Koti kuntoon ja painottomaksi

Näin marraskuussa on jo ehtinyt unohtaa, miten kesälomien ja joulun jälkeen kuntopiireissä käy kuhina. Salit pursuavat kehon kohentajia – olohuoneet piiloliikkujia ja ylikuntoilijoita. Uskon liikunnan voimaan, ja kannustankin jokaista löytämään lajinsa. Ja unohtamaan ne, joista ei kerta kaikkiaan innostu. Minulle liikunta on liikkeelle lähtemistä kotoa ulkoilmaan tai saliin, jossa toisetkin liikkuvat. Perusteelliseen kotitreeniin taas en usko. Ripin rapin pitkin huoneistoamme jemmatut kuntoiluvälineet todistavat samaa ja saavat nyt tuta heikon mutta häätötarkoitukseen riittävän heittokäteni.

Nuorena ihailin leuanvetäjämiehiä, joille oman kehon hilaus oli kuin leikkiä. Liikuntatuntien kokemus opetti minulle sekuntien tuskaisan pituuden ja omat olemattomat rekkivoimani. Näiden todisteiden valossa ihmettelen, miksi meillä on oviaukkoon viritettävä rekkitanko. Siippakaan ei ole leuanvetomiehiä, joten rekki häädetään.

Pikkutyttönä oli eri kivaa hyppiä narua välitunnit ja vapaaillat pitkät. Siis pitkällä narulla ja kaverien kanssa. Rexona-mainokseenkin naruhyppely sopi hyvin (I don’t care what the weather man says when the weather man says it’s raining -kappaleen tahtiin). Nyttemmin en oikein perusta naruhyppelystä – etenkään kerrostaloasunnossa, jonka sisustettu pohjakaava on täynnään kapeita välejä ja jonka ainoassa hyppelyyn sopivan neliön yläpuolella on katossa kristallikruunu. – Hei hei, hyppynaru.

Kerran painonpudottajana ajattelin ottaa tehot irti lenkeistä ja ostin nilkka- ja rannepainot. Lenkkifiilis todella oli erilainen: Alkuun olin reippaan terhakka heiluttamaan käsiä ja askelluksen tehot olivat ihan eri sfääreissä kuin ennen. Viimeistään puolivälissä lenkkiä huomasin raajojen lähinnä heiluvan mukana tahdottomasti kuin kellon heiluri. Vähiin jäivät painotetut lenkit. Nyt joutavat painotkin jollekulle minua aktiivisemmalle heilurille.

Kodin kuntoiluvälineistä minulla on eniten uskoa käsipainoihin. Kumilta haisevat levypainot tosin myin kesäkirpparilla. Vinyylejä löytyy vielä sarjaksi asti, mutta kilon käsipainot ovat lähinnä vitsi. Jos kerran tehdään haukkareita, niin tehdään kunnolla eikä yhdellä vaivaisella kilolla. (Jos luopuminen marraskuun lopulla tekee tiukkaa, kiristäkää minua kolmen, neljän ja viiden kilon punteista.)

Bonussokeriksi neljännen päivän kierrätyskassin pohjalle sujautin pari sulkapallomailan grippiä. Jotenkin tuli heti kevyempi olo.

Kommentit

  • Katsa

    Moi! Tämä idea minimalismimarraskuusta on kiva. Blogissasi on antoisaa luettavaa, mutta jäin taas kerran kaipaaman kuvia. Olisi ollut hauska nähdä kuva hyppynarusta, jonka heität pois tai kilon käsipainoista, joita et tarvitse.

    • Sini-Marja Kuusipalo

      Kiitos, Katsa, kommentista ja kiinnostuksesta blogiani kohtaan. Kuvia tulee ihan pian: ajattelin laittaa kuvakoosteen ensimmäisestä viikosta viikonloppuna ja sen jälkeen olla ahkerampi kuvittamaan bloggauksia. Näin viikon kokemuksella näyttää siltä, että arkisin kasojen ja kaappien seulominen ja kirjoittaminen jää sen verran myöhään iltaan, että olen liian kuutamolla kuvittaakseni tekstejä julkaisukelpoisilla otoksilla. :)

      • Katsa

        Tosi kiva jos ja kun kuvia tulee. Taas oli niin hyvä uusi teksti, mutta kuvia kaipasin :) Ne jotenkin innostaa lukemaan tekstiä ihan eri tavalla ja kuvittaa kertomusta. Toivottavasti muuten jaksat jatkaa kirjoittelua vielä marraskuun jälkeenkin. Ehkä jatkat tätä projektia vielä joulukuussa tai keksit alkuvuodelle jotain ihan uutta. Jännityksellä jään odottamaan :P

        • Sini-Marja Kuusipalo

          Kyllä aikeeni on jatkaa bloggausta projektirypistyksen jälkeenkin aiheesta jostain ja tahdilla tai toisella. Savolaisella suoruudella kumminkin. ;) Pysyhän laineilla!

          PS “Kuva ois kiva”, pyydettiin ennen vanhaan kirjekaveriltakin. Kaikille kuvanjanoisille tihkuu nyt todisteaineistoa projektini kuudennesta päivästä (ks. päivän tuorein teksti).

Jätä kommentti

*