Sanojen voimaa

Edellisen näyttelyn tiimoilta oli hieman hankala asennoitua uuteen näyttelyyn ja nollata ajatukset.  Pitkän miesvoittoisen taiteilijaputken jälkeen oli kuitenkin mukava nähdä naistaiteilijan töitä. Kaisa Törmänen on kotoisin Lapista, mutta on vaikuttanut Kuopion kuvataidekentällä pitkään. Hänen töissään on usein viittauksia pohjoiseen kulttuuriin, mutta sitäkin useammin Törmänen käsittelee töissään naiseutta. Hänkin kuuluu niihin taiteilijoihin, jotka ovat koskettaneet minua taiteellaan pintaa syvemmältä.

Galleria Ars Liberassa avautunut näyttely Uudet jutut kertoo taiteilijan muuttuneesta työtavasta:
Työhuoneen muutto kodin yhteyteen muutti tekemistä pienimuotoisemmaksi. Myös työkalut vaihtuivat neulaan ja lankaan. Tekemiseksi muotoutui meditatiivinen käsityö, jossa itse prosessi on palkitsevinta. Taiteen synonyymiksi tuli leikki.

Neulalla ja langalla Törmänen jatkaa vuosisatoja naiseuteen liitettyä toimintaa tuoda esiin itseään, osaamistaan ja persoonaansa. Toisaalta Törmänen kommentoi teoksissaan mm. suomalaista yhteiskuntaa sekä naisten asemaa ja sen (muuttunutta) merkitystä. Näyttelystä oli vaikea nostaa esille vain yhtä teosta, sillä tekniikka kietoi ylä- ja alakerran teokset hyvin yhteen. Näyttelyn nimestä, Uudet jutut, huolimatta kokonaisuus toi tuulahduksen 1950-luvulta. Ajalta, jolloin käsityöt olivat arkipäivää ja ne taidot kulkivat läpi yhteiskunta- ja ikäkerrosten.

Kaisa Törmänen: Huoneentauluja, 2018, lauseet kansakoulun kaunokirjoitusharjoituksista.

Yläkerran näyttelytilaan on ripustettu pieniä Huoneentauluja. Suorakaiteen muotoiseen rykelmään ripustetut taulut toistavat hauskasti lattian ruutukuvioita. Jokaiseen tauluun on kirjottu lyhyt teksti. Törmänen avaa kokonaisuutta näin:
Kaunokirjoitus poistui peruskoulusta, mutta itse olen kansakoulun kasvatti ja oppinut kaunolla kirjoittamisen oikealla musteella. Hienovaraista käden motoriikkaa kieliposkessa toistaen lauseita, jotka sopivat myös tähän päivään. Käytännönläheiset arjen ohjeistukset jättivät jäljen, jota nyt toistan ‘vanhasta muistista’.”

Käsi ylös, joka muistaa edelleen kouluajoilta ulkoa vanhoja sananparsia, tai on pistellyt neulaa viivapiirrosten läpi? *Minä myös* Yksi järkyttävimmistä uutisista suomalaisessa koulumaailmassa itselleni oli se, että kouluissa ei tarvitse enää opetella kaunokirjoitusta. Se on ollut vapaaehtoista vuodesta 2016 alkaen.  Kyllä minä itsekin muistan, että se kaikenlaisten koukeroiden opetteleminen oli aluksi hankalaa: Mihin suuntaan mikäkin kiekura pitää piirtää? Mutta sitten kun kirjainten “ketjuttamisen” oppi, voi sitä riemua!  Kaunolla kirjoittaminen onnistui nopeammin kuin tekstaamalla kirjoittaminen. Ymmärrän hyvin, ettei kaunokirjoitustaitoa nykyisin enää tarvitse (kirjoittamiseen), mutta olen sitä mieltä, että se on loistava keino hienomotoriikan kehittämiseen. Aivojen ja käden samanaikainen yhteistyö on tärkeää kokonaisvaltaiselle oppimiselle.

Kaisa Törmänen: yksityskohta teoskokonaisuudesta Huoneentauluja, 2018, lauseet kansakoulun kaunokirjoitusharjoituksista.

Kaisa Törmäsen näyttely on hyvä esimerkki kouluaikaisten oppien juurtumisesta mieleen. Huoneentauluihin on kirjoitettu lauseita Törmäsen “vanhasta muistista”. Mukana on humoristisia lauseita, mutta osa tiivistää hyvin suomalaisen yhteiskunnan perusluonnetta.

Kaisa Törmänen: yksityskohta teoskokonaisuudesta Huoneentauluja, 2018, lauseet kansakoulun kaunokirjoitusharjoituksista.

Paha ei parkuen parane. Kertoo mielestäni suomalaisesta sisusta. Itkemistä pidetään heikkoutena, suruun ja huoleen ei kannata jäädä makaamaan, vaan eteenpäin on mentävä. Tämän sananparren avulla on kenties selvitty pahimmasta, mutta se ei palvele enää nykyistä mielenlaatua. Onko kukaan sattunut katsomaan Ella Kannisen juontamaa Kesäksi kotiin keskusteluohjelmaa? Siinä haastatellaan ulkomailla asuvia suomalaisia ja pohditaan kulttuurieroja. Britanniassa asuva kapellimestari Sakari Oramo on huomannut, että suomalaisia ei ensinäkemältä pidetä huumorintajuisina, mutta tietää, että bisnesmaailmassa suomalaisuutta arvostetaan. Kun lyödään kättä päälle, se pitää ja siihen luotetaan. Sopimukset suomalaisten kanssa ovat parisivuisia, kun amerikkalaisten kymmensivuiset sopimukset ovat täynnä pientä pränttiä ja poikkeustilanteita. Tämä on mielestäni yksi suomalaisen yhteiskunnan parhaita puolia: rehellisyys. Me pyrimme olemaan rehellisiä ja odotamme sitä myös muilta.

Kaisa Törmänen: yksityskohta teoskokonaisuudesta Huoneentauluja, 2018, lauseet kansakoulun kaunokirjoitusharjoituksista.

Törmänen oli poiminut Huoneentauluihin myös varsin yleismaailmallisen lauseen: “Puhuttu puhe, ammuttu nuoli.” Sanoilla voidaan satuttaa, sytyttää jopa sotia, mutta parhaimmillaan auttaa ja parantaa. Törmänen oli tuonut näyttelyyn kaksi versiota kyseisestä lauseesta. Toisessa teksti oli kirjottu mustalla langalla, mutta toisessa lause oli miltei näkymätön pistekirjoitus.

Kaisa Törmänen: yksityskohta teoskokonaisuudesta Huoneentauluja, 2018, lauseet kansakoulun kaunokirjoitusharjoituksista.

Kaisa Törmäsen Uusia juttuja, ei nimenä kerro näyttelyn sisällöstä juurikaan mitään. Kokonaisuus on kuitenkin pienimuotoinen ylistys menneille vuosikymmenille, perinteille ja käsillä tekemiselle. Alakerran kansikuvissa nainen näyttäytyy kauniina ja viehättävänä, muttei suinkaan tyhjäpäisenä. Kaisa Törmäsen näyttely on nostalgiamatka “vanhoihin hyviin aikoihin”. Unohtamatta kuitenkaan, ettei kaikki ole aina sitä miltä kansikuvat ensinäkemältä antavat ymmärtää.

Uusia juttuja Galleria Ars Liberassa 29.7.2018 saakka.

Jätä kommentti

*