Eksyily ei ole retkeilyn vastakohta

Jyväskylän “viralliset” luontopolut on pian kierretty polkuhaasteen myötä, lähipolku aika moneen kertaan. Perjantaina teimme töitten puitteissa pientä videota ja tarvitsimme metsätaustaa, joten menimme taas tuonne lähipolulle eli Aittovuoreen. Kuvasimme siinä polkujuoksua (kyllä, minä juoksin!) niin innoissamme, että käännyimme jossain kohtaa merkityltä polulta sivuun, toiselle polulle. Ja mitkä näkymät siinä olikaan edessä! Onneksi kuvausrekvisiittakaffet olivat erittäin juotavaa materiaalia, joten kallistimme kupilliset hienossa maisemassa.

Tänään menin tositarkoituksella metsään tutulta polulta ja kiersin koirien kanssa mukana lenkin kallioisessa maastossa, minä juosten ja koirat vetäen tai jarruttaen, mikä on tosi vaarallista, varsinkin kun en tunne maastoa. Ehkä ensi kerralla iisimmin. Parhaat naurut sain, kun noin viisivuotias juoksi kiireellä kertomaan äidille, että metsästä tuli musta susi ja sillä on valkoinen pentu. No, melkein. En raaskisi eläimiä aina jättää kotiinkaan, kun itse lähden humputtelemaan paikkoihin, joita ne rakastavat. Tuloksena kuitenkin tänään kaksi väsynyttä koiraa ja minulla ehkä liian kuolematon olo.

Eksyminen ei siis ole aina pahasta.

Jos kuitenkin tositilanteessa eksyy, kannattaa muistaa eräoppaamme Minnan kommentti: Ei pidä panikoida, vaan istua alas, olla hiljaa ja syödä jotakin. Sitten katsoa karttaa.

Jätä kommentti

*