Makuuhuoneen oven taa vierailta piiloon siirretyt pussit muistuttivat karusti olemassaolostaan. Kotimme kolmas asukki, Bossi, opiskelee parhaillaan ovien toimintalogiikkaa ja ryömimistä. Tänään minä kotihengettäröin olohuoneessa ja poika päätti tutkia makuuhuonetta juuri Sen Oven takaa: ovi kiinni, äiti pois näköpiiristä – rytinää.

Jäykistyin kuuntelemaan jatkoääniä. Onneksi vain vähän hätääntynyttä kitinää tuskanhuudon sijaan. Turvapaikkaa hakeva vanha villakangastakkini oli kippautunut lattialle. Ja sen päälle hajamielisesti piilotettu isänpäiväjuttu (josta Siippa ei saa tietää vielä mitään, hys!).

Toinen tämän päivän luovutettavista on siis takki turvapaikanhakijalle, kaverinaan eräs tuiki harvoin käytetty kaulahuivi. Olinkin alkusyksystä tosi innoissani, kun kuulin turvapaikanhakijoiden tulosta Kuopioon. Onhan siinä mahdollisuus antaa kultainen kädenojennus oman vaatekomeron perukalta palelevan pakolaisen suuntaan. Ja sitten tulikin vain nuoria miehiä! Neulotut kukkahatut ja leidilinjaiset palttoot eivät olisikaan haluttua tavaraa. Kun jäin odottamaan naislähimmäisiä näille leveyksille, unohtuivat talvitamineet ja haihtui raivokas auttamisdraivi.

Minimalismiprojektin monista mutista kierrätyskohteen valinta lienee minulle yksi vaikeimmista. Kipatako tavara roskakatokseen (lyhyin matka), kiikuttaako konttiin (keskipitkä matka), leikkiäkö kirppistätiä kivijalkamyymälässä vai verkossa (aikaa, työtä ja roudausta vaativaa)? Vai tarjotako lähipiirille (tiedusteluja, ankaraa kritiikkiä ja väliaikaista säilytystilaa vaativaa)? Antaako ilmaiseksi, pyytääkö pientä maksua? Lahjoittaako suomalaisille lapsiperheille tai vähävaraisille vai pakolaisille vai jollekulle vain? Tavallaan jätelava olisi näppärin, mutta herkkä omatuntoni ja kierrätystietoisuus estävät. On kärsittävä valintojen valtava vaiva.

Yleensä kohdejahkailuni johtaa siihen, että tavaranyssäkät saavat armonaikaa ja pölykerroksen nurkissamme. Menee viikko kumppaneineen, ennen kuin todella rysähtää ja homma etenee. Nyt minimalismimarraskuussa siirrän tavarat lähtöselvityksen jälkeen turva-alueelle (lue: ahtaaseen eteiseen), josta ne viikon kuluessa lennähtävät ulos huoneistostamme – tai ehdottomasti viimeistään kuukauden viimeisenä päivänä. Eihän sitä nyt joka päivä jaksa kierrätyspistelenkkiä. Keltanokka kun on.