Kaipaus kylmyyteen

Juuri kun helteet alkoivat vihdoin tällekin kesälle elokuun lopputaitteessa, satuin lukemaan vanhoja Retki-lehtiä ja eteeni hyppäsivät upouutuudet nimeltä karvapohjasukset. Pitkään aikaan mikään materia ei ole saanut minussa aikaan näin suurta mahdollista rahanhukkaanheittämisen hinkua.

Koska tuollaiset sukset ovat vasta muutamia vuosia sitten tulleet markkinoille, käytettyjä ei ole saatavilla ja uusien hinta on vielä aika lähellä maksimaalisen tuhlaamisen rajani, 400€. Tuo raja on siis itse määrittelemäni minkä tahansa asian enimmäishinta ja sekin vaatii säästösuunnitelman muutamaksi kuukaudeksi. Mikä tahansa kalliimpi edellyttää lottovoittoa, enkä sellaiseen käytä resurssejani ellei joku yllätysbingo pärähdä jonain päivänä.

Mitäs nämä karvapohjat nyt sitten ovat? Ne ovat leveät, lyhyet sukset eikä niillä voi hiihtää ladulla (taas uskomattoman käytännöllistä ostaa kalliita vehkeitä, joita ei voi edes kunniallisilla tai siis kunnallisilla poluilla hyödyntää). Pohjaan on liimattu kerros jotain nukkaa,  joka ylämäkeen lisää kitkaa ja alamäkeen lasketaan myötäkarvaan. Varmaankin melko hyvin sponsoroidut lehtijutut hehkuttavat,  että näillä pääsee mihin vaan (paitsi sinne laduille) eli metsään vaan ja näillä liikkuminen  on silkkaa hupia (tästä voi olla eri käsitys tällaisella rapakuntoilijalla, koska umpihanki tietää aina litratolkulla hikeä). Erona lumikenkiin (jollaiset on ollut onni omistaa jo monta vuotta) on nimenomaan tuo alamäkiluisto, eli tamppaamista tarvitaan vain puolet ajasta, Keski-Suomessa kun mennään ylämäkeen ja alamäkeen ja korkeintaan jäällä tasaista.

Vielä kun tulisi lunta.

 

(Tiedän. Hullu mikä hullu.)

Jätä kommentti

*