Vanhakin koira oppii uusia asioita kun sitä opetetaan. Ajattelin opettaa itse itseäni. Ajattelemaan uudella tavalla ja tekemään asioita joita en ajatellut tekeväni. Kuten kirjoittamaan blogia. Tarttumalla härkää edes toisesta sarvesta toivon pysyväni mukana muuttuvassa maailmassa ja myös nauttimaan uusista, ensin kaukaisilta tuntuvista asioista. Toisekseen myös kasvojen säilyttäminen jälkikasvun seurassa on jo riittävä syy tasapainoilla mukana sosiaalisen median mylleryksessä.

Uutta ja vanhaa sekoitettiin muuten näyttävästi ja kuuluvasti myös Varsinais-Suomessa erään koulun päätösjuhlassa. Suvivirren rauhallisen alun jälkeen koulun nuorisoyhtye otti johdon kitaroineen ja tuplabasareineen. Puuttumatta musiikilliseen lopputulokseen oli mukavaa että perinteitä vaalittiin ja vielä tehtiin asioita yhdessä luovasti.

Olin vajaa pari viikkoa sitten esiintymässä Kuopion torilla kesän avajaisissa sadoille ellen jopa tuhannelle ihmiselle. Hieno tunnelma ja upeat puitteet tekivät esiintyjillekin taas yhden mukavan esiintymiskokemuksen muistoihin tallennettavaksi. Tänään olin esiintymässä Joroisissa palvelukodissa n. 50:lle ihmiselle kesän avajaisissa ja tunnelma oli myös erittäin lämmin ja jutustellessa asukkaiden ja heidän omaistensa kanssa tuli tunne että teen työtä jolla on tarkoitus. Eli sama teema, eri puitteet ja ihmiset ja erilainen ohjelmasisältö mutta kuitenkin sama lopputulos: kaikille hyvä mieli. Juuri näiden ääripäiden takia pidän taloudellisesti haasteellisesta työstäni.

Olen muutenkin välillä ääripäiden ihminen. On mukava tehdä asioita vaikka eri järjestyksessä. Jopa niinkin hurjaa kuin syödä joskus välipala ennen lounasta. Ha! Ei, ehkä tarkoitan enemmän rajojen kokeilua vaikkapa liikunnassa. Joskus jätän väliin kun ei huvita ja joskus kokeilen voimia tajunnan rajamailla. Samalla kun oppii itsestään enemmän laittamalla kaikkensa likoon, tuntee olevansa elossa. Toki ääripäitä voi olla myös negatiivisessa mielessä. Välillä myönnän ärsyyntyväni hyvinkin nopeasti ja turhasta, toisinaan taas pinna kestää pitkäänkin. Tietysti näinhän se varsinkin parisuhteessa ja perheessä tulee ollakin, kukin vuorollaan.

Tänään neljätoista vuotta sitten puolustusvoimain lippujuhlan päivänä olin Turun maistraatissa ja sitten naimisissa. Seitsemän vuoden päästä en enää ollut. Tosin kuusi vuotta olemme olleet jälleen yhdessä saman katon alla. Tapahtuuko seitsemän vuoden välein aina jotain? Seitsemän vanhana mennään kouluun, neljätoistavuotiaana päästään ripille, 21-vuotiaana ollaan aikuisia? 28-vuotiaana keskimäärin perustetaan perhe? 35-vuotiaana erotaan? 42-vuotiaana uudestaan naimisiin? Äh, älyttömiä juttuja. Elämästä pitää nauttia joka vuosi ja tehdä kuten parhaakseen näkee ja sydän sanoo. Tänään hienon esiintymiskokemuksen lisäksi sain ohjata Bodycombat-tunnilla innokkaita liikkujia tekemään parhaansa ja kotona odotti iloinen nelivuotias ja puhuva teini-ikäinen(huono vitsi kuulemma) tai kohta jo nuori nainen sekä karvaiset ystävät. Ex-vaimolleni ja nykyiselle avopuolisolleni kävimme ostamassa kukkia. Hieno päivä, näitä lisää!

Tämä oli ensimmäinen julkinen blogikirjoitukseni, tai enemmän tajunnanvirtaa. Toivottavasti sait jotain siitä irti. Jatkossa lupaan vähintään yhtä sekalaista sielunmaisemaa. Tänään päässäni soi viimeinen päivällä esittämäni laulu. Kulkuri ja joutsen. ”Tämä paina sydämees, niin on taivas aina sees, ja sun taipaleeltas murhe kauas kaikkoo”. Huomenna on muuten rankka treenipäivä. Minulla.

Mukavan aurinkoista loppuviikkoa sinulle joka jaksoit lukea ja tapaamisiin taas!

Petri