Minulla on sellainen erittäin omituinen ja jäykkä ajatus, että parhaita vaihtoehtoja olisivat aina ne jutut, joita voi käyttää monella tapaa. Olen siis viehtynyt esimerkiksi vaatteisiin, joita voi käännellä tai solmia tai kääntää nurinpäin ja niistä tulee ihan eri vaate. Tai keittiökoneisiin, joilla voi tehdä kaikenlaista, vaikken koskaan teekään niillä juuri mitään. Tai kookosöljyyn, jota voi laittaa sekä iholle, että ruokaan.
Ostin joskus sellaisen ison tehosekoittimen. Se on vahva ja sillä voi tehdä monta litraa pirtelöä kerralla. Siihen ne edut sitten jäivätkin ja itse asiassa nuo edut ovat myös haittoja: tehosekoitin on iso ja raskas, pitää älytöntä meteliä ja kun pirtelönteossa minimi on kolme annosta, on kutsuttava joku kylään ennen herkuttelua. Sekoittimen kulho on kuin pieni ämpäri, joka on kuitenkin vaikea pestä ja puhdistaa, tiskikoneeseenhan se ei sovi kokonsa eikä myöskään materiaalinsa puolesta, tiskialtaaseen se mahtuu hädintuskin. Olin tuota jättiläistä ostaessa varma, että sellaisista pikkuruisista yhden annoksen blendereistä ei tulisi muuta kuin muovijätettä. Sitkeästi olen käytellyt jättiläistä ja muu perhe on pakotettu vihersmoothieitä maistelemaan, kun yhden annoksen valmistaminen ei ole ollut mahdollista.
Tänään kaikki muuttui, kun eräässä päivittäistavaraliikkeessä oli sellainen söpö pikkutehosekoitin tarjouksessa. Tiesin vekottimen oikean hinnankin, koska jättiläistä ostaessa olin sille nauranut: ei ikinä jotain masiinaa, jolla on vain yksi käyttö, tuohon hintaan! Nyt se maksoi vain muutamia kymppejä ja kaupan päälle vaihtomukeja kaksin kappalein. Kaikki osat konepestäviä. Kääntelin mukeja ja naksauttelin kansia: kylläpä on kätevä. Olin lomafiiliksissä, mikä on hupaa lompsalle, vaikka kauppa oli sama, jota säännöllisesti ruoka- ja vaateostoksilla käytellään. Olin juuri käynyt kuntosalilla ja kotona odotti smoothie-ainekset.
Myönsin itselleni, että minulle jättitehosekoitin oli ehkä virheostos: se oli ollut käytöllä, mutta puhdistaminen on ollut niin vaikeaa ja tein sillä edelleen vain smoothieita. Perustelin itselleni lisää: jos kuitenkin juon smoothien ainakin 3 kertaa viikossa, konepestävyys ja nopeus ja helppous voittavat. Samoin kerta-annoksen mahdollisuus: jokainen tehköön itse sekoituksensa, sellaisen kuin sillä hetkellä haluaa juoda. Ja vähän oli ”kun kerta halvalla saa” taustalla.
Sijoitin siis itseeni ja muutin mieleni ja kokonaisen ostoperiaatteen. Kotona ilahduin huomattavasti hiljaisemmasta käyntiäänestä. Enää naapuri ei herää, jos haluan tehdä hedelmäjuoman heti herättyä!
Parhaita valmiita smoothie-aineksia saa merkiltä Pirkka marjaisina ja hedelmäisinä, niitä pidän aina pakastimessa ”vararavintona”, mutta parasta viherpirtelöä saa sekoittamalla tuoretta salaattia, tuoreita hedelmiä ja tuoreita marjoja. Sekaan voi laittaa esimerkiksi jogurttia tai leseitä tuomaan rakennetta ja kuituja, mutta itse käytän nesteenä vettä ja kaikenlaiset hituset syön ennemmin aamupuuron kanssa. Yksinkertaisin pohja on paras:
1 banaani tai appelsiini tai muu hedelmä
kourallinen salaattia tai pinaattia
loraus sitruunamehua
kylmää vettä
Tätä voi sitten omien tavoitteiden mukaan muokata esimerkiksi lisäravinnejauheilla, mutta minä syön vain oikeaa ruokaa, niin en osaa niiden laaduista tai määristä sanoa mitään. Superruokaa tästä saa vaikka mustikoilla! Olen laittanut juomaan usein myös aineksia, jotka eivät suoriltaan kuulosta herkuilta, mutta antavat sekoitukseen kummasti luonnetta, vaikkapa selleriä tai porkkanaa. Testaamalla löytyy se oma suosikki ja netistä voi etsiä ehdotuksia ja reseptejä, hurjimmassa lukemassani ohjeessa taisi olla lähemmäs 20 ainesosaa eikä minulla ainakaan sellaisia valikoimia kasveja ole kotona. Viher-, marja- tai hedelmäsmoothie on helppo tapa kasvattaa kasvisten ja hedelmien määrää ruokavaliossa ja kokemus kertoo, että näin saa salaattia syötettyä myös teinille!