Vielä yks selfie

Todennäköisesti ainakin monet nuoret tavoittelevat somessa selfieihinsä mahdollisimman paljon tykkäyksiä. Miksi se sitten on niin tärkeää? Kai se on jonkinlainen tapa pönkittää omaa itseluottamustaan. Kun vielä huomaa että omalla kuvalla on enemmän tykkäyksiä kuin kaverin kuvalla, voi salaa hykerrellä tyytyväisenä. Varmaankin aika harva voi sanoa ettei muuttaisi ulkonäössään mitään – aina löytyy jotakin vikaa. Näin se ainakin minulla menee. En esimerkiksi tykkää silmälaseistani, mutta koska piilareita en osaa laittaa ja ilman laseja ei elämästä tulisi mitään, niin tähän on tyytyminen. Hiukseni ovat kamalat, haluaisin paksut ja luonnostaan kivan väriset hiukset. Kun oma ulkonäkö masentaa, niin voihan ne tykkäykset ja kommentit mielialaa parantaa.
Vaikka kyse on pelkästä kuvasta ja tykkäyksistä, voi ne jollekin merkitä yllättävän paljonkin. Ehkä he ajattelevat olevansa jotakin, kun kuvaan tulee yli sata tykkäystä. Ehkä kuvat ovat huomionhakua. Olen sellaistakin kuullut että jotkut poistaa kuvat joihin ei heidän mielestään ole tullut tarpeeksi tykkäyksiä. Omg, olisihan se nyt älytsin noloa jos kuvalla on 93 tykkäystä kun aiemmassa oli 127. Nämä ovat vain jostakin revittyjä lukuja. Instagramin maailmassa voi helposti puhua sadoista ja tuhansista tykkäyksistä. Olen siitäkin kuullut että on olemassa feikkiprofiileja joita voi saada tai ostaa seuraajiksi. En ole asiaan sen kummemmin tutustunut, mutta jos näin on niin onhan se aika huvittavaa että ihmiset sortuu tällaiseen.
Kaikki ei myöskään osaa pitää minkäänlaisia rajoja kuvien julkaisemisessa. Olen joistakin facebook-ryhmistä hyväksynyt tyyppejä kavereiksi, ja ennenkuin olen ehtinyt mitenkään edes tutustua heihin, olen heidät poistanut kaverilistalta, siitä syystä että on alkanut ottaa pattiin se älytön selfiemäärä jonka he päivittäin julkaisevat. Loppujen lopuksi kuvat ovat vain toistensa kopioita. Tyypit ottaa varmaan itsestään viisikymmentä kuvaa putkeen ja julkaisevat niistä kerralla kymmenen, jotka eroavat toisistaan niin minimaalisen vähän että saa tosissaan tihrata onko ne eri kuvia vai onko vahingossa lipsahtanut monta samaa kuvaa.
Kun loin itselleni facebookin, oli silloin ihmetyksen aihe jos siellä joskus edes satuin olemaan. Silloin minulla ei ollut omaa tietokonetta tai nettiä puhelimessa, joten julkaisin kuvia todella harvakseltaan. Oman koneen myötä se ehkä minullakin ryöstäytyi vähän käsistä, ja saatoin vaihtaa profiilikuvaa joka toinen päivä. Tulin sentään järkiini ja tajusin rajoittaa, ja poistinkin suuren määrän kuvia. Väittäisin että nykyään julkaisen facebookissa ja instassa ihan ”normin paljon.” Onhan niitä kuvia kiva ottaa esimerkiksi muistoiksi, ja itsestäni olen ottanut kuvan nyt joka kerta kun olen tehnyt jotain uutta hiuksilleni. Kun hiusprojektin on saanut päätökseen niin onhan se mukava katsoa muodonmuutos vaiheittain. Mutta kyllähän se tuntuu suoraan sanottuna urpolle, millaisen kuvamäärän minäkin otan kun päätän vaihtaa profiilikuvaa – ja niistä valitsen sen yhden parhaan ja sitäkin ehkä vähän fiksailen.
Tämmöstä se on. Huoh.

Jätä kommentti

*