Kävelemisen oma ennätys

Metsä rauhoittaa ja tasainen askellus myös.

Tuli syksy ja tuli rahaa tilille, tai teknisesti ottaen aviomiehen tilille, ja siitä intoutuneena kaksi retkeilijää meni yhteen lopettavaan liikkeeseen, kun oli retkeilytarvikkeet siellä jopa 70 rosenttia edullisemmin. Arvatkaapa kaks tai kolme kertaa, oliko mitään siellä meille. Ei ollut. Nälkä jäi ja seuraavalla kadulla on Partioaitta. Käydään katselemassa, sanoin, ja 20 minuuttia myöhemmin käveli kaksi vielä intoutuneempaa retkeilijää ulos kaupasta kenkäpussit kädessä, sen viitisensataa köyhempinä. Harvoin sitä ostaa jotain niin kallista eikä yhtään itketä. Tai itketti nytkin, ilosta.

Ne piti suihkuttaa ja vahata eikä heti päässyt testiajolle. Mutta kun tuli suojauskäsittelyistä valmista ja pari pientä pururatalenkkiä oli vedelty suuremmitta säryittä, iski hinku pitkälle retkelle. Koiranvahtia ei saatu, joten päiväseltään suoritettaisi mitä tahansa tallustelua.

Kävelläänkö Peurunkaan, ehdotin aamusella uniselle puolisolle. Ai mitä, vastasi hän ja hieroi korviaan silmien lisäksi.

Niin sitä sitten käveltiin 23 kilometriä Metsoreittiä eli latu-uraa myöten, parilla ruokatauolla. Ohi ajoi niin maastopyöriä kuin hevosiakin. Raviohjastaja ei ollut uskoa korviaan, kun 20 kilometrin päässä Jyväskylästä sanoimme aamulla sieltä lähteneemme.

Kyllä teki gutaa kolmen tunnin saunominen ja poreallas päivän mittaisen lenkin jälkeen. Linja-auton kyydissä sentään kotia kohti.

Jätä kommentti

*