaan julistava. Hänen taiteensa luo tarinoita, näyttää totuuden. Hänellä on rohkeus ottaa kantaa ja toisaalta piilottaa teoksiinsa sanomia kävijöiden löydettäväksi.

Näyttelyn avajaisissa oli ristiriitainen tunnelma. Ilmassa oli iloa ja riemua Kokon avautuneesta näyttelystä ja siitä tiedosta, että Galleria Ars Liberan toiminta jatkuu vielä alkaneenakin vuonna. Mielialaa painoi teosten sanoma ja Tuomas Koposen esittämä Gods of Nature -kappale. Upea musiikkielämys nostatti palan kurkkuun samalla kun katselin hymyilevää Kokkoa ja avajaisvieraita. Hän teki sen taas. Voimaannutti tragedian keinoin.

Timo Kokon taide olisi mielestäni valmis kansainvälisille areenoille. Lähivuosina olen vieraillut esimerkiksi Zürichin, Bernin ja Gentin museoissa ja Kokon teokset sujahtaisivat aivan mainiosti siellä näkemäni nykytaiteen joukkoon. Kokon taiteen aiheet ovat globaaleja ja ajankohtaisia. Koskettavia ja ravistelevia. Leikkisiä ja kekseliäitä. Tätä kaikkea on esillä myös Galleria Ars Liberan juhlavuoden viimeisessä näyttelyssä.

Timo Kokon Oh, the Humanity! -näyttely on esillä 3.2.2019 saakka.

Vuoden 2019 näyttelykalenteri käynnistyy 1.3. nabbteerin näyttelyllä.