Galleria Ars Liberan ja 60-vuotisjuhlavuoden toinen näyttely esittelee Sami Korkiakosken uusimpia maalauksia. Itse asiassa maalaukset ovat niin tuoreita, että osa maalista on vielä osittain märkää. Korkiakosken taide kuuluu siihen kategoriaan, jota ns. tavallisen katsojan voi olla hankala lähestyä. Kuinka katsoa ja tulkita teosta joka ei käytännössä esitä mitään? Mitä tässä pitäisi katsoa? Olen kuulkaa aikoinani ollut ihan samanlaisten ajatusten äärellä. Se on hämmentävä ja ehkä vähän ärsyttäväkin tunne. Tilanne, jossa pitää antaa teokselle aikaa ja asennoitua itse ennakkoluulottomasti. Muistan nähneeni Korkiakosken teoksia ensimmäisen kerran vuonna 2012 Kuopion taidemuseossa. Tuolloin tyyli oli vielä hieman esittävämpää, mutta kuluneet vuodet ovat vieneet taiteilijan spontaaniin abstraktioon.

Avainsana onkin juuri siinä. Korkiakoski on fyysinen taiteilija, joka antaa viivan viedä. Hänen näyttelyissään nähdään harvoin samoja teoksia, sillä hänellä on tarve luoda uutta. Jyväskylän taidemuseon näyttelyssä onnistuin mielestäni pääsemään pintaa syvemmälle 2016, kun Lust for line -näyttelyssä oli esillä samanniminen video taiteilijan työskentelystä. Korkiakosken taiteessa on kyse jostain aivan muusta kuin tarinasta, sommittelusta tai tyylistä. Teoksista välittyy viivan voima ja tarve täyttää kangas spontaanisti siten kuin käsi kulloinkin kulkee. Teoksiin ei käytetä aikaa tuntitolkulla, vaan nopeus luo ennakkoluulottomia ja yllättäviäkin sommitelmia. Kun ymmärtää tämän, katse lähtee vaeltelemaan kankaan pinnalla. Astun lähemmäs ja huomaan kuinka perinteisesti kaksiulotteinen maalauskangas onkin kolmiulotteinen. Maali, silikoni ja laudanpätkät elävöittävät pintaa isoillakin korkeuseroilla. Kun vain malttaa tutkia.

Silti on hankala päästää irti inhimillisestä tarpeesta ”lukea” teosta. Onko tuossa jonkun kasvot, pääkallo tai kirjoitusta? Jokainen näkee teoksessa juuri sitä mitä alitajunta sattuu sillä hetkellä syöttämään mielen sopukoista tietoisuuteen. Ja jokaisen tulkinta on aivan yhtä oikein. Ei-esittävissä teoksissa esittävyyden tilalle astuukin itse asiassa tunne. Millainen tunne teoksesta välittyy? Kaunis, uhkaava, pelottava, rauhaton? Itse huomasin valinneeni näyttelyn kaikista teoksista tarkastelun kohteeksi juuri Couldn’t be much more from the heart -teoksen, sillä siinä oli tilaa hengittää. Siinä näkyi pohjakangasta melko runsaasti eikä lopputuloksessa ollut niin paljon mustaa kuin jossain toisessa. Huomasin, että monessa teoksessa juuri mustan ja sitruunankeltaisen yhdistelmä oli luotaantyöntävä. Musta on kova ja keltainen huomioväri. Näiden yhdistäminen toi mielleyhtymän hektisestä ja huutavasta huomiosta. Kaipasin rauhallisempaa kokonaisuutta. Tämän teoksen äärellä ei ollut epämukava olla, sillä keltaista oli vähemmän.

Tunnelmaa voi etsiä abstraktista teoksesta esimerkiksi siristelemällä silmiä. Kun sumentaa katsetaan niin että viimeisetkin esittävyyden rippeet katoavat, on jäljellä enää värialueita. Muuttuiko tunnelma toisenlaiseksi?

Silmien siristelyn jälkeen astuin ihan lähelle teosta ja huomasin, että kankaan pinnalle oli kiinnitetty toinen kangaspala! Gallerian valot heijastuivat paksujen maali- ja silikonikerrosten pinnalta, mitkä loivat lisää kolmiulotteisuutta ja muotoja. Etsin kuitenkin kaiken raskaan keskeltä herkkiä yksityiskohtia. Roiskeita ja lähes näkymättömiä siveltimenvetoja.

Teoksen rytmi kuljettaa katsetta kankaan pinnalla paikoin nopeasti ja paikoin hitaasti. Näyttelyn teokset oli nimetty runollisesti (mm. Had wings but couldn’t fly, If I only could). Tämän teoksen kohdalla ymmärsin, että nimet lienee poimittu kappaleiden sanoista, sillä Couldn’t be much more from the heart -nimen luettuani mielessä alkoi soida välittömästi tämä kappale. Musiikin yhdistäminen teokseen avasi jälleen uuden tason.

Sami Korkiakoski haastaa katsojan heittäytymään. Heittäytymään samalla tavoin kuin hän itse roiskiessaan, levittäessään ja puristaessaan maalia kankaalle. Kun katsoja pääsee irti pakottavasta tarpeesta selittää lopputulosta, katse vapautuu tutkimusmatkalle kankaan pinnalle. Sieltä löytyvät ne herkulliset yksityiskohdat: kuinka värit sekoittuvat toisiinsa, kuinka sivellin tai maalituubin kärki on kulkenut kankaalla, kuinka veistoksellinen maali saa aikaan pakottavan halun koskettaa pintaa… Uskallatko heittäytyä?

Sami Korkiakosken Play -kokonaisuus on esillä Galleria Ars Liberassa 25.2.2018 saakka.