Satanen lähti – lisää luvassa?

Männä marraskuun alussa sormiani poltteli: piti pistämäni tavaraa kierrätykseen ja kirjoittaa siitä kaikelle kansalle. Niin kävikin. Tavaradieettiä noudatettiin orjallisesti, ja julkisena projekti lisäsi painetta pinnistellä kilojen kanssa. Ensimmäisellä viikolla lähti viisitoista kiloa. Sitten lisää, lisää ja lisää.

Tutkin juuri oransseja alelappuja muistuttavista lippulapuistani, että 465 tuotteen muodossa yhteensä yli 90 kiloa hävisi kuukauden aikana. Eikä siinä vielä kaikki, sillä muutaman päivän kohdalla muistiinpanot pettävät ja rojulaariin on heitetty monia ohi puntarin. Pyöristetäänkö siis sataseen?

  • vaatteita 29 kg
  • maisterin papereita ja kirjoja 32 kg
  • lehtiä, kirjoja ja muuta viihdettä 19 kg
  • kosmetiikkaa 1 kg
  • sälää, tilpehööriä ja jotainmuutamitälie 10 kg

Ihmeellinen pikadieetti! Keventäminen kannattaa. Koko jouluajan on ollut jotenkin keijukaisolo, kun eteisen läpi kulkee pinottoman kevein askelin. Kasat on kiikutettu kierrätykseen – paitsi Bossin dissaama jalkalamppu (vielä parvekkeella), Siipan myynti-ilmoitustaan odottavat nahkatakit (taas kaapissa?!), ikuisesti kauppoja odottava hääpuku (yhä vaatehuoneen perällä) ja lapsuuden nukkelaatikko, jonka iäisyyspaikaksi haluan jonkin muun kuin kontti tai kaatis.

Keventämisestä jäi käteen kiitollisuus. Vanha puhelin löysi uuden käyttäjän, aurinkorasva pääsi aurinkoon, farkun etsijä sai jotain päällepantavaa, wannabe-opettaja voi kirjoillani kasvaa Opettajaksi – puhumattakaan kaikista löytöjä tekevistä kirpputorishoppailijoista, jotka ovat onnesta soikeana löydettyään korkkitaulun, päänhierontavispilän tai roolivaatteet hippibileisiin. Minimalisoinnin jälkihöyryssä olen myös joulupukille kiitollinen vain pienestä lahjavuoresta, josta siitäkin Bossi palikka-palapeli-autoleikeissään kantaa suurimman ilon. Ja josta vuorenhuippu on jo syöty suklaana pois.

Kevennyksen johdosta tekee mieli kiertää kaukaa alelaarit. Selailen huvikseni mainoksia ja sivu sivulta hoen: ”En tarvii tuota. Enkä tuota. En varsinkaan tuota.” Kyllä siitä niin mielensä hyvittää, kun on kaikkea, mitä tarvitsee ja aina vähän vähemmän sitä, mitä ei. Elän näissä marrasfiiliksissä vielä pitkälle uuteen vuoteen: moni kaappi on vielä penkomatta ja varsinkin järjestämättä – joutavaa on vielä, vaikka millä mitalla. Mutta enää ei mittailla. Nyt mennään saavutettu sata lasissa! :)

PS Kiitos palautteista, joiden mukaan blogini on innostanut lukijoita pistämään omia joutavuuksiaan kiertoon. Tsemppaan meitä jatkamaan samalla linjalla! Ja jokaiselle teemakuukautta miettivälle: Anna palaa! Tavaraton tammikuu on niin tätä päivää!

Kommentit

  • SI

    Mitäpä olet tehnyt vapautuneelle tilalle?

    • Sini-Marja Kuusipalo

      Tehnyt mille? ;) No, ensinnäkin olen nauttinut siitä, etteivät kaapinovet pingahtele auki. Ja että pakkaspipot löytyivät yhdellä kädenojennuksella ilman koko kaapin sisällön purkamista ja jälleentäyttöä. Lisäksi nautin siitä, etteivät tavarakasat loju hyllyjen nurkilla tai lattialla kertomassa keskeneräisestä sijoituksesta – tai piilottamassa taakseen pölyä, joka muuten olisi helppo imaista siivouspäivän koittaessa. Vaatehuoneeseen on ihana mennä, kun sinne a) pääsee paremmin sisään (ainakin hetken) ja b) ei tarvitse varoa henkensä edestä, kun piiloista vyöryy rojuja.

      Siinä sivussa kuitenkin äimistelen, miten ei tunnu paljoakaan siltä, että olisi väljempää. Mutta sitten jos ja kun tuntuu, nautin vapautuneesta enkä tuppaa mitään tilalle.

Jätä kommentti

*