Hylkyfinlandiat jaettu

hylkyfinlandia2015

Rakastan kirjoja. Olen kasvanut kirjahyllykodissa. Vanhempani ovat tehneet työkseen kirjoja. Lapsena selailin joulun alla enemmän Vuoden kirjat -katalogia kuin lelukuvastoa. Olen koululaisesta asti käyttänyt kirjastokorttia säännöllisesti. Olen onnistunut jopa opiskelemaan kirjallisuutta, ja nykyisin lähipiirissäni on suuria Kirjan Ystäviä. On sanomattakin selvää, että kodissani tulee aina olemaan kirjahylly(jä), niin kauan kuin minussa päätösvaltaa pihisee. Omistan kirjoja. Lukemattomia.

Tänään julkistan mainiostani kokoelmastani valikoidut kuusi hylkyfinlandian saajaa. Valintakriteereinä on suomalaisuuden lisäksi teosten lukemattomuus ja muuttokokemus.

Menolipun kotimme kynnyksen yli saavat seuraavat:

  1. Annu (Eeva Tikka). Kauhtuneen kansipaperin kirjassa on omistuskirjoitus: ”Sinille, äidinkielessä hyvin menestyneelle.” Kiitos, yläasteen äidinkielenopettajani! Sinä uskoit minuun. Sinä näit minussa mahdollisuuksia. Minusta tuli äidinkielenopettaja. Mutta tätä uskottavuudessaan ja kielellisessä taituruudessaan mieleenpainuvaksi kuvattua teosta en ole koskaan lukenut. Uskollisesti olen kantanut sitä kerallani liki 20 vuotta.
  2. Älä käy yöhön yksin (Kjell Westö). Ruotsalaisuuden päivän kunniaksi. Sain teoksen työkaveriltani vuosia sitten. Hänellä olikin mielenkiintoinen tapa laittaa luetut kirjat kiertoon heti lukemisen jälkeen. Nautit kunnioitustani, Esimerkillinen Nainen! Kirjan kansipaperia voisin silittää koko illan. Takakansitekstissä kysytään: ”Miksi sukupolvet hukkaavat mahdollisuutensa?” Auts, olikohan minun Mahdollisuuteni tässä teoksessa?
  3. Eihän se niin ollut (Heikki Hietamies). Nätti kansipaperi. Kertomus kirjailijasta seurapiirijulkisuuden syövereissä voisi olla ammatillisestikin kiehtova aluelaajennus. Kirja eksyi minulle samassa kassissa Westön kanssa. Kiitos, ihana työkaveri, kassisi sisältö oli hurmaava. Silloin en osannut sanoa ei.
  4. Normaalia elämää (Maarit Verronen). Niteen päältä on jo rapsutettu irti punainen alelappu. Kannen postilaatikkokuva herätti huomioni. En ollut lukenut Verroselta mitään aiemmin – enkä ole myöhemminkään. Kustannustoimittaja saa minut katumaan lukemattomuuttani: ”Verronen on tarttunut – – aiheisiin, jotka alkavat vaikuttaa yhteiskunnassamme huolestuttavan normaaleilta, kuten ihmisten moraalitajun sattumanvaraisuuteen, kilpailuvietin ylikorostuneisuuteen ja edes pienimuotoisen solidaarisuuden olemattomuuteen.”
  5. Kauppiaiden lapset (Toivo Pekkanen). Kotimaisen taiteen kultakausi vaikutti minuun erityisesti 2000-luvun ensimmäisellä kymmenluvulla. Samalla kun kuvataiteessa viehätyin Simbergistä ja Gallén-Kallelasta, kirjallisuudessa kiinnosti realismi. Pekkasen teoksen hankin sivistämään minua työläiskirjallisuuden alalla. Näemmä olen ostanut sen kirjaston poistomyynnistä. Sen lähemmäs sivistystä en päässyt.
  6. Onnellinen mies (Arto Paasilinna). Niteen välistä löytyi ostokuitti: Mikkelin Ekotori 28.12.2006. Silloin elettiin ”kahlaan läpi kotimaisia kuuluisuuksia” -kauttani. Olin opiskelija. Joulumatka kotoa opiskelijakaupunkiin oli raskas: olin matkalla tyhjentänyt Mikkelin Ekotorin Kivistä, Jotuneista – ja yhdestä Paasilinnasta. Onnellinen nainen.

Heippa vaan kaikille voittajille!

Jätä kommentti

*