Mari Arvinen ja Ulla Remes ovat pystyttäneet Galleria Ars Liberaan kokeellisen ja osallistavan näyttelykokonaisuuden. Kokoonkursitut on näkymä ihmiselämästä: Elämä kursitaan kokoon, palaset tikataan yhteen. Ulla Remes astuu ulos galleriatilasta ja kutoo ihmisten tarinat yläkerran installaatioon. Mari Arvinen on vuorannut alakerran näyttelytilan vanhoilla maalauskankaillaan. Nurkan hämärässä on työpiste, jossa taiteilija ompelee teoksistaan laukkuja, joita halukkaat voivat ostaa.
Taiteilijat ottavat näyttelyllään kantaa taiteen asemaan ja arvostukseen yhteiskunnassa. He toivovat, että teosten kautta syntyisi keskustelua myös ihmisen ja taiteen välisestä suhteesta. Mitä taide voi antaa ja voisiko se olla lähempänä arkea? Edelleen kuulee liian usein sanottavan, että taide on vaikeasti ymmärrettävää. Ulla Remes on nimennyt yläkerran lasille maalaamansa teokset eri teemoin: yhdessä, yksin, ympäristöahdistus, syvät vedet, saattue, vaellus. Tematiikat antavat jo osviittaa siitä, mitä teoksilla halutaan kertoa ja millaisia ajatuksia niillä halutaan nostattaa. Noita tuntoja voi käydä purkamassa kutomalla lankaa Remeksen kanssa osaksi suurempaa kokonaisuutta. Yhdistää oman tarinansa osaksi muiden tarinoita.
Mari Arvinen: Kokoonkursitut, live art teos.
Taiteilijat ovat jakaneet näyttelytilan tietoisesti siten kuin se näyttäytyy. Ulla Remes on ulkona valossa, ihmisten keskellä ja kontaktissa muihin. Mari Arvinen työskentelee alakerran hämärässä hikipajassa ompelukoneen ääressä. Siinä missä Remes haluaa kaivaa ihmisten syviä tuntoja ja punoa ne taiteeksi, Arvinen leikkaa taiteensa rikki ja valmistaa taiteesta hyödykkeitä. Modernin yhteiskunnan ”taidetta taiteen vuoksi” -ajatus rikkoutuu markkinatalouden alle, jossa taiteilijat ovat pakotettuja etsimään elantonsa sieltä mistä sen saavat. Jopa oman taiteensa uhalla. Mukana on ironiaa, mutta tämä on samalla totisinta totta kaikille ammatikseen taidetta tekeville. Taiteilijat tietävät, että taiteen luova vaihe on lopulta se helpoin askel. Se on se vaihe, jonka tuloksia me katsojat näemme, se on se vaihe, jonka tuloksista nautimme ja järkytymme. Sen jälkeen alkaa todellinen haaste, joka tulee selvittää jos ammatissa meinaa pärjätä. Taiteilijan tulee osata brändätä – myydä itsensä – kuluttajille ja perustella olemassaolonsa yhteiskunnalle. Ja sitä on tehtävä jatkuvasti pysyäkseen pinnalla. Kulttuuriset rakenteet – kuten taidelaitokset ja apurahat – ovat elintärkeitä. Valitettavasti näissä rakenteissa on valtavia eroja Suomen rajojen sisäpuolella.
Rosa Meriläinen kirjoitti osuvasti Helsingin Sanomien kolumnissaan:
”Taiteen itseisarvo tarkoittaa sitä, että taiteen arvo nousee sen omista lähtökohdista, eikä sitä voi mitata sen tuottamalla hyvinvoinnilla tai vauraudella. Hyvinvointia ja vaurautta kulttuuri kuitenkin tuottaa – silloinkin, kun teos kumpuaa ahdistuksesta tai valottaa yhteiskunnallisia epäkohtia. Kulttuurinkuluttajat eivät kaipaa vain kädenlämpöistä, vaan osa ihmisistä haluaa että heitä järkytetään. (—) Ilman rakenteita, kuten taidelaitoksia, kiertuetukia ja apurahoja, syntyisi vähemmän, harvemmalle, amatöörimäisempää ja kapea-alaisempaa kuin mikä nyt Eurooppaa rikastuttaa. (—) Viihteellä ja hyvällä mielellä on oma arvonsa niilläkin. Ihminen kaipaa sekä suuria että pieniä elämyksiä kokeakseen elämän merkitykselliseksi. Siksi Suomessa soisikin käytettävän enemmän rahaa kulttuuriin.”
Mitäpä tuohon enää lisäämään. Kiitos Rosa sanoistasi ja kiitos Ars Libera, että mahdollistatte juhlavuoden huikean kulttuurikokemuksen!
Kokoonkursitut on esillä Galleria Ars Liberassa vielä 5.8.2018 saakka seuraavin aukioloin:
To-pe klo 15-19
La-su klo 12-17
Päättäjäiset 5.8.2018 klo 15-17. Tervetuloa!
