Maisterin paperit roviolle

Viime päivät kurkkuani on kuristanut. Ei siksi, että tavaraluovutusten määrä tai laatu huimaisi, vaan kun ei meinaa pölyltä henkeä saada. Olen varma, että lapsen nuhakin johtuu vaatehuoneeseen muutostamme ja kellarituliaisten tomusta kotimme joka sopukassa.

maisteri (5)

Viime viikolla kymmeniä poistotilpehöörejä nyplättyäni keräsin rohkeuteni ja tartuin mammutiksi kasvanutta härkää sarvista: Siippa kantoi opiskeluaikaisia laatikoitani kellarista eteiseen eikä suostunut allekirjoittamaan sopimusta takaisinkuljetuksesta. Siinä siten hyräilin hoosiannaa humanismin ja pedagogiikan tanssiessa aanelosina sylissäni milloin polkkaa, milloin rumbaa.

Monisteprujuja palmunoksinani leyhytellen tein aikamatkaa wannabe-maisterin maailmaani. Behaviorismi. Toiseutta tuottavat diskursiiviset strategiat. Maskuliininen paradigma. Didaktinen prosessi. Semioottinen koodi. PBL. Pysäkkityöskentely. Yhdessä seminaarilappusessa luki osuvasti: ”Illuminaatio iskeköön!” Liekö iskenyt. Epäilen.

Toinen laatikoista oli nopeasti syynätty: 53 nidettä eli yli 16 kiloa painettua sanaa, enimmäkseen kasvatusta ja äidinkieltä sekä viiden vuoden ylioppilasainekirjaset. Toisesta laatikosta kävin laskelmieni mukaan läpi puolenkymmentä mappia muistiinpanoja, oppimistehtäviä, tehtävänantoja, tutkielmaohjeita, reflektioita ja erinäistä jauhantaa. Tupaan tuodut laatikot olivat vain kaksi ensimmäistä, jäävuorenhuippu, jonka Siippa jaksoi kerralla kiikuttaa. Ei yksiäkään suomen mappeja, vain häivähdys kirjallisuutta eikä viitettäkään graduaineistooni. Eikä yksiäkään opetusmateriaalijemmoja. (Rakas Siippani, muistathan luvanneesi kantaa laatikoita kerallani niin myötä- kuin vastamäessä!)

maisteri (6)

Löysin kuitenkin iltalukemisiksi esseen monikulttuurisuudesta (idealismiani, oletan) ja 2000-luvun alun Photoshop-ohjeet. Lukuisat itsereflektiot – siis Minä opettajana-, Minä viestijänä-, Minä tutkijana-, Minä taidekasvattajana –esseet – kuitenkin kynsin hampain luovutin ensimmäisinä roviolle.

Ensimmäisen adventtikynttilän sammuttua katsoin pölynharmaata peilikuvaani kriittisesti kysyen: ”Noitako sinä olet kotivakuutuksellasi suojannut?” Olisi pitänyt aikaa sitten kutsua vakuutusmyyjä turvantarkastuskäynnille meidän kellariin.

Opintokansioiden lomasta löytyi myös vanhoja kalentereita kuolemattomine ajatuksineen. Minusta tuli ensin ope, sitten Siippa astui kuvioihin, ja vaihdoin ammattia.

Opintokansioiden lomasta löytyi myös vanhoja kalentereita kuolemattomine ajatuksineen. Minusta tuli ensin ope. Sitten Siippa astui kuvioihin. Vaihdoin ammattia. :)

PS Ennen kuin menet jouluostoksille, kirjoita pari liuskaa tai massiivinen Facebook-tilitys aiheesta ”Minä kuluttajana” tai ”Minä joulunviettäjänä”. Palaa papereihin kiikuttaessasi lahjakääreitä roskikseen eli samalla, kun arvot, ovatko kääreet sekajätettä vai jotain muuta. Tai viimeistään vetäessäsi shoppailutöppösiä jalkaasi matkalla tammialeen tapanin jälkeen.

Kommentit

  • Jari Holopainen

    Papereitten polttaminen on kyllä helpottava kokemus. Siästä kuitenkin se yksi paperi, todistus siis. Tsemppiä.

    • Sini-Marja Kuusipalo

      Siästän kyllä sekä totistuksen että ison-Geen. Pittäähän sitä jottaen muistova jiähä opinhualimisen vuosista.

  • Eila Sorjonen

    Muistatko lapseni, että sinun ala-, ja -yläasteaikaiset tuotoksesi ovat vielä tallessa lapsuuden kodissasi.

    • Sini-Marja Kuusipalo

      Voe tokkiisa – en muistanut! Mitähän tuotoksia sieltä löytyy, kun jo luulin kaiken kantautuneen mukana tai tulleen raivatuksi tieltä männä vuosina? Tai elä kerro vielä. Pistä joulupakettiin, jos et jaksa siästellä itelläs. :)

  • Anna-Sofia Olkkola

    Muutama vuosi sitten kävin läpi kaikki diakoniaopintojeni aikaiset mapit,joita olin muutoissa kuljettanut sen yli 10v mukanani. Silppurilta välttyi vain tutkintotodistus ja opinnäytetyö.

    • Sini-Marja Kuusipalo

      Kymmenisen vuotta taitaa olla kanniskelun saturaatiopiste tai tiedon kuoleentumisaika. :) Meidän silppurimme olisi mennyt tukkoon jo ensimmäisestä mapista, joten kiikutin paperikasan Jätekukon huoleksi. Mitä nyt ensin verestin muistoja, revin jotkin salassa pidettävät merkinnät ja huojennuin hoksattuani, etten ollutkaan unohtanut ihan kaikkea. Kannatti – sekä opiskella että luopua mapeista.

Jätä kommentti

*