Introverttiudesta

Tää oli itse asiassa alunperin yks koulutehtävä, missä saa valita jonkun aiheen josta kirjoittaa. Joku sellainen, mistä on olemassa ihan faktaa mutta faktan lisäksi voin kertoa ihan omakohtaisia kokemuksiakin. Valitsin aiheeksi introverttiuden, ihan vaan siksi että koen itse olevani introvertti. Jos nyt jotakin faktaa pitäisi osata kertoa niin valtaosa väestöstähän on ekstroverttejä elikkä tämän hilijasen hissukan vastakohtia. Introverteille tyypillisiä piirteitä on suuri yksinolon tarve, syrjäänvetäytyväisyys, sosiaaliset kanssakäymiset ovat heille energiaa kuluttava juttu jne. Mut tietenkää mää en lähe tässä mittää yleistämään koska ihmiset on niin erilaisia ja introverttiuskin voi ilmetä eri tavoin. Ja yhtälailla introverttikin voi haluta olla sosiaalinen.
Minä oon ihan pienestä asti ollut epäsosiaalisuuteen taipuvainen. Kakarana nirppuilin kaikille leireille ja kerhoille enkä eskariakaan käynyt. Sanoisin että ihan synnynnäinen luonteenpiirre tämä siis on. Kouluun mennessä sain kyllä sitten kavereita mutta tykkäsin edelleen leikkiä ihan vaa yksinkin. Kutosluokalla minusta kaiken lisäksi tuli myös ujo ja entistä enemmän syrjäänvetäytyväisempi kun kiusaaminen alkoi. Lie silläkin edelleen vaikutusta siihen millainen olen vielä nykyäänkin.
Mulla on tosi selkeitä sellasia tavanomaisia introvertin piirteitä, eli mun ei ole helppo tutustua ihmisiin. Netissä tutustuminen nyt menee ihan hyvin, kun voidaan jutella ihan kirjoittamalla mutta kasvotusten tutustuminen on meikäläiselle aika älytöntä myrkkyä. Menen vaan ihan lukkoon enkä keksi mitään sanottavaa. Puhuminen on muutenkin mulle aika hankalaa enkä helposti avaudu henkilökohtaisista asioista. En ensinnäkään luota oikein kehenkään niin paljon että kertoisin mitään ja vaikka luottaisinkin, sanat vaan tuntuu takertuvan jonnekin ja tuntuu ylitsepääsemättömältä saada sanottua jotain. Mun on paljon helpompi ilmaista itseäni kirjoittamalla kuin puhumalla ja vaikeista asioista puhun ennemmin kirjoittamalla kuin puhun jollekin kasvotusten. Toisaalta osaan myös olla ihan erilainen joissakin tilanteissa – oli kyse sitten jostain työjutusta, virallisesta tapaamisesta tms, muutun ihan toisenlaiseksi koska tilanne vähän niin kuin pakottaa. Nämä hetket osaan olla normaalin puhelias eikä minulla silloin ole mitään ongelmaa mennä puhumaan tuosta vain ihmisille. Mutta semmoinen tavis minä on hiljainen eikä tule helposti ulos kuorestaan.
Viihdyn parhaiten korkeintaan pienessä porukassa, ja esimerkiksi kavereita tapaan mieluiten niin että ollaan ihan vaan kahdestaan koska minun on helpompi puhua silloin. Toki se riippuu kuinka tuttuja muut ihmiset on minulle, jos tunnen toisen hyvin niin kyllä sitä tekstiä silloin enemmän tulee. Vaikeinta minulle on ehkä juuri se ihmisiin tutustuminen. Tilanteet, missä minun täytyy olla sosiaalinen, vie minulta paljon energiaa. Viihdyn tosi hyvin yksin, ehkä jopa liiankin hyvin. Tavallaan introverttius pahimmassa tapauksessa jopa hävettää, tai ainakin tulee tilanteita missä alkaa nolottaa. Ainakin itsellä on tullut vastaan tilanteita esimerkiksi koulussa, missä pitäisi osata olla puhelias ja sosiaalinen, mutta koska en osaa olla, alan helposti miettiä mitä muut miettii tällaisesta tyypistä. Vaikutanko epäkohteliaalta tai vihamieliseltä? Tavallaan ärsyttää olla tällainen koska olisi niin paljon helpompaa olla sellainen sosiaalinen moottoriturpa joka voi höpöttää ihmisille ihan ongelmitta. Samalla tulee ärsyyntyminen niitä ihmisiä kohtaan jotka ei voi meikäläisiä ymmärtää. Se, että joku alkaa painostaa olemaan sosiaalinen, voi olla jopa tosi loukkaavaa etenkin jos tietää että se voi olla toiselle hankalaa.
Jatkuva meteli myös saa meikäläisen ihan hermoraunioksi koska olen tyyppi joka arvostaa hiljaisuutta. Keskittymiskykyni herpaantuu herkästi enkä pysty esimerkiksi kuuntelemaan musiikkia silloin jos oikein yritän keskittyä. En myöskään jaksa ihmisiä jotka puhuvat taukoamatta. Minulla joskus oli ylisosiaalinen kaveri jolta ei saanut puheenvuoroa joten lopulta katkaisin välit häneen.
Mutta kuten tuossa aiemmin jo sanoinkin, voi introverttikin haluta olla sosiaalinen. Vaikka viihdyn tosi hyvin yksin, kaipaan kuitenkin välillä myös seuraa ja juttukaveria. Näen kavereitani aika harvakseltaan ja se riittää minulle ihan hyvin. Olen suurimmaksi osaksi sosiaalinen netissä, viestittelen tosi paljon muille mutta kaipaan melko harvoin sellaista ihan livenä tapaamista.
Kaikki tää saattaa kuulostaa tosi negatiiviselta mutta onhan tässä hyviäkin puolia. Minä yleensä mietin ennen kuin sanon jotakin ja olen hyvä kuuntelija. Minusta on tärkeämpää että minulla on muutama tosi hyvä ystävä sen sijaan kuin ympärillä olisi joku älytön kaverilauma mutta kehenkään en kuitenkaan voisi täysin luottaa. Ja kaikkihan ei osaa olla yksin, vaan aina pitää olla muiden seurassa. Meikäläiselle yksin oleminen ei ole mikään ongelma enkä kärsi siitä. Viihdyn tosi hyvin sellaisten juttujen parissa mitä voi tehdä yksin – kirjoitan, luen, maalaan, pelaan ja katson leffatkin  mieluiten yksinäni. Ihan hyvinhän minä tässä porskutan mennä kaikesta tästä huolimatta.
 

Jätä kommentti

*