Galleria Ars Liberassa on parhaillaan esillä Launonen&Kivelä: Puhdista minut. Taiteilijapariskunta Veera Launonen ja Ilkka Martti Kivelä tunnetaan erityisesti valokuvaa ja liikkuvaa kuvaa yhdistelevistä teoksistaan. Olen myöntänyt useampaan otteeseen, että videotaide on itselleni yksi haastavimmista taiteen osa-alueista. Tämän vuoksi tuntui pitkään siltä, että välttelin heidän taidettaan. En antanut itselleni lupaa heittäytyä, kun ennakkoasenteeni esti kokemuksen syntymisen. Asenteeni taisi rikkoutua ensimmäisen kerran vuosi sitten Suonenjoella Juuret(on) näyttelyssä. Veera Launonen oli tarinallistanut videoteoksessaan Haminalahden kansallismaiseman. Näyttelyssä oli myös ajatuksia herättävä installaatio Ilkka Martti Kivelältä, Bootleg FIN, jossa kommentoitiin supersankareita ja Suomen kansallissankareita.

Astuin siis näyttelyyn hieman jännittynein tunnelmin. Osaisinko heittäytyä? Yläkerran näyttelytilassa oli liikkuvaa kuvaa niin kuin oletin, mutta yksi teos vangitsi minut välittömästi. Purity -teoksessa oli kankaalle heijastettu videoteos ja vieressä isokokoinen valokuva. Ensiajatus vaaleansiniselle kankaalle heijastetuista kukista vei impressionismiin ja Claude Monét’n maalauksiin. Ikään kuin nuo ikoniset maalaukset olisi herätetty eloon. Kankaalle heijastettu ruusupensas liikkui ja pysähtyi, liikkui ja pysähtyi. Joku saattaa muistaa jo lapsuusaikaisen intohimoni Monét’n taiteeseen. Punaiset ruusut olivat sinisellä kankaalla vihreitä, mutta silloin tällöin pilkahtelivat punaisina.

Teoksen nimi Purity, puhtaus, sai ajatukset syvemmälle kun katsoi vieressä olevaa valokuvaa. Illan hämärässä otetussa kuvassa ilmeisesti rippikouluikäinen nuori nainen seisoo männyn juurella sylissään kimppu ruusuja. Puhtaus vie ajatukset naiseuteen ja siveyteen, jota vahvistaa ruusun symboliikka. Valkoiset ruusut yhdistetään puhtauteen ja viattomuuteen, tummanpunaiset ruusut intohimoiseen rakkauteen ja vaaleanpunaiset ruusut feminiinisyyteen ja lempeyteen. Kaikki teoksessa tuntuivat korostavan naiseutta jotenkin ihanteellisella tavalla. Sen sijaan valokuvan synkkä värimaailma loi ristiriitaista tunnelmaa. Onko kuvassa hymyilevä nuori nainen sittenkään valmis siihen muottiin, jota yhteiskunta naiselta odottaa ja millaisena se naisen ja naiseuden näkee? Naisen takana suorana seisova mänty on suomalaisille tärkeä (aikoinaan myös pyhä) puu ja saa ajatukset välittömästi sitkeyteen, kestävyyteen ja vahvuuteen. Nämä sanat on liitetty aiemmin perinteisesti miehisyyden yhteyteen, minkä vuoksi teoskokonaisuuteen syntyy omanlaisensa jännite.

Kankaalle heijastettu ruusuvideo toi mieleeni myös toisen puolen naiseudesta. Kulmista seinille nostettu kangas laskostui keskeltä kauniisti ja toi mieleeni Pokrovan ikonin. Kyseisen ikonityypin ikoneissa Jumalanäiti on levittänyt kätensä ja kannattelee käsissään suojaavaa kangasta seurakuntalaisten päällä. Taivaansinistä pidetään myös liturgisesti Neitsyt Marian värinä. Italiassa aihe tunnetaan nimellä Suojaviittamadonna, Madonna della Misericordia. Neitsyt Mariaan tiivistyy länsimaisen kulttuurin naiskäsityksen juuret: ihanteet ja haasteet, äitiys ja puhtaus, rakkaus ja kärsimys.

Launonen ja Kivelä kertovat itse näyttelykokonaisuuden tutkivan sitä, ”kuinka käsittelemme elettyjä tapahtumia ja sitä kuinka ajan kuluessa ne voivat muuttua uudeksi kokonaisuudeksi – valemuistoiksi.” Näyttelyssä kulkee mielestäni naisteusteeman lisäksi historian ja menneiden sukupolvien tarinat. Kuinka meidän omat tarinamme ovat sidottuja menneiden sukupolvien tarinoihin, kuinka tarinat kenties muuttavat ja vääristävät perimätietoa tai toisaalta haihtuvat kokonaan, mikäli niitä ei ylläpidetä. Onko niitä tarpeen ylläpitää? Rakennammeko itsemme ja oman elämämme menneisyyden kautta? Historialla on kulttuurisesti erittäin tärkeä tehtävä jatkuvuuden ja juurevuuden ylläpitämisessä. Mutta sitooko se joissain tapauksissa yksilöitä liikaa odotettuihin ja toivottuihin muotteihin esimerkiksi naiseuden, ammatin, perheen tai muun normin mukaan? Halutaanko näyttelyn nimellä – Puhdista minut – irrottaa yksilö perheen, suvun, yhteiskunnan tai oman itsensä luomista paineista?

Launosen ja Kivelän mediateokset olivat ennakoitua helpommin lähestyttäviä. Yksittäiset videoteokset eivät ole liian pitkiä (noin 1-4 minuuttia) ja värimaailma on koukuttava. Taiteilijapari käyttää usein töissään kirkkaita karkkivärejä, kuten heidän nettisivuiltaan voi huomata. Tämä sekä ärsyttää että vetää katsetta puoleensa. Alakerran näyttelytilassa oli esimerkiksi glitterille heijastettu videoteos. Hämärässä tilassa hehkuva ja kimaltava kokonaisuus oli tekniikkana jotain mitä en ollut aiemmin nähnyt. Mielestäni näyttelyn teokset tarinallistavat samaistuttavasti yksityiskohtia meidän jokaisen elämästä: odotuksista, toiveista ja niiden täyttämisestä tai täyttämättä jättämisestä.

Launonen&Kivelä: Puhdista minut on esillä Galleria Ars Liberassa 9.12.2018 saakka.